Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Markkinoilla toivotaan Britannian pysyvän EU:ssa – punta ja euro vahvistuneet ennen äänestystä

EU-jäsenyys jakaa kansan mielipiteitä Britanniassa. Kuvan porukka kannattaa unionissa pysymistä.

Britannian punta ja euro ovat vahvistuneet ennen tänään pidettävää kansanäänestystä Britannian jäsenyydestä Euroopan unionissa.

Punnan arvo oli kohonnut eilisiltaan mennessä 0,7 prosenttia lähes 1,5 Yhdysvaltain dollariin. Euron arvo nousi puolestaan 0,5 prosenttia 1,13 dollariin.

Markkinoilla toivotaan, että Britannia pysyisi EU:ssa. Asiantuntijoiden arvioiden mukaan Britannian lähtö unionista heikentäisi merkittävästi maan taloutta ja ravistelisi markkinoita myös maailmanlaajuisesti.

Dollarin heikentyminen johtuu osittain myös Yhdysvaltain keskuspankin Fedin pääjohtajan Janet Yellenin äskettäisistä lausunnoista maan kongressille. Yellen sanoi, että Yhdysvaltain taloudessa on huomattavaa epävarmuutta. Hän ei myöskään ollut yhtä vakuuttunut työllisyyden parantamisesta kuin kuukausi sitten.

Fed leikkasi aiemmin tässä kuussa tämän ja ensi vuoden kasvuennusteensa kahteen prosenttiin. Keskuspankin mukaan talouden aktiivisuus on vauhdittunut mutta työmarkkinoiden elpyminen hidastunut.

“Sijoittajat liian luottavaisia”

Myös osakkeiden arvo Euroopassa nousi eilen Brexit-äänestyksen edellä. Lontoossa pörssi sulkeutui 0,6 prosentin ylämäessä, ja plussan puolelle päästiin myös muun muassa Pariisissa ja Brysselissä. Sen sijaan Yhdysvalloissa osakkeet kääntyivät laskuun puoliltapäivin, kun kaksi uusinta kyselytutkimusta kertoivat jäsenyyden vastustajien johdosta.

Lisää aiheesta

Asiantuntijat uskovat, että jos britit päättävät pysyä unionissa, tulos vaikuttaisi positiivisesti markkinoihin ainakin lyhyellä aikavälillä.

– Markkinoilla ollaan selkeästi jäädä-leirin kannalla, ja tämä on yleinen viisaus, ellemme näe suurta yllätystä (äänestyksessä), sanoi Boris Schlossberg analyysiyhtiö BK Asset Managementista.

Toisen arvion mukaan sijoittajat ovat ehkä liiankin luottavaisia Brexit-äänestyksen edellä.

– Markkinat eivät näe käytännössä minkäänlaista riskiä, että Britannia äänestäisi lähdön puolesta, sanoo osakevälitysyhtiö Interactive Investorin sijoituspäällikkö Rebecca O’Keeffe.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE