Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Demokraattien presidenttikisan startin tuloksia myöhästyttää “laatukontrolli”

Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokkaan valintaan huipentuva esivaalikausi on käynnistynyt. Iowan vaalikokoukset alkoivat kolmelta yöllä Suomen aikaa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vaali-illan otsikoita on hallinnut tulosten julkistamisen merkittävä viivästyminen alkuperäisestä aikataulusta.

Tämä johtuu Iowan demokraattipuolueen mukaan äänestystulosten “laatukontrollista.” Puolue julkistaa tällä kertaa aiempia vuosia yksityiskohtaisempia tuloksia. Puolueen edustaja kertoi CNN:n mukaan, että vaalipiirien raportoimissa tuloksissa on ollut epäjohdonmukaisuuksia. Sen vuoksi tulosten varmentamiseen on mennyt paljon aikaa.

Puolueen edustaja kumosi huhut, joiden mukaan viivästys johtuisi vaalivirkailijoiden käyttämän sovelluksen kaatumisesta tai hakkeroinnista.

Kello kuuden jälkeen Suomen aikaa yksikään vaalipiiri ei ollut vielä julkistanut tuloksiaan. Edellisissä esivaaleissa vuonna 2016 suurin osa vaalipiireistä oli jo kertonut tuloksensa tässä vaiheessa vaali-iltaa.

Useiden ehdokkaiden kampanjoiden edustajat ihmettelivät viivästystä. Erään johtavan ehdokkaan edustaja sanoi CNN:lle, että “jokin on selvästi pielessä.”

Reilun kolmen miljoonan asukkaan Iowassa valitaan vain runsas prosentti ehdokasvalinnan tekevistä puolue-edustajista, mutta koska Iowa aloittaa esivaaliprosessin, on sillä paljon kokoaan suurempi merkitys.

Lisää aiheesta

Iowan tulokset antavat perinteisesti suuntaa sille, miten presidenttikisan voimasuhteet kehittyvät.

Biden on ollut maanlaajuisten mielipidemittausten kärjessä.

Entinen varapresidentti Joe Biden on ollut maanlaajuisten mielipidemittausten kärjessä, mutta Iowan kyselyissä suosituin on ollut vasemmistolainen senaattori Bernie Sanders. Kärkikaksikon niskaan hengittävät senaattori Elizabeth Warren ja ex-pormestari Pete Buttigieg.

Myös maltillisella senaattorilla Amy Klobucharilla on ollut Iowassa melko hyvä kannatus. Hän on tosin hyötynyt siitä, että on kotoisin Iowan naapuriosavaltiosta Minnesotasta. Klobucharin ei odoteta pärjäävän kisassa, kun se siirtyy muihin osavaltioihin.

Maltillisena pidetty Biden oli pitkään mielipidekyselyiden selvä ykkönen, mutta viime kesän ja syksyn mittaan hänen kannatuksensa putosi hieman muiden ehdokkaiden saadessa valtakunnallista näkyvyyttä.

Ensin vasemmistolainen Warren nousi Bidenin rinnalle, mutta viime kuukausina Warrenin kannatus on hiipunut hieman ja Sandersista on tullut vasemmistorintaman suosituin ehdokas.

Useat ehdokkaat pitivät vaali-iltana puheita siinä vaiheessa, kun tulosten uskottiin olevan jo selvillä. Nyt tuloksia ei kuitenkaan vielä ollut.

– Iowan demokraattipuolue tekee töitä saadakseen tuloksen selville. Haluan, että he tekevät huolellista työtä, Biden sanoi puheessaan.

Iowassa ovat käynnissä myös republikaanien vaalikokoukset, mutta istuvan presidentin puolueen kohdalla tulos oli jo etukäteen päivänselvä. Uutistoimisto AP julistikin presidentti Donald Trumpin voittaneen Iowan vaalikokoukset pian niiden alettua.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE