Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Djokovicin piina: Australian grand slam vai karkoitus kotiin

Oikeuden on määrä ratkaista sunnuntaina, voiko Novak Djokovic puolustaa mestaruuttaan maanantaina alkavassa tenniksen Australian avoimessa mestaruusturnauksessa vai karkotetaanko hänet maasta. Djokovic odottaa uutta oikeuskäsittelyä pidätettynä Melbournessa.

Pidätys ei tullut yllätyksenä, sillä Australian maahanmuuttoministeri Alex Hawke perui rokottamattoman serbialaisen viisumin perjantaina. Hawke kertoi tiedotteessaan peruneensa Djokovicin viisumin “terveyden, hyvän järjestyksen ja yleisen edun mukaisesti”. Päätöksen takia Djokovicia uhkaa kolmen vuoden viisumikielto Australiaan.

Australian hallitus arvioi, että Djokovicin läsnäolo maassa Australian avointen aikana voi vaarantaa ihmishenkiä ja järjestystä lisäämällä rokotevastaista tunnelmaa ja välinpitämättömyyttä koronasääntöjä kohtaan. Djokovicin asianajajat taas kokevat australialaislehti Sydney Morning Heraldin mukaan, että Djokovicin jäämiselle on laajaa tukea ja että karkottaminen olisi yleisen edun vastaista.

-  Se (karkottaminen) voisi palvella vain poliittisia etuja, asianajajat sanovat.

Australiassa järjestetään tänä vuonna parlamenttivaalit.

Djokovicin viisumi peruttiin “terveyden, hyvän järjestyksen ja yleisen edun mukaisesti”.

Kauden ensimmäisen grand slam -turnauksen järjestävä Tennis Australia on pysytellyt viime päivät hiljaa. Järjestöä on kritisoitu väärän tiedon jakamisesta pelaajille koronarokotuksiin ja maahantuloon liittyvissä säännöissä.

Toistaiseksi Djokovic, 34, on turnauksen kaksinpelin ykkössijoitettu, joka tavoittelee ennätyksellistä 21. grand slam -titteliään. Hänen on määrä aloittaa ottelunsa maanantaina turnauksen pääkentällä. Djokovicin avausvastus on maailmanlistalla 78. sijalla oleva toinen serbialaispelaaja, Miomir Kecmanovic.

Jos Djokovic pääsee astumaan kentälle, fyysinen vire on arvoitus. Hänen valmistautumisensa turnaukseen on kaikkea muuta kuin ihanteellinen, sillä hän on viettänyt useita päiviä säilöönottokeskuksessa. Katsomostakaan ei heru tukea, sillä pitkistä koronasuluista kärsineessä Melbournessa yleisön sympatiat eivät ole Djokovicin puolella.

Jos Djokovic karkotetaan, turnaus menettää puolustavan mestarinsa. Ottelukaavio menee osin uusiksi, ja uutistoimisto AFP:n mukaan Djokovicin ruutuun sijoitetaan viidenneksi sijoitettu venäläinen Andrei Rublev. Turnauksen ykkössuosikiksi nousisi kakkossijoitettu, Venäjän Daniil Medvedev.

Djokovicin Australiassa olemista on jo aiemmin käsitelty oikeudessa. Viime viikolla Australian rajaviranomaiset peruivat Djokovicin viisumin, mutta oikeus päätti maanantaina asian serbialaisen hyväksi.

Djokovic ilmoitti loppiaisena Melbournen lentokentälle saavuttuaan olevansa rokottamaton. Hän pyrki maahan ja Australian avoimiin lääketieteellisen erivapauden nojalla vedoten joulukuussa saamaansa koronavirustartuntaan.

Monet Djokovicin kollegat ovat kritisoineet serbialaisen järjestämää näytöstä.

Espanjalainen tennistähti Rafael Nadal sanoo, että Australian avoimet on paljon tärkeämpi kuin yksikään pelaaja. Nadal sanoi toimittajille Melbournessa, että grand slam -turnaus tulee olemaan loistava, pelaa maailmanlistan ykkössijaa pitävä Novak Djokovic siinä tai ei.

-  Hän toimii omin säännöin ja riskeeraa grand slamin. Kukaan muu ei taitaisi toimia samoin, kreikkalainen Stefanos Tsitsipas kommentoi torstaina intialaiselle WION-kanavalle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE