Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Clinton ja Trump laukoivat kovia väitteitä toisistaan

Yhdysvalloissa presidenttiehdokkaat Hillary Clinton ja Donald Trump ovat reagoineet toisistaan selvästi poikkeavilla tavoilla terrorihyökkäyksiin, jotka maassa koettiin viikonloppuna.

Demokraattisen puolueen Clinton peräänkuulutti malttia ja päättäväisyyttä. Hän palautti mieliin roolinsa Barack Obaman hallinnon ulkoministerinä iskussa, jolla surmattiin al-Qaidan johtaja Osama bin Laden.

Clinton sivalsi Trumpia väittämällä, että tämän oikeistolainen retoriikka on auttanut äärijärjestö Isisiä sekä niitä, jotka haluavat tehdä terrorismin vastaisesta taistelusta sodan islaminuskoa vastaan.

Trump puolestaan vaati Yhdysvaltain turvaamiseksi radikaaleja muutoksia. Republikaanien ehdokas painotti, että maan on ryhdyttävä tiukemmaksi maahanmuuton ja terrorismin suhteen.

Trump pyrki myös vakuuttamaan amerikkalaiset siitä, että viikonlopun iskut olivat vääjäämätön seuraus Clintonin ja presidentti Barack Obaman hallinnon holtittomasta politiikasta terrorismin ja maahanmuuton ongelmissa.

Lauantaina Yhdysvalloissa tapahtui pommi-isku sekä New Yorkissa että New Jerseyssä. Samana päivänä maata järkytti myös joukkopuukotus Minnesotassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE