Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Deutsche Bank tappiolliseksi – kertoi heinäkuussa 18 000 irtisanomisesta lähivuosina

Saksan suurin luotonantaja ja yksi Euroopan suurimmista pankeista teki tappiollisen tuloksen toisella vuosineljänneksellä. Deutsche Bankin huhti-kesäkuun tulos oli yli kolme miljardia euroa tappiollinen, kun vielä vuosi sitten tulos oli plussalla 3,6 miljardia.

Pankki kertoo tappioiden liittyvän liiketoiminnan uudelleenjärjestelyyn, joka maksoi vuosineljänneksellä 3,4 miljardia.

Aiemmin heinäkuussa pankki kertoi 18 000 työntekijän irtisanomisesta lähivuosina.

Keväällä myös kerrottiin, että Deutschen ja toisen suuren liikepankin, Commerzbankin, väliset neuvottelut yhdistymisestä kariutuivat. Fuusiossa syntynyt jättipankki olisi ollut euroalueen toiseksi suurin.

Deutsche Bank on viime aikoina liitetty pankkeihin kohdistuneisiin rahanpesuepäilyihin. Saksassa poliisi teki viime vuoden lopulla ratsian pankin tiloihin Frankfurtissa ja lähialueilla.

Viranomaisten mukaan Deutsche Bankin epäillään auttaneen asiakkaitaan perustamaan firmoja veroparatiiseihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE