Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Pääkirjoitukset

Demarilaivan kapteenilla on kompassi kunnossa

Viime viikonloppuna Tallinnan laivaan oli ahtautunut 1 600 kuntavaaleihin valmistautuvaa demaria. Risteily oli loppuunmyyty jo useita viikkoja ennen varsinaista reissupäivää, joten odotukset hyvästä risteilytunnelmasta olivat korkealla.

Vaikka demarilaiva seilasi keskellä kesämyrskyä, oli risteilyväki hyvällä ilmeellä liikkeellä. Oikeastaan rapsakka merenkäynti kuvaa aika hyvin liikkeen tilannetta myös poliittisessa mediassa. Demarilaivaa koitetaan horjuttaa kaikenlaisilla puhureilla, kuten puheenjohtajakamppailulla ja gallup-ravisteluilla, mutta myrskyn silmässä seilaa kohtuullisen rauhallisella ja tyynellä mielellä monet myrskyt läpikäynyt demariliike.

Yksi rauhoittavista elementeistä risteilyllä oli puheenjohtaja Antti Rinteen punnittu ja vakuuttava esiintyminen. Kapteeni Rinteen kompassineula oli selkeästi paikallaan, kun hän piirteli linjapuheessaan SDP:n kuntavaalien teemoja. Erityisesti risteilyväki kiitti työelämään liittyviä uusia avauksia ja selkeitä linjoja.

SDP vaatii etätyötä mukaan työlainsäädäntöön. Tulevaisuuden työelämää ei voida mitata vain ajalla ja paikalla. Olennaista on mitata aikaansaannoksia ja työn tuottavuutta. Tähän laajentuvat etätyömahdollisuudet tuovat oivan lisän. Lisäksi Rinne painotti, että SDP ei tule hyväksymään matalapalkkojen Suomea. Kokopäivätyöllä pitää jatkossakin tulla toimeen.

Risteilyllä ei tyydytty vain hykertelemään omassa poliittisessa kuplassa, vaan risteilylle oli pyydetty monia asian­tuntijoita demaripiirien ulkopuolelta. Yksi mielenkiintoisimmista puhujista oli Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjaa luotsannut Riikka Kämppi. Hän haastoi demariväkeä uuden­laiseen ajatteluun kuntavaalien alla. Hän nosti esiin kolme pointtia, jotka voivat uudistaa perinteisen demareiden vaalityön.

Ensinnäkin Kämppi muistutti, että äänestäjille on puhuttava suoraan. Hänen toinen, kiistanalainen väitteensä oli, että puolueväen puhuttelemiseen ei kannata käyttää aikaa ja energiaa. Viesti on suunnattava suoraan äänestäjille. Kämppi muistutti, että onhan puolueväkikin äänioikeutettuja. Kolmanneksi Kämppi patisti kutsumaan ihmisiä vaalien alla töihin. Liian moni pyytää ihmisiä mukaan tukiryhmään tai sähköpostilistalle. Konkreettinen vaalityö antaa paremman tuloksen.

Demariristeilyltä kotiin eri puolille Suomea lähti energisempi ja yhtenäisempi SDP. Risteily antoi kaivattua itseluottamusta ja intoa kevään puoluekokoukseen ja kuntavaaleihin. Pitkästä aikaa tuntui, ettei jakolinja Jutta Urpilaisen ja Antti Rinteen kannattajien välillä enää piirtynyt selkeästi. Rytmikkäät Antti Antti -huudot puheenjohtajan linjapuheen aikana viestivät siitä, että puolueväki on yllättävänkin selkeästi istuvan puheenjohtajan takana.

Risteilyn tunnelman perusteella Rinteen vetäytyminen puheenjohtajan tehtävästä marraskuun puoluevaltuuston kokouksessa tuntuu nyt erittäin epätodennäköiseltä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE