Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Bullsilla ei kulje – Markkasellekin vain 5 pistettä

LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Jonathan Daniel
Lauri Markkanen.

Lauri Markkasen NBA-joukkueella Chicago Bullsilla on runkosarjan ratkaisuhetkillä yhä suurempia vaikeuksia saada otteluvoittoja. Maanantaina Bulls kärsi kotiottelussa 94–106-tappion Philadelphialle, ja tappio pudotti sen neljän voiton päähän pudotuspelipaikasta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Bulls pelasi 11 peräkkäisen ottelun ilman alkukauden tehopelaajaa Zach LaVinea. LaVine on jo vapautunut liigan koronaprotokollasta, mutta myös joukkueen lonkkavaivainen tähtisentteri Nikola Vucevic on poissa ainakin torstaihin asti.

Näillä näkymin Bulls ei pääse edes pudotuspelipaikan tuntumaan, kun joukkue ei ennättänyt sopeutua siirtoikkunan aikana hankittujen vahvistusten takia muokattuun pelitapaan.

Uusia kuvioita ei ole juuri harjoiteltu, koska joukkueella on tällä viikolla vasta toista kertaa tähdistöottelun jälkeen kaksi peräkäistä päivää ilman otteluita. Yhteisten harjoitusten puute näkyy hyökkäyspelissä, joka on kangerrellut viime otteluissa pahasti.

Bulls on hävinnyt viisi kuudesta viime ottelustaan.

Markkanen on sivuraiteella

Valmentaja Billy Donovanin puheista voi päätellä, että joukkue alkaa vähitellen keskittyä ensi kauteen.

Näillä näkymin Bulls ei lähde tavoittelemaan parempaa varausvuoroa lepuuttamalla LaVinea runkosarjan loppuun, koska Donovan toivoo takamiehen löytävän kauden jäljellä olevissa otteluissa yhteisen juonen Vucevicin kanssa.

– Tämä kausi on ollut täysin poikkeuksellinen varsinkin meille, kun hankimme kesken kauden viisi uutta pelaajaa, Donovan totesi Chicago Tribunelle.

– Emme ole juuri ennättäneet harjoitella, joten käytännössä kaikki on pitänyt kehittää lennosta. Sen takia toivon, että pelaajat löytäisivät jäljellä olevissa otteluissa yhteisen kemian.

Jatkosopimuksestaan pelaavan Markkasen peliaika jäi Philadelphia-tappiossa 17 minuuttiin. Hän heitti pelissä heikolla prosentilla viisi pistettä ja otti neljä levypalloa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE