Oikeistopopulisteille ympäri maailmaa on tyypillistä, että he edustavat ainakin osin demokratian vastaisia arvoja tai hyödyntävät sellaisia mielipidevaikuttamisen keinoja, jotka eivät ole demokraattisesti mielekkäitä. Näin toteaa Helsingin yliopistossa toimivaa, Koneen säätiön rahoittamaa Demopol-hanketta vetävä tutkija Anniina Leiviskä. Hanke tutkii muun muassa kasvatuksen roolia yhteiskunnissa, joita leimaa yhä enenevä poliittinen polarisoituminen sekä identiteettiin perustuvat erot, konfliktit ja eriarvoisuudet.

– Vaikka eriarvoisuuksiin puuttumaan pyrkivä identiteettipolitiikka onkin arvomaailmaltaan oikeistopopulismille vastakkaista, myös se on osin vienyt politiikkaa identiteettilähtöistä kulttuuria kohti. Myös yhteiskunnallisen tasa-arvon tavoittelu voi toisin sanoen vaikuttaa mielipideilmaston kärjistymiseen, jos se tapahtuu korostetun identiteettipainotuksen kautta, Leiviskä sanoo.

Ideaalitapauksessa demokratiassa kaikilla äänillä on yhtäläinen painoarvo. Samalla demokratia kätkee sisäänsä haavoittuvuuden: äänet eivät voi olla demokratian vastaisia tai rikkoa keskeisiä demokraattisia ydinperiaatteita.

Yhteiskuntien pirstaloituminen on suuri ongelma demokratialle, koska yhteisten asioiden hoitaminen ja niistä päättäminen vaatii ainakin jonkin verran yhteisymmärrystä. Menneessä maailmassa samankaltaiset arvot ja ihanteet läpäisivät koko kansakunnan.

– Yhtenäiskulttuurin aikaan ei ole enää paluuta. Täytyy löytää uudenlainen yhtenäisyys, Leiviskä sanoo.

Demokratian toteutuminen on vaatinut sitoutumista tiettyihin oikeudenmukaisuusperiaatteisiin ja prosesseihin, joissa haetaan konsensusta.

– Hankkeessa olemme miettineet, että jos näitä ei enää voida pitää kaikkien jakamina lähtökohtina, niin mitä niiden tilalla voisi olla. Mitään helppoa tai yksiselitteistä vastausta tähän ei ole, Leiviskä sanoo.

– Ehkä olen vanhanaikainen, mutta edelleen kasvatuksessa ja koulutuksessa pitäisin perusasioita esillä. Esimerkiksi kun esitetään jokin näkemys, niin sille pitäisi olla perusteita. Silloin oletetaan, että toinen voi periaatteessa ymmärtää, miksi argumentoin niin kuin argumentoin.

Teoreettisessa keskustelussa konsensustavoitteet ja rationaalinen argumentaatio ovat saaneet kritiikkiä osakseen. Niiden ajatellaan palvelevan aina valtaa pitävää tahoa. Tällaisen näkemyksen mukaan politiikka ei voi lähteä yhteisyyden tavoittelusta, vaan sen pitäisi painottua pikemminkin identiteettien välisiin eroihin.

– Ajattelen, että täytyisi löytää keskitie. Yhtäältä täytyy tunnustaa, että meillä on aidosti eriarvoisuuksia, jotka liittyvät nimenomaan identiteettiin. Se on kiistatonta, Leiviskä sanoo.

– Yhtä aikaa voidaan kuitenkin yrittää edistää mielekästä poliittista keskustelua. Nyt keskustelu on mennyt sellaiseksi, että ei ole pyrkimystä ymmärtää tai tavoittaa mitään yhteistä.

Yhdysvalloissa tehdyt mielipidemittaukset kertovat, että demokratian suosio on heikentymässä. Ihmiset luottavat entistä vähemmän demokraattisiin instituutioihin ja prosesseihin. Sen sijaan autoritaaristen johtajien ja hallintomuotojen kannatus on nousussa.

Demokratian suosion hiipuminen liittyy ainakin osin siihen, että maailma on muuttunut entistä hallitsemattomammaksi etenkin globalisaation seurauksena.

– Kansallisella tasolla tapahtuvat ilmiöt eivät ole oikeastaan enää kansallisen päätösvallan piirissä, Leiviskä sanoo.

– Esimerkiksi tuotantoa siirtyy halvan työvoiman maihin, ja se synnyttää paljon työttömyyttä. Kansalaisten toive paremmasta politiikasta kohdistuu aina ensisijaisesti kansalliseen päätöksentekoon, mutta se on usein melko voimatonta tällaisten ilmiöiden edessä.

Tämä on johtanut siihen, että ihmisten on yhä vaikeampaa luottaa demokraattisiin järjestelmiin. Kansallinen päätöksenteko ei palvele kansalaisia siten kuin nämä toivoisivat.

– Siksi populistiset liikkeet ovat saaneet suosiota. Usein retoriikka on sellaista, että näihin ilmiöihin olisi olemassa ikään kuin jokin helppo ratkaisu. Kun sellaista ei oikeasti ole, niin viesti ei ole kovin rehellinen.

Tulevaisuus on paljolti kasvatuksen ja koulutuksen käsissä. Demokratioiden kohtalon ratkaisee se, osaavatko tulevaisuuden äänestäjät ajatella pikemminkin yhteistä hyvää kuin omaa etuaan.

Leiviskän luotsaamassa Demopol-hankkeessa yritetään löytää kasvatuskäytäntöjä, jotka tukevat yhteisen demokraattisen perustan rakentumista polarisoituneissa yhteiskunnissa ja edistävät poliittisen kulttuurin muutosta kestävämpää suuntaan.

Demokratiakasvatus on jaettavissa kahteen näkökulmaan: yksilö ja rakenne. Yksilötaso liittyy lapsille ja nuorille annettavaan koulutukseen. Rakenne liittyy siihen, minkälaisessa yhteiskunnassa elämme.

– Demokratiakasvatus on yksilötasolla heikoissa kantimissa. Se mainitaan kyllä opetussuunnitelmassa, mutta systemaattinen toteuttaminen jää marginaaliseksi ja yksittäisten oppiaineiden sisältöjen varaan, Leiviskä sanoo.

Hänen mielestään demokratiakasvatusta voisi vahvistaa sekä opetussuunnitelman että koulujen käytäntöjen tasolla, jotta lapset ja nuoret pääsisivät jollain tavalla harjoittamaan vaikuttamista jo kouluaikana.

Olisi tärkeää tuntea paremmin demokraattista järjestelmää ja erilaisia vaikuttamisen mahdollisuuksia äänestämisen lisäksi. Lasten ja nuorten olisi myös tärkeää oppia empatiaan, erilaisten toisten kohtaamiseen ja kuuntelemiseen sekä vastuulliseen mielipiteen ilmaisuun liittyviä taitoja.

Ja sitten on rakenteellinen puoli. Opetussuunnitelman muutokset ovat aika turhia, jos yhteiskunnassa on epätasa-arvoa ylläpitäviä rakenteita. Suomessakin on tutkitusti havaittu koulutustason periytymistä ja koulutuksen alueellista eriytymistä.

– Jos tällaisia mekanismeja on, niin silloin kaikilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia osallistua demokraattisen yhteiskunnan toimintaan. Huonompiosaiset eivät päädy yhteiskunnassa asemiin, jotka avaisivat samanlaisia mahdollisuuksia, joita paremmin toimeen tulevilla on, Leiviskä sanoo.