Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Bernie Sanders otti odotetun voiton Mainessa

Hillary Clintonin etumatka on selvä, mutta Bernie Sanders otti voiton demokraattipuolueen vaalissa Mainen osavaltiossa.

Yhdysvalloissa Bernie Sanders on voittanut demokraattipuolueen vaalikokoukset Mainen osavaltiossa. Amerikkalaismedian ennusteiden mukaan Sanders päihitti Hillary Clintonin selvästi yli 60 prosentin äänisaaliilla.

Sandersin menestys Mainessa oli odotettu. Hän on nyt voittanut kahdeksan osavaltiota 19:stä.

Puoluekokousedustajien määrällä mitattuna Clintonin etumatka on kuitenkin selvä. Edustajat äänestävät puolueen presidenttiehdokkaasta puoluekokouksessa kesällä.

Sanders ei näyttänyt lannistumisen merkkejä, kun kaksikko kohtasi televisioväittelyssä Michiganin Flintissä.

– Luulen, että kampanjamme kiinnostaa työväenluokkaan kuuluvia ihmisiä. Nuoria, jotka ovat valmiita vaatimaan, että haluamme hallituksen, joka edustaa meitä kaikkia eikä vain joitain harvoja, Sanders sanoi.

Rubiolle toinen voitto Puerto Ricosta

Republikaanien puolella Marco Rubio voitti puolueen esivaalin Puerto Ricossa. Voitto oli Rubiolle vasta toinen. Republikaanien presidenttikisassa hän on kolmantena Donald Trumpin ja Ted Cruzin jälkeen.

Lisää aiheesta

Puerto Rico on Yhdysvaltain erityishallintoalue Karibianmerellä. Saaren asukkaat ovat Yhdysvaltojen kansalaisia, mutta heillä ei ole äänioikeutta varsinaisissa presidentinvaaleissa. Puolueiden esivaaleihin he voivat kuitenkin ottaa osaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE