– Oman puolueen selkärangattomuus sylettää. Käyttöhuonekeskustelu ei (valitettavasti) ole ensimmäinen kerta kun osa meikäläisistä puhuu porttiteoriasta. Sitä saatiin aimo annos muun muassa kun Demarinuoret esitti puoluekokoukselle kannabiksen dekriminalisointia syksyllä 2020, Perholehto tviittasi perjantaina.

Perholehto luonnehtii Demokraatille, että keskustelu tuntuu paikoin jumittuneen 2000-luvun alussa tai 1990-luvulla valloillaan olleisiin ajatuksiin. Perholehdon mukaan ”porttiteoriaan ja muihin tämän päivän kokemusten ja asiantuntijatiedon valossa paikkansapitämättömiin argumentteihin” liittyviä kommentteja on tullut esimerkiksi kuntatason päättäjiltä.

– Harmittaa, että vaikka Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL nykyään puoltaa käyttöhuoneiden pilotointia, niin silti joiltain on tullut näitä kommentteja, hän sanoo.

– Jos halutaan olla heikomman puolella ja tehdä inhimillistä, solidaarista politiikkaa, niin kuvittelisi, että inhimillisempi päihdepolitiikka stigmatisoinnin ja rangaistusten sijaan olisi sosialidemokraattisen arvomaailman ytimessä. Mutta ei se näytä olevan, Perholehto sanoo.

– Olemme kuitenkin halunneet olla puolue, joka ei sortuisi populismiin ja joka haluaa tehdä asia- ja faktapohjaisia päätöksiä. Siksi myös omia linjoja päihdepolitiikassa on syytä tarkistaa, hän summaa.

SDP:n päihdepoliittisen työryhmän puheenjohtaja Heidi Viljanen yhtyy Pinja Perholehdon toiveeseen, että puolueessa lähdettäisiin rohkeammin porukalla mukaan keskusteluun. Mahdollisuuksia siihen on esimerkiksi puolueväelle järjestettävässä päihdepolitiikkaa käsittelevässä seminaarissa Helsingissä 12. elokuuta, hän kertoo.

– Olen tosi iloinen, että näistä asioista vihdoin puhutaan ja ollaan selkeästi ottamassa uudenlaista suhtautumista huumeisiin ja huumeiden käyttäjiin. Toki on paljon ennakkoluuloja ja asenteita edelleen, mutta kansalaisaloitekin kertoo, että ihmisillä on tahtoa inhimillisempään suhtautumiseen, Viljanen luonnehtii.

Heidi Viljasella on pitkä kokemus päihdetyön saralta. Hän on toiminut muun muassa päihdekuntoutuskeskuksen johtajana ja nähnyt työssään sen huumeriippuvaisten ihmisten arjen, jota kaikki eivät välttämättä täysin ymmärrä. Hän uskoo, että juuri siitä kumpuavat ne ennakkoluulot ja asenteet, jotka ovat nousseet esiin nyt jälleen keskustelussa huumeiden käyttöhuoneista.

– Monesti ihmiset ajattelevat, että “ei noita narkkareita tarvitse auttaa, kun ne ovat itse itsensä tuohon jamaan laittaneet”. Että menisivät töihin. Päihdepalveluista puhutaan, että niitä vaan hyysätään, mutta ei nähdä, että riippuvuus on sairaus, joka vaatii hoitamista ja paljon tukea. Ja että ihmisellä pitää syttyä myös oma halu lähteä hakemaan muutosta. Kun sitten löytää sen kipinän pyrkiä pois siitä maailmasta, niin silloin tukea pitää olla saatavilla, Viljanen kertoo ja painottaa matalan kynnyksen – tai vielä paremmin kynnyksettömien – palveluiden tarvetta.

Pinja Perholehto ja Heidi Viljanen ovat molemmat käyttöhuoneiden kannalla. Molemmat nostavat esiin muun muassa sen, että käyttöhuoneissa pystyttäisiin tarjoamaan myös ohjausta ja neuvontaa. Kummatkin muistuttavat, että muista maista on saatu positiivisia kokemuksia käyttöhuoneista. Molemmat painottavat turvallisuutta, jota käyttöhuoneet tarjoaisivat sekä huumeiden käyttäjille että laajemmin.

– Huumeiden käyttö ohjaa ihmisen kaikkea tekemistä niin, että ei hän enää mieti sitä, miltä se näyttää tai missä hän huumeita pistää. Voi kysyä, onko parempi, että he käyttävät yleisissä vessoissa, asemilla, puistoissa, koulujen läheisyydessä ja ihan missä tahansa. Vai onko parempi, että he tekevät sen paikassa, jossa se on heille ja muille turvallista, Viljanen sanoo.

Pinja Perholehto palaa keskustelussa väläyteltyyn porttiteoriaan, jonka hän ja Viljanen tyrmäävät täysin. On vaikea tai jopa mahdoton uskoa, että kukaan ryhtyisi käyttämään kovia huumeita siksi, että niiden käyttämiseen on olemassa turvallisia tiloja.

Huoli huumeiden käyttäjien kerääntymisestä huoneiden läheisyyteen on molempien mielestä tavallaan perusteltu, mutta toisaalta huoneet on Euroopassakin sijoitettu sellaisiin paikkoihin, joissa huumeiden käyttäjät muutoinkin viettävät jo nyt aikaansa.

– Kun huumeiden käyttö alkaa näkyä enenevissä määrin niin sanotun tavallisen ihmisen elinympäristössä, niin siinä vaiheessa näillä ihmisillä on ollut ongelma ja heillä on mennyt huonosti jo tosi pitkään, Viljanen muistuttaa.

Perholehdolle muistuu nyt käytävästä keskustelusta mieleen 2000-luvun alun debatti maksuttomien neulojen jakamisesta huumeidenkäyttäjille infektioiden vähentämiseksi. Samoja argumentteja ja pelkoja heiteltiin ilmoille silloinkin. Lain mukaan jokaisessa kunnassa on vuodesta 2004 lähtien pitänyt olla neulanvaihtopiste.

– Se herätti valtavasti keskustelua ja kuohuntaa ja kuitenkin tulokset ovat olleet myönteisiä, Perholehto sanoo.

– Tämä on hyvä muistutus! Kauheasti nähtiin kaikenlaisia peikkoja, mutta kuka niistä neulanvaihtopisteistä enää puhuu? Ei kukaan. Nyt tässä on ihan sama tilanne. Jos käyttöhuoneet tulevat ja ne lähtevät toimimaan hyvin, niin ei niistä hetken päästä puhu enää kukaan, Viljanen sanoo.

Kansanedustaja Heidi Viljanen kertoo eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan kevään matkasta New Yorkiin ja Kanadaan. Sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa opioidikriisi on valtava, hän sanoo.

– Se on aivan käsittämätön määrä, mitä siellä on ihmisiä kodittomina ja minkälainen kuolleisuus opioideista siellä on. Meidän pitää nyt Suomessa reagoida näihin asioihin, jotta olemme ajoissa liikenteessä, eikä meillä lähde syntymään vielä paljon pahempia ongelmia opioidien ja kovien huumeiden suhteen. Ihmisiä täytyy auttaa ja luoda heille matalan kynnyksen mahdollisuudet saada tukea ja apua elämään, Viljanen sanoo.

– Käyttöhuoneet eivät kadota huumeongelmaa mihinkään, mutta se tekee siitä käyttäjien ja muiden ihmisten kannalta ehkä vähän inhimillisemmän. Ja ne myös toivottavasti säästävät henkiä. Yksikin huumekuolema on liikaa, hän painottaa.