Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Budjettia uhkaa 100 miljoonan aukko – “Hallitus lähtee siitä, että esitys menee läpi”

Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja, keskustan kansanedustaja Timo Kalli (kesk.) vierellään Sinisten kansanedustaja Matti Torvinen ja kokoomuksen kansanedustaja Outi Mäkelä valtiovarainvaliokunnan talousarviota koskevassa tiedotustilaisuudessa eduskunnassa Helsingissä.

Hallitusryhmät ilmoittivat sunnuntaina, että mikäli kaupassa myytävien alkoholituotteiden vahvuus ei nouse perjantain äänestyksessä 5,5 prosenttiin, alkoholiveroon kaavailtua korotusta ei tehdä. Asiasta uutisoi STT. Tällöin ensi vuoden budjettiin syntyisi noin 100 miljoonan euron aukko.

Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Kalli (kesk.) kuitenkin toteaa, että hallituspuolueet lähtevät siitä, että hallituksen esitys kaupassa myytävien alkoholituotteiden prosentin korottamisesta menee eduskunnassa läpi.

– Jos ei mene, niin valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) totesi viime perjantaina valiokunnassa, että sen jälkeen hallitus kokoontuu ja tasapainottaa budjetin. Valiokunta ei siis ilman hallitusta tasapainota, Kalli luonnehti.

Kalli vastasi kysymykseen valtiovarainvaliokunnan pitämässä tiedotustilaisuudessa, jossa valiokunta julkaisi mietintönsä vuoden 2018 budjetista. Valtiovarainvaliokunta esittää ensi vuoden budjettiin lisäyksiä noin 40 miljoonalla eurolla.

Lisäyksiä ollaan antamassa muun muassa perusopetukseen ja lasten kerhotoiminnan tukemiseen yhteensä 5 miljoonalla eurolla. Opposition edustajat kuitenkin huomauttivat, että lisäykset eivät hyvitä lähellekään hallituksen aikaisemmin tekemiä koulutusleikkauksia.

Lisäksi rahaa liikenee lisää tie- ja liikenneverkostoihin (noin 11,8 miljoonaa), suomen, karjalan ja saamen kielen tukemiseen (noin 800 000) sekä poliisitoimintaan (noin 1 miljoona).

Opposition ja hallituksen edustajien välille syntyi tuttuja jakolinjoja.

Lisää aiheesta

Kaikkien eduskuntaryhmien edustajat saivat tilaisuudessa myös mahdollisuuden kommentoida ensi vuoden tulo- ja menoarviota. Opposition ja hallituksen edustajien välille syntyi tuttuja jakolinjoja. Hallituksen edustajat kehuivat omia toimiaan talouden kasvun taustalla, opposition edustajat puolestaan korostivat maailmanlaajuista talouskasvua.

– Talous kasvaa, kiitos maailmantalouden vetoavun. Sosialidemokraatit ovat tähän tyytyväisiä, kansanedustaja Krista Kiuru (sd.) totesi.

– Haastamme kuitenkin hallituksen politiikkaa. Ei tunnu reilulta, että talouden hedelmiä ei jaeta tasa-arvoisesti. Ne heikoimmat, sairaimmat ja vaikeimmassa asemassa olevat suomalaiset ansaitsevan sen, että nyt heille palautetaan se, se mikä heiltä on viety. Uskomme, että hallitukselta puuttuu sekä sydäntä että visiota tulevaisuudesta, hän totesi esittäen sosialidemokraattien vaihtoehtobudjetissaan vaatimia toimenpiteitä muun muassa lomarahaleikkausten perumisesta, indeksikorotuksista ja suuremmista rakenneuudistuksista.

Vasemmistoliiton Kari Uotila puolestaan huomautti, kuinka aiemmin elvytystä kirosanana pitänyt hallitus lisää nyt valtion velkaa ja heikentää täten julkisen talouden rahoitusasemaa nyt, kun Suomen talous on noususuhdanteessa. Hänen mukaansa kritiikkiin yhtyy myös esimerkiksi riippumaton talouspolitiikan arviointineuvosto.

– Silloin, kun taantuma oli pahimmillaan ja vasemmistoliitto esitti taloutta ja työllisyyttä tukevaa finanssipolitiikkaa, hallitus piti sitä vastuuttomana, Uotila totesi.

– Kun suhdanne on kääntynyt, se itse lisää velkaantumista veroelvyttämällä. Missä on nyt hallituksen huoli lastemme ja lastenlastemme velkataakasta, hän kysyi.

Jos soten ympärillä nyt tuulee, niin tulemme pian näkemään sen ympärillä hirmumyrskyn.

Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit nostivat lisäksi esiin myös sote-uudistuksen ja sen ympärillä vellovan epävarmuuden. Kristillisten Peter Östman totesi nyt olevan täysin selvää, että hallituksen sote-uudistuksella kaavailemia 3 miljardin säästöjä ei tulla saavuttamaan.

– Jos soten ympärillä nyt tuulee, niin tulemme pian näkemään sen ympärillä hirmumyrskyn. Sen me voimme sanoa varmuudella, että se ei tule saamaan sitä 3 miljardin säästöä jota on kaavailtu, hän huomautti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE