Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Brasilian Bolsonarolta rajua kritiikkiä viranomaisten järeille karanteenitoimille – ”Tämä on pian ohi”

Brasilian presidentti Jair Bolsonaro (kuvassa) on kritisoinut rajusti järeitä karanteenitoimia, joilla aluehallintojen viranomaiset ovat pyrkineet hidastamaan koronaviruksen leviämistä. Bolsonaron mukaan eristystoimet uhkaavat tuhota talouden.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Brasiliassa koronaviruksen vakavimmin koettelemat Sao Paulon ja Rio de Janeiron osavaltiot ovat määränneet laajoja karanteeneja. 46 miljoonan asukkaan Sao Paulo on Brasiliassa koronaviruksen pahin epidemia-alue, ja osavaltiossa on aloitettu osittainen karanteeni.

Rio de Janeirossa on suljettu muun muassa koulut, ravintolat ja uimarannat.

– Joidenkin osavaltioiden ja paikallisviranomaisten täytyy hylätä poltetun maan taktiikka: liikenteen pysäyttäminen, yritysten sulkeminen ja ihmisten sulkeminen koteihinsa suurella mittakaavalla, Bolsonaro sanoi tv-puheessa ja korosti, että työpaikat ja perheiden toimeentulo täytyy säilyttää.

“Meidän täytyy jatkaa elämää, meidän täytyy palata normaaliin.”

Presidentin mielestä viranomaisten toimet ovat liiallisia.

– Riskiryhmä on yli 60-vuotiaat ihmiset. Miksi siis sulkea kouluja? Bolsonaro, 65, hämmästeli.

Bolsonaron mielestä media on luonut pandemian ympärille turhan hysterian. Hän sanoi Brasilian suhteellisen nuoren väestön ja lämpimän ilmaston suojelevan maata koronaviruksen pahimmalta iskulta.

– Tämä on pian ohi. Meidän täytyy jatkaa elämää, meidän täytyy palata normaaliin.

Brasilia on koronaviruksen toistaiseksi pahimmin koettelema Latinalaisen Amerikan maa. Maassa on todettu 2 201 tartuntaa, ja 46 ihmistä on kuollut covid-19-sairauteen.

Bolsonaron puhe sai Brasiliassa heti kovaa kritiikkiä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE