Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

19.10.2018 04:17 ・ Päivitetty: 19.10.2018 04:17

CNN: Yhdysvaltain presidentinvaaleihin liittyvän Venäjä-tutkinnan odotetaan valmistuvan vuoden loppuun mennessä

Robert Mueller

Yhdysvalloissa apulaisoikeusministeri Rod Rosenstein ei ole antanut Venäjä-tutkintaa johtavalle erikoissyyttäjä Robert Muellerille tarkkaa päivää, milloin tutkinta on saatava päätökseen, kertoo uutiskanava CNN lähteeseensä vedoten.

Lähteen mukaan tutkintaa ei kuitenkaan tarvitse saada valmiiksi heti marraskuun välivaalien jälkeen. Hänen mukaansa odotettavissa on, että tutkinta saadaan päätökseen pikkuhiljaa vuoden loppuun mennessä.

Mueller selvittää Venäjän sekaantumista vuoden 2016 presidentinvaaleihin.

Tutkintaa tarkkaileva Rosenstein sanoi Wall Street Journalille keskiviikkona, että tutkinta on asianmukainen ja itsenäinen. Hän kuitenkin kieltäytyi kommentoimasta, milloin se saadaan päätökseen.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on toistuvasti kritisoinut tutkintaa. Hänen mukaansa se on perusteeton ja veronmaksajien rahojen tuhlausta.

Vielä ei ole tiedossa, onko Trump menossa kuultavaksi tutkintaan. Trumpia kuultaisiin siitä, estikö hän mahdollisesti oikeutta antaessaan potkut FBI:n johtajalle James Comeylle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU