Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Vuoden valtuutettu

Demokraatin ja SDP:n Vuoden valtuutettu 2019 -kisan voittaja ratkesi – “Olo on yllättynyt, nöyrä ja kiitollinen”

Palkinnon jakoi Minna Räsäselle SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.

Vuoden valtuutettu 2019 on Minna Räsänen Vantaalta.

Anna-Liisa Blomberg

Demokraatti

Demokraatin ja SDP:n Vuoden valtuutettu -kilpailu saatiin sunnuntaina päätökseen, kun äänestyksessä kilpailun voittoon noussut vantaalainen Minna Räsänen palkittiin SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä. Voittajalle ojennettiin tuhannen euron matkalahjakortti, kunniakirja ja komea pokaali.

– Olo on yllättynyt, nöyrä ja kiitollinen, Räsänen kommentoi tunnelmiaan.

Räsänen ei aavistanut ensimmäisen kerran kilpailusta kuullessaan, että häntä ehdotetaan kisaan saati että hänet valitaan finaaliin. Hän kokee, että kisa ei kiitä tärkeästä työstä vain finalisteja tai voittajaa, vaan laajaa joukkoa.

– Kun kuulin tästä kilpailusta, pidin sitä tosi hienona, että näin saadaan positiivisella ja kivalla pöhinällä esiin porukkaa, joka tekee sitä päivittäistä poliittista perustyötä valtuustoissa välillä niska limassakin, Räsänen kuvailee.

Vuoden valtuutettu -kilpailussa etsittiin aktiivista, yhteishenkeä luovaa, yhteistyökykyistä, monipuolisesti viestivää sekä kuntalaisia kuulevaa ja osallistumiseen innostavaa SDP:n kunnan- tai kaupunginvaltuutettua. Demokraatin ja SDP:n raati valitsi liki kuudestakymmenestä ehdokkaasta kymmenen finalistia, jotka raadin mielestä kisaan lähetettyjen ehdokasesittelyjen perusteella täyttivät kriteerit.

Räsäsen lisäksi finalisteina olivat Sami Virtanen Kotkasta, Emma Kivikangas Kauhavalta, Sari Juutilainen Joroisista, Ville Rautiainen Saarijärveltä, Anette Karlsson Porvoosta, Matias Mäkynen Vaasasta, Niina Alho Kaarinasta, Abdirahim ”Husu” Hussein Helsingistä sekä Jacqueline A. Aguilera Velásquez Siikajoelta.

Lisää aiheesta

Finalistit esiteltiin Demokraatissa tammi-helmikuussa. Vuoden valtuutettu 2019 valittiin kaikille avoimessa, 1.maaliskuuta päättyneessä sähköposti- ja postikorttiäänestyksessä.

Ääniä annettiin yhteensä 467 kappaletta. Kilpailun kolmen kärjessä olivat Räsänen (78 ääntä), Jacqueline A. Aguilera Velásquez (71 ääntä) ja Anette Karlsson (55 ääntä).

Kaikkien kilpailussa äänestäneiden kesken arvottiin pääpalkintona Fiskarsin puutarhatuotepaketti. Onnetar suosi Maija Piitulaista Suolahdelta. Lisäksi arvottiin kirjapalkinnot Minna Holtlundille, Jari Elolle, Jennimaria Perttulalle, Leevi Leikmanille ja Eija Tuohimaalle.

Demokraatin toimitus ja SDP:n väki kiittävät kaikkia ehdokkaita kilpailuun esittäneitä, finalisteja ja äänestäjiä.

Minna Räsäsen henkilöhaastattelu julkaistaan Demokraatissa 21.3.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE