Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Berner uskoo yhtiömalliin – “Rahat myös käytettäisiin liikenneinfran kehittämiseen”

Ohjausryhmän puheenjohtaja, Rakennusteollisuuden pääekomisti Sami Pakarinen , liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ja entinen pääministeri Paavo Lipponen Liikenneinfrastruktuuri 2040 -selvityksen julkistustilaisuudessa.

Suomen liikenneverkon nykyinen rahoitusjärjestelmä ei toimi, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.). Hänen mielestään liikenneinfraan ei ole pystytty investoimaan tarpeeksi ja korjausvelka kasvaa.

Liikenteestä saatuja rahoja on käytetty myös muiden hallinnonalojen tarpeisiin. Tämä on ollut hänen mukaansa pitkäaikainen huolenaihe.

Bernerin mielestä mahdollisesti perustettava liikenneverkkoyhtiö takaisi sen, että liikenteeseen tarkoitetut rahat myös käytetäisiin liikenneinfran kehittämiseen.

– Yhtiömalli takaisi sen, ettei rahoitus olisi enää riippuvainen valtion budjetista tai muiden alojen tarpeesta, hän sanoi Liikenneinfrastruktuuri 2040 -selvityksen julkistamistilaisuudessa Helsingissä tänään.

Ministeri kannattaa tutkimusryhmän näkemystä, jonka mukaan väylänpidon kokonaisrahoitusta nostettaisiin voimakkaasti. Hän haluaa, että myös älykkään liikenteen ratkaisut huomioidaan.

Berner kaipaa pitkäaikaista visiota liikenneverkon kehittämiseksi. Tähän asti rahoitusratkaisut ovat olleet liian lyhytjänteisiä.

“Olen avoin monelle kehityspolulle, mutta en siihen, että emme tee mitään.”

Lisää aiheesta

Hän sanoi, että nykyisin Suomessa pystytään ylläpitämään perusväylänpitoa ja tekemään joitain investointeja, mutta korjausvelka kasvaa 100 miljoonaa vuodessa.

– Olen avoin monelle kehityspolulle, mutta en siihen, että emme tee mitään.

Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Tampereen ammattikorkeakoulu ovat tehneet selvityksen, jossa on hahmoteltu Suomen liikenneinfrastruktuurin kehittämiselle ja kehittämisen panostuksille neljä vaihtoehtoista polkua.

Ministeri Berner arvioi omassa puheenvuorossaan, miten tulokset suhteutuvat suunnitteilla olevaan liikenneverkkoyhtiöön.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE