Talous
24.6.2016 04:59 ・ Päivitetty: 24.6.2016 04:59
Brexit tulee – punta syöksyy
Brittipunnan arvo on syöksynyt jo 1,35:een Yhdysvaltain dollariin, mikä on alin noteeraus yli kolmeen vuosikymmeneen, kirjoittaa Telegraph. Kurssin odotetaan laskevan edelleen.
Reutersin mukaan punnan alamäki on synkin ”miesmuistiin”, kun valuutta on heikentynyt jo yli yhdeksän prosenttia. Pudotus on syvempi kuin esimerkiksi globaalin finanssikriisin aikana.
Brittimedia kirjoittaa, että punnan arvon pudotuksesta dollariin nähden tulee kaikkien aikojen suurin, jos tilanne jatkuu koko päivän samanlaisena.
Punta vahvistui eilisiltana yli 1,5 Yhdysvaltain dollariin ensimmäistä kertaa sitten joulukuun. Kurssi kääntyi kuitenkin rajuun laskuun, kun EU-kansanäänestyksen tulokset näyttivät yllättävän tasaväkistä taistoa. Myös euro on heikentynyt pari prosenttia dollariin nähden.
MyösTokiossa raju pudotus.
Japanissa Tokion pörssi on rajussa laskussa. Pääindeksi on laskenut yli kahdeksan prosenttia Brexit-äänestyksen jälkeen. Pörssi avasi nousuun, mutta osakkeiden arvo lähti laskuun jo alkukaupassa.
Myös muut keskeiset Aasian pörssit ovat alamäessä. Hongkongissa pudotusta on tullut noin neljä, Sydneyssä kolme ja Shanghaissa kaksi prosenttia.
Lisää aiheesta
Japanin valuutta jeni on kuitenkin noussut Yhdysvaltain dollariin verrattuna korkeimmalle tasolleen yli kahteen vuoteen.
Asiantuntijoiden mukaan punnan alamäki vahvistaa jenin arvoa.
Jeniä pidetään turvallisena valuuttana epävarmoina aikoina.
Myös öljyn hinta on laskenut yli viisi prosenttia.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Ulkomaat
24.6.2016 04:29
Farage juhlii ”Britannian uutta itsenäisyyspäivää”
Ulkomaat
24.6.2016 04:10
Sittenkin Brexit!? – britit antamassa huutia gallupeille
Ulkomaat
23.6.2016 06:27
Britannian kansanäänestys käynnistyi – Brexit vai Bremain?
Talous
23.6.2016 05:10
Markkinoilla toivotaan Britannian pysyvän EU:ssa – punta ja euro vahvistuneet ennen äänestystä