Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Biden: ”En ole tehnyt päätöstä”

AFP / LEHTIKUVA / MANDEL NGAN
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kertoo, ettei ole tehnyt lopullista päätöstä ehdokkuudestaan seuraavissa presidentinvaaleissa vuonna 2024. Biden kertoi asiasta yhdysvaltalaisen PBS:n televisiohaastattelussa paikallista aikaa keskiviikkona.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

- En ole tehnyt sitä päätöstä. Luulen, että se on aikomukseni, mutta en ole vielä tehnyt lopullista päätöstä, Biden sanoi.

Bidenilta on odotettu ilmoitusta jatkokaudelle pyrkimisestä. Bidenin kannatusluvut ovat vaatimattomalla tasolla, mutta demokraateilla ei ole toista selkeää ehdokasta vuoden 2024 presidentinvaaleihin.

Biden piti paikallista aikaa tiistaina vuosittaisen kansakunnan tilaa käsittelevän puheensa Yhdysvaltain kongressille.

Puheessa ei kuultu odotettua ilmoitusta ehdokkuudesta, mutta asiantuntijoiden mukaan puheen perusteella on mahdollista kuulla jatkokaudelle pyrkimisestä vielä tänä keväänä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE