Yksityiskohtia saamme tuskin koskaan tietää, mutta todennäköisesti Ukraina joutui käyttämään venäläistä matkapuhelinverkkoa, kun se teki mittavat drooni-iskut Venäjän strategisten pommikoneiden tukikohtiin. Jonkun on siis täytynyt käydä ostamassa prepaid-matkapuhelinliittymäkortteja, joita on käytetty drooneissa. Pitkän matkan drooneja voi periaatteessa laittaa ohjautumaan GPS-navigoinnin avulla, mutta Tupolev Tu-95 ja Tu-22 -pommikoneisiin kohdistuneet iskut tehtiin drooneilla, jotka laskettiin liikkeelle kohteiden läheltä, vaikkakin etäyhteydellä. Reaaliaikainen ohjaus ja videokuva vaativat periaatteessa matkapuhelinverkon sim-kortin. Sotilaskäytössä vihollisen alueella tällainen ratkaisu on epäluotettava ja altis häirinnälle.

Pommituksissa käytettävät kamikaze-droonit ovat osoittautuneet merkittäväksi aseeksi nykyaikaisessa sodankäynnissä. Ne ovat yksinkertaisia ja edullisia – vähän kuin moderni vastine Molotovin cocktailille – mutta niiden tuhovoima on valtava, koska niillä pystytään tekemään täsmällisiä iskuja kriittisiin kohteisiin. Osumatarkkuuden taustalla on satelliitteihin pohjautuvat navigointijärjestelmät ja reaaliaikainen ohjaaminen tietoliikenneverkon kautta.

– Avaruusinfraa käytetään jokapäiväiseen toimintaan ja elämään. Tärkeässä roolissa ovat paikannussatelliitit, tietoliikennesatelliitit, kaukokartoitussatelliitit ja sääennustussatelliitit, Aalto-yliopiston professori Jaan Praks sanoo.

Paikannusjärjestelmät ovat arjesta tuttuja kaikille. Älypuhelimen karttasovellus etsii sijainnin satelliittien avulla. Pankit taas käyttävät navigointisatelliittien aikaleimaa maksuliikenteessä, koska se tarjoaa kaikkein tarkimman ajan määrityksen, joka on tärkeä esimerkiksi maksutapahtumien synkronoinnissa ja tietoturvassa. Maatalous hyödyntää kaukokartoitussatelliitteja yhä laajemmin erityisesti täsmäviljelyssä, joka tähtää tehokkaampaan, ympäristöystävällisempään ja tuottavampaan viljelyyn.

Euroopan unioni yrittää saavuttaa strategisen autonomisuuden avaruuspolitiikassa, koska maailmanpolitiikan kiristyessä Euroopan riippuvuudet avaruuden suurvalloista ovat käyneet yhä näkyvämmiksi.

Yhdysvaltojen panostus avaruuteen on omaa luokkaansa. Avaruuden suurvaltoja ovat myös Kiina, Venäjä ja Intia. Ennen Ukrainan sotaa EU teki yhteistyötä myös Venäjän kanssa, ja satelliittien laukaisemisessa käytettiin muide ohessa myös Sojuz-kantoraketteja.

Eurooppa on monessa mielessä vuosien takamatkalla, erityisesti kantorakettien ja sotilaallisen satelliittikyvykkyyden osalta, etenkin verrattuna Yhdysvaltoihin.

Euroopan ei tarvitse kuitenkaan aivan nollasta lähteä liikkeelle. Euroopalla on oma paikannusjärjestelmä Galileo, oma kaukokartoitusohjelma Copernicus ja nyt rakenteilla oleva tietoliikenneverkko IRIS². Kyse on kolmesta strategisesti tärkeästä satelliittikonstellaatiosta. Konstellaatio tarkoittaa tässä yhteydessä usean satelliitin järjestelmää, jossa satelliitit on sijoitettu kiertoradoille siten, että ne täydentävät toisiaan. Esimerkiksi navigointijärjestelmät käyttävät noin kolmenkymmenen satelliitin konstellaatioita, jotka kattavat koko maapallon, jotta missä tahansa olisi vähintään neljä satelliittia näkyvissä paikannusta varten. Tietoliikennekäytössä tarvitaan paljon enemmän satelliitteja. SpaceX:n Starlink käyttää tuhansien satelliittien konstellaatioita matalalla kiertoradalla, jolloin se voi tarjota internet-yhteyksiä lähes kaikkialle maailmassa.

– Perinteisesti olemme olleet hyvin tiiviissä yhteistyössä muun muassa Yhdysvaltojen, Kanadan, Japanin kanssa. Olemme edelleen hyvin riippuvaisia muista valtioista, vaikka Euroopalla on omat satelliittijärjestelmänsä, Praks sanoo.

Kuluvan vuosikymmenen loppupuolella laukaistaan suunnitelman mukaan 290 IRIS²-tietoliikennesatelliittia. Niiden määrää on tarkoitus kasvattaa ajan myötä suuremmaksi, jotta Eurooppa ei kriittisellä hetkellä joutuisi turvautumaan Starlink-järjestelmään. SpaceX-yhtiötä luotsaava Elon Musk on toiminut sen verran tempoilevasti, että luottamus järjestelmään on heikentynyt.

Eurooppalaisten IRIS²-tietoliikennesatelliittien ensisijainen tehtävä liittyy viranomaistoimintaan, mutta laajetessaan se voi tarjota kuluttajapalveluja, kuten laajakaistayhteyden sellaisille alueille, jotka tällä hetkellä on ilman laajakaistaa.

Ariane 6 on Euroopan avaruusjärjestö ESA:lle kehitetty kertakäyttöinen ison kokoluokan kantoraketti. Ranskalaisen Ariane rakettiperheen kutosversion ensimmäinen laukaisu tapahtui 9. heinäkuuta 2024 Guayanan avaruuskeskuksesta Kourousta, joka on Euroopan avaruusjärjestön laukaisupaikka. Projekti viivästyi noin neljällä vuodella, ja eurooppalaiset toimijat olivat vuoden ilman omia raketteja, joilla satelliitteja voidaan lähettää avaruuteen.
Ensilaukaisu oli jännittävä hetki. Edeltäjän, Ariane 5:n, ensimmäinen laukaisu vuonna1996 epäonnistui ohjelmistovirheen vuoksi, joka aiheutti raketin lentämisen väärään suuntaan. Raketti tuhottiin räjäyttämällä se 40 sekuntia laukaisun jälkeen. Sittemmin Ariane 5 toimi mallikkaasti aivan viimeiseen laukaisuunsa asti, joka tapahtui vuonna 2023.

Ariane 6:n ensimatka sujui jännityksestä huolimatta ilman suurempia ongelmia. Sen kuormana oli pieniä noin kilon painoisia CubeSat-satelliitteja, jotka vietiin kiertoradalle. Raketin ensimmäinen kaupallinen lento tehtiin maaliskuussa 2025, jolloin ranskalainen vakoilusatelliitti CSO-3 kuljetettiin aurinkosynkroniselle radalle 800 kilometrin korkeuteen.

Euroopassa rakennetaan uusia laukaisualustoja muun muassa Norjaan, Ruotsiin ja Britanniaan. Norjasta yritettiin lähettää jo ensimmäinen eurooppalainen kaupallinen raketti kirtoradalle tänä keväänä, mutta raketti tuhoutui kesken nousun. Uudelleenkäytettävien rakettien kehitys on niin ikään vasta alussa – toisin kuin Yhdysvalloissa, jossa SpaceX on muuttanut koko liiketoimintalogiikkaa.

– SpaceX käyttää samaa rakettirunkoa jopa kymmenen kertaa. Sellaista ei ole kellään muulla. Tämän teknologian ansiosta he dominoivat laukaisumarkkinaa, Praks sanoo.

– Ariane 6 on hieno ja kyvykäs raketti, mutta laukaiseminen maksaa paljon ja tapahtuu kaukaa Etelä-Amerikan rannikolta. Niitä laukaistaan alle kymmenen vuodessa, kun taas Elon Muskin raketteja lähtee jopa useammin kuin joka kolmas päivä avaruuteen. Siinä on iso ero.

Euroopan vahvuuksia ovat paikannuksen ja kaukokartoituksen lisäksi tiedeprojektit. Ariane 5 -raketilla vietiin kiertoradalleen vuonna 2021 yksi maailma kalleimmista tiedesatelliiteista, eli NASA:n kehittämä James Webb -teleskooppi. Kyseessä on maailman kehittynein ja tehokkain avaruusteleskooppi, jonka avulla voidaan tutkia muun muassa eksoplaneettojen ilmakehiä. Se havaitsee infrapunavalon, minkä takia sillä voidaan tutkia esimerkiksi prosesseja, joissa tähtien ja planeettojen järjestelmät syntyvät.

Praksin mukaan Eurooppa pärjää suhteellisen hyvin siviilipuolella, mutta puolustukseen liittyvät kyvykkyydet ovat jäljessä.

– Yhdysvaltain sotilasbudjetti avaruusalalla on viisinkertainen Eurooppaan verrattuna, ja se näkyy tiedustelusatelliittien ja signaaliseurannan kehityksessä, Praks sanoo.

– Euroopassa sotilassatelliitteja ja tiedustelusatelliitteja ei käytännössä rakenneta kovinkaan paljon. Me olemme tässä marginaalisessa roolissa.

Siksi IRIS²-ohjelma on tärkeä – se ei tuo pelkästään siviilitietoliikenneyhteyksiä, vaan myös strategisia valmiuksia kriisiaikoihin. Kyse on niin sanotusta kaksoiskäyttöteknologiasta, joka palvelee sekä arkea että puolustusta.

Valtioiden rinnalla yritykset ovat oleellinen osa avaruuspolitiikan toteuttamista. Kaupallisen ja julkisen sektorin suhde on avaruudessa aina ollut tiivis. Vaikka yritykset, kuten SpaceX, ovat nousseet avainasemaan, niiden kehitystyötä on tukenut Yhdysvaltain julkinen sektori – erityisesti puolustusbudjetit. Myös kaupallisen avaruussektorin suurimmat asiakkaat ovat edelleen valtiot ja satelliitit rakentaa yleensä yritykset.

Euroopassakin suurimman osan avaruusteknologiasta rakentavat yritykset. Euroopan avaruusjärjestö (ESA) tilaa satelliitit suurilta yksityisiltä toimijoilta, kuten Airbus, Thales Alenia ja OHB. Avaruusteknologian markkina ei ole kuitenkaan täysin avoin kilpailulle, vaan se rakentuu osittain jäsenmaiden poliittisesti ohjattujen investointien varaan.

– Tässä on paljon teollisuuspolitiikkaa mukana. Avaruusalan suuret toimijat ovat usein myös puolustusteollisuuden keskeisiä yrityksiä. Valtioiden on pidettävä strategiset toimijat hengissä, Praks sanoo.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Euroopan unionissa avaruusasioita käsitellään kilpailukykyneuvostossa, vaikka avaruuspolitiikka koskee monia muitakin aloja, kuten puolustusta ja maataloutta. Avaruus nähdään strategiseksi taloudelliseksi voimavaraksi, innovoinnin ja teollisen kilpailukyvyn moottoriksi – ei pelkästään tieteelliseksi tai turvallisuuspoliittiseksi kysymykseksi. Suomessa avaruusasiat on osoitettu enimmäkseen työ- ja elinkeinoministeriön kontolle.

Lähitulevaisuudessa avaruuspolitiikka voi saada aiempaa enemmän huomiota, koska turvallisuustilanne on muuttunut. Nato haluaa korottaa jäsenmaiden puolustusmenoja viiteen prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Käytännössä se tarkoittaa, että perinteisiä puolustusmenoja olisi 3,5 prosenttia, ja löyhemmin puolustukseen liittyviä menoja olisi 1,5 prosenttia bruttokansantuotteesta ensi vuosikymmenen alkupuolella.

Voisiko avaruuspolitiikka olla osa tuota 1,5 prosenttia?

– Se tulee todennäköisesti olemaan juuri näin. Avaruusteollisuus on perinteisesti ollut samojen yritysryppäiden käsissä kuin puolustusteollisuus. Tyypillisesti hävittäjät, lentokoneet, laivat ja satelliitit ovat kuuluneet samaan huipputeknologian ryhmään, Praks vastaa.

– Nyt on nähty, miten tärkeä Starlink on ollut Ukrainalle, minkä vuoksi IRIS²-järjestelmän kehittäminen on saanut valtavasti tukea. Paikannus ja tietoliikenne ovat hyviä esimerkkejä strategisista kaksoiskäyttöprojekteista. Kaksoiskäytöllä tarkoitetaan, että tehdään kyvykkyyksiä, joita voidaan käyttää kriisitilanteessa tai jopa sotatilanteessa.

Kyvykkyys on puolustukseen liittyvä muotisana, joka usein ymmärretään jonkinlaisena sotakoneena, hävittäjänä tai aseena. Praks huomauttaa, että avaruus- ja puolustuskyvykkyydet tarkoittavat pikemminkin toimivia prosessiketjuja, joilla pystytään toteuttamaan tiettyjä asioita silloin kun tarve tulee. Hyvää avaruuspolitiikkaa ei tehdä laittamalla rahaa tuontiin, vaan oleellista on myös oman osaamisen ja teollisuuden rakentaminen.

Huipputeknologinen kyvykkyys edellyttää, että koko järjestelmä toimii – alkaen tutkimuksesta ja teknologiakehityksestä aina infrastruktuuriin, tiedonhallintaan, henkilöstön osaamiseen ja päätöksentekovalmiuteen asti.

– Se, että ostetaan ulkomailta yksi satelliitti, ei auta kovin paljon. Kun puhutaan avaruuskyvykkyyksistä, on kyse siitä, pystyykö Eurooppa valmistamaan ja lähettämään satelliitteja silloin kuin tarvitaan, riippumatta muista. Siihen tarvitaan se, että meillä on tehtaat, komponentit ja ne ihmiset, jotka osaavat tehdä sen satelliitin, Praks sanoo.

– Suomessa on iso avaruusyritys ICEYE, joka on Euroopan tärkeimpiä tutkatiedusteluyrityksiä. Suomi ei ole ostanut toistaiseksi satelliitteja ICEYE:ltä, vaikka yhteistyötä tehdäänkin.