Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Biden kommentoi Johnsonin avioliittoa ja omaansa – “En aio olla eri mieltä presidentin kanssa tästä tai todella mistään muustakaan asiasta”

Lehtikuva

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja pääministeri Boris Johnson aloittivat tapaamisensa torstaina yhtenä hymynä poseeratessaan medialle. G7-kokouksen aattona järjestetyn kohtaamisen aluksi Biden onnitteli vastikään avioitunutta Johnsonia ja letkautti, että kumpikin johtaja on saanut puolisokseen paremman ihmisen kuin heidän asemissaan kuuluisi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

–  En aio olla eri mieltä presidentin kanssa tästä tai todella mistään muustakaan asiasta, Johnson vastasi.

Virkakautensa ensimmäistä ulkomaanmatkaa aloitteleva Biden saapui Britanniaan keskiviikkoiltana. Maiden suhde on perinteisesti ollut läheinen, mutta tapaamista varjostaa Pohjois-Irlannin jännitteinen tilanne Britannian EU-eron jälkeen.

Britannian EU-erosopimuksen yhteydessä sovittiin Pohjois-Irlannin rajajärjestelyistä, joiden mukaan Britanniaan kuuluvan Pohjois-Irlannin ja Irlannin tasavallan välinen raja on avoin, kun taas Pohjois-Irlannin ja muun Britannian välille on asetettu tiettyjä rajamuodollisuuksia. Aiemmin tänä vuonna Britannia kuitenkin päätti yksipuolisesti jatkaa helpotetuilla rajatarkastuksilla, minkä johdosta EU-komissio on käynnistänyt rikkomusmenettelyn Britanniaa vastaan.

Brittilehti Timesin mukaan Biden on käskenyt yhdysvaltalaisdiplomaatteja moittimaan Johnsonin hallitusta siitä, miten Pohjois-Irlannin rajajärjestelyjä on hoidettu. Times kertoo yhdysvaltalaisdiplomaatti Yael Lempert sanoneen brexit-ministeri David Frostille, että maan hallitus pahentaa jännitteitä Irlannissa ja Euroopassa vastustamalla tarkastuksia Pohjois-Irlannin satamissa.

Times kirjoittaa Lempertin kertoneen, että hänen oli käsketty antaa hallitukselle muodollinen nuhtelu, mikä on lehden mukaan liittolaisten välillä harvinaista.

Biden: Yhdysvallat on palannut

Biden osallistuu Britanniassa myös G7-teollisuusmaiden kokoukseen Cornwallissa perjantaista alkaen. Sunnuntaina presidentti tapaa kuningatar Elisabetin.

Britanniasta Biden jatkaa EU- ja Nato-huippukokouksiin Brysseliin.

Saapuessaan Britanniaan keskiviikkoiltana presidentti puhui Yhdysvaltain ilmavoimien sotilaille Mildenhallin sotilastukikohdassa.

–  Teemme selväksi, että Yhdysvallat on palannut, ja maailman demokratiat seisovat yhdessä vaikeimpia haasteita vastaan, Biden sanoi.

Euroopan-kiertueensa päätteeksi Biden tapaa Venäjän presidentti Vladimir Putinin. Bidenilla oli keskiviikkona viesti myös Venäjälle.

–  Yhdysvallat vastaa järeästi ja tehokkaasti, kun Venäjän hallitus osallistuu haitalliseen toimintaan, Biden sanoi.

Venäjän ja Yhdysvaltojen jännitteinen suhde on viime aikoina kiristynyt entisestään. Yhdysvallat on syyttänyt Venäjää muun muassa kyberhyökkäyksistä ja vaaleihin sekaantumisesta.

AFP:n mukaan Biden aikoo nostaa presidenttien tapaamisessa esiin muun muassa Venäjän sotilastoiminnan Ukrainan rajalla, oppositiovaikuttaja Aleksei Navalnyin vangitsemisen sekä Putinin tuen Valko-Venäjää itsevaltaisesti hallitsevalle Aljaksandr Lukashenkalle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE