Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Demokraatin selvitys: Tämä SDP:n eurovaaliehdokkaista tiedetään nyt

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
EU:n lippuja Brysselissä Belgiassa 18. syyskuuta.

Kansanedustaja Suna Kymäläinen on valmis SDP:n eurovaaliehdokkaaksi. Demokraatti selvitti lähinnä kansanedustajien kannat eurovaaleihin.

Simo Alastalo ja Johannes Ijäs

– Harkinta on tehty. Jos nimetään, olen käytettävissä, Suna Kymäläinen sanoo mutta painottaa moneen kertaan, että asia on niin piirikokouksen kuin SDP:n puoluevaltuuston käsissä.

Kymäläinen toteaa, että Euroopan unionin merkitys vain korostuu. Kaakkois-Suomen vaalipiiristä tulevana kansanedustajana hän korostaa myös sitä, että Euroopassa tarvitaan itärajan asiantuntijaa.

– Esimerkiksi koheesiorahoitus tulisi kohdistaa uudella tavalla. Itärajan elinvoimaisuudesta on tosi tärkeä pitää huolta myös eurooppalaisella tasolla.

Kansanedustajakausillaan Kymäläinen on profiloitunut niin turvallisuuspolitiikassa, liikenne ja infra-asioissa kuin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymyksissä.

Kymäläinen on neljännen kauden kansanedustaja. Hän uskoo, etteivät äänestäjät kokisi hänen lähtöään eduskunnasta petturuutena, vaan tukea tulisi eurovaaleissakin.

– Ehdokkaaksi asetutaan tosimielellä. Jos ei valtakirjaa tule, yhtä motivoituneena jatkan kansanedustajan tehtävää.

KYMÄLÄINEN pitää ylipäänsä hyvänä, että kansanedustajiakin on eurovaaliehdokkaina. Heillä on jo valmiiksi hyvät kotimaiset verkostot, joista on hyötyä taustavoimana myös EU-päätöksenteossa. Kymäläinen toteaa, että hänellä on myös eduskunnan viime kauden liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajuuden jäljiltä verkostoja eurooppalaisiin alan poliitikkoihin.

Demokraatin tietojen mukaan SDP:n eurovaaliehdokkuutta on soviteltu kansanedustajista myös muun muassa Timo Harakalle, Tuula Haataiselle, Elisa Gebhardille, Kimmo Kiljuselle, Maria Guzeninalle ja Helena Marttilalle.

Pirkanmaan vaalipiiristä tulevaa kansanedustajaa Ville Meristä pidetään puolestaan käytäväpuheissa liki varmana nimenä eurovaaliehdokkaaksi. Merinen ei kommentoi Demokraatille tietoja.

– Minä en tässä vaiheessa lähde sanomaan joota enkä eitä. Tietenkin on pyydelty, mutta en ole lyönyt lukkoon, kommentoi kansanedustaja Elisa Gebhard mahdollista eurovaaliehdokkuutta.

Hän summaa asian olevan aidosti auki.

Gebhard on eduskunnan suuren valiokunnan jäsen, joten sitä kautta EU-asiat ovat tuttuja.

– Onhan se niin, että iso osa sääntelystä jota eduskuntakin viikottain käsittelee, on EU-peräistä. Kun olen politiikassa mukana vaikuttamassa lainsäädäntöön ja olen ensisijaisesti halunnut tehdä parempaa lainsäädäntöä, sikäli aihe tietenkin kiinnostaa. Ajattelen myös, että on tosi tärkeätä, että Suomi on aktiivinen EU-politiikassaan, Gebhard pohtii.

TOINEN Helsingin piirin kansanedustaja Timo Harakka on hyvin lyhytsanainen eurovaaliehdokkuudesta tiedusteltaessa.

– Ei minulla ole mitään kerrottavaa, Harakka sanoo.

– En ole pohtinut asiaa, ei ole ollut ajankohtainen, kuittaa puolestaan saman vaalipiirin Tuula Haatainen.

Maria Guzenina, Helena Marttila, Kimmo Kiljunen ja Miapetra Kumpula-Natri edustavat Uudenmaan vaalipiiriä. Kumpula-Natri jatkaa kauden loppuun europarlamentissa, varasijalta hänen sijallaan eduskunnassa on tällä hetkellä Marttila.

Kumpula-Natri tulee palaa pian eduskuntaan ja hän ei ole seuraavissa eurovaaleissa ehdolla.

– Pidän kiinni suunnitelmasta Uudeltamaalta valituksi kansanedustajaksi. Paljon ideoita ja oppia ja yhteyksiä Euroopasta ja maailmalta kaksoissiirtymään, ilmastokestävään ja digitaaliseen. Uusimaa on suunnannäyttäjä ja kehitys koko Suomea hyödyntävä, Kumpula-Natri kertoo tekstiviestillä.

VIIME eurovaaleissa ehdolla ollut Helena Marttila on valmis harkitsemaan ehdokkuutta. Hän muistuttaa, että se ei ole ilmoittautumisasia. Jos asetelmat loksahtaisivat kohdilleen, Marttila sanoo, että olisi suuri kunnia lähteä ehdolle.

Maria Guzenina kertoo, että kentältä on ollut paljon yhteydenottoja ja toivottu, että hän asettuisi ehdolle.

– Mutta itse en ole vielä tehnyt tätä harkintaa loppuun asti eli en osaa vielä sanoa. Pidän myös tosi tärkeänä saattaa asioita loppuun, tässä on kuntapolitiikassa ja aluevaltuuston osalta vielä työt vähän kesken, kun tiedetään että on isoja muutoksia, joissa on vielä aika paljon haasteita edessä. Eduskunnan puolella on myös paljon tehtävää tällä vaalikaudella, vaikka ollaankin yhä oppositiossa, Guzenina pohdiskelee.

– Toisessa vaakakupissa on se, että tänä päivänä yhä enemmän EU-asiat vaikuttavat suomalaiseen lainsäädäntöön ja ihmisten hyvinvointiin. Näiden kahden välillä teen punnintaa. Niin kotimaassa kuin Brysselissä vaikuttamisen paikka on olemassa. Täytyy miettiä rauhassa, mikä lopullinen ratkaisu sitten on, hän sanoo.

KAKSI kertaa eurovaaleihin osallistunut Kimmo Kiljunen sanoo, että tällä kertaa eurovaalit ei ehkä ole hänen ohjelmassaan. Vaikuttaa siis siltä, että hän jättää ne väliin.

– Johdan ulkoasiainvaliokuntaa ja elämäntilanne senkaltainen, että on luontevampaa olla suomalaisessa politiikassa. Otetaan yksi asia nyt tosissaan.

Pirkanmaalaisista kansanedustajista Marko Asell sanoo, ettei tiedä vielä, onko hän eurovaaliehdokkaana. Asia on harkinnassa, mutta hän pitää todennäköisenä, ettei ole mukana. Samaa vaalipiiriä edustava Ilmari Nurminen kertoo, ettei ole vielä ajatellut asiaa. Tarkemmin Nurminen ei tässä vaiheessa halua kysymystä kommentoida.

Lapin kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä sanoo toivovansa, että Lapista löytyy SDP:n ehdokas eurovaaleihin.

– Olen luottavainen sen suhteen, että näin tapahtuu. Ensisijaisesti kyllä katsoisin, että jos joku toinen löytyisi kuin allekirjoittanut, niin olisi hyvä.

Jos muita ei löydy, Ojala-Niemelä sanoo olevansa mahdollisesti käytettävissä.

KIINNOSTAVA nimi on myös Satakunnan vaalipiirin kansanedustaja Krista Kiuru. Kiuru toteaa lyhyesti, että monesta paikasta on kysytty ehdokkaaksi, mutta asiaan ei ole vielä mitään sanottavaa.

– Ei näillä näkymin, mutta korostan sitä, että saadaan monipuolinen ehdokaslista nuorta ja kokeneempaa. On hyvä saada työ näkyvämmin käyntiin heti presidentinvaalien jälkeen, Hämeen vaalipiirin kansanedustaja Johannes Koskinen kommentoi kysymystä eurovaaliehdokkaaksi lähtemisestään.

Eurovaaliehdokkuudesta kieltäytyviä kansanedustajia on monia: Kim Berg, Eeva-Johanna Eloranta, Seppo Eskelinen, Tarja Filatov, Lotta Hamari, Pia Hiltunen, Mika Kari, Jani Kokko, Johan Kvarnström, Aki Lindén, Lauri Lyly, Niina Malm, Anna-Kristiina Mikkonen, Riitta Mäkinen, Matias Mäkynen, Saku Nikkanen, Eemeli Peltonen, Pinja Perholehto, Piritta Rantanen, Nasima Razmyar, Joona Räsänen ja Ville Skinnari.

Savo-Karjalan vaalipiiriä edustava Timo Suhonen ei jätä vastauksessaan minkäänlaista tulkinnanvaraa.

– En todellakaan harkitse. Jyrkkä ei, Suhonen nauraa.

– En ole ehdolla. Haluan keskittyä kansanedustajan tehtävään, omat vastuualueeni ovat tällä hetkellä niin tiiviisti turvallisuuspolitiikassa. Katson, että on parhaassa käytössä Suomen politiikassa. En käy arvailemaan tulevaa, se jää tulevaisuuteen pohdittavaksi. Näissä eurovaaleissa en ole kyllä mukana, Mika Kari puolestaan muotoilee.

Myöskään SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ei harkitse EU-ehdokkuutta. Samaa mieltä ovat Juha Viitala, Pia Viitanen, Tuula Väätäinen ja Paula Werning. Hiljattain SDP:n puheenjohtajaksi valitulta Antti Lindtmanilta ehdokkuudesta ei kysytty.

SDP:N nykyinen meppi Eero Heinäluoma oli vuoden 2019 eurovaalien ääniharava keräten huikean miltei 130 000 äänen saldon. Heinäluoma ei osaa vielä sanoa, onko ensi vuoden vaaleissa ehdolla.

– Asia on aktiivisen miettimisen kohteena. Olen kysellyt vähän ihmisiltä, millaista euroedustajaa nyt tarvitaan ja sitten olen kysynyt vähän myös läheisiltäni heidän mielipidettään. Pohdinta on vielä kesken, mutta valmistuu tässä marraskuussa, Heinäluoma lupaa.

Kansaedustaja Eveliina Heinäluoma kertoo, ettei ole pohtinut lainkaan eurovaaliehdokkuutta.

– Vastaukseni on, että ehkä yksi Heinäluoma riittää, hän toteaa Eero Heinäluomaan viitaten.

– En ensi kevään vaaleissa ole lähdössä, miksei joskus, kyllä EU-vaalit ja EU-politiikka minua sinänsä kiinnostaa, Eveliina Heinäluoma jatkaa.

Yksi potentiaalinen eurovaaliedustaja voisi olla myös viime vaalikauden Uudenmaan vaalipiirin kansanedustaja Hussein al-Taee. Al-Taee kertoo Demokraatille pohtivansa asiaa.

ENTISISTÄ kansanedustajista Erkki Tuomioja ei osallistu vaaliin. Varakansanedustaja Hilkka Ahteen nimi on ollut myös esillä ehdokkaita pohdittaessa. Hänkin kertoo, ettei ole lähdössä vaaliin.

Todellisia isoja nimiä eurovaaliehdokkaiksi olisivat totta kai entinen pääministeri Sanna Marin sekä nykyinen komissaari, todennäköinen SDP:n presidenttiehdokas Jutta Urpilainen. On selvää, että SDP on kiinnostunut saamaan Marinin ehdokkaaksi kuin myös Urpilaisen mikäli häntä ei presidentiksi valittaisi.

Vuoden 2024 europarlamenttivaalit toimitetaan kaikissa EU:n jäsenvaltioissa vaaliajanjaksolla 6.-9.6.2024. Suomessa vaalipäivä on sunnuntai 9. kesäkuuta.

Europarlamenttivaaleissa Suomi on yhtenä vaalipiirinä eli vaalien ehdokkaat ovat ehdokkaina koko maassa ja äänestäjä voi äänestää ketä ehdokasta tahansa. Kukin puolue voi asettaa enintään 20 ehdokasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE