Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Eduskunnan äänestyksessä farssimaisia piirteitä, Orpokin painoi väärää nappia – Kai Mykkänen, onko teillä huono omatunto?

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Eduskunnassa suoritettiin tänään äänestyksiä liittyen luonnonsuojelulain pykälämuutoksiin.

Eduskunnan luonnonsuojelulakiäänestys sai tänään pienimuotoisia farssin piirteitä, kun useampi edustaja painoi lain muutosehdotuksista päätettäessä väärää äänestysnappia.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Tiettyjen luontotyyppien suojelemiseen viittaavista lakipykälistä äänestäminen eli kaksi ensimmäistä äänestystä sujuivat vielä melko lailla ongelmitta. Niissä hallituspuolueista keskusta ja oppositio olivat aiemmin löytäneet toisensa hallituksen rivien hajotessa.

Sen sijaan kolmannessa äänestyksestä vesiluontotyyppien suojelusta tuli melko tiukka kokoomuksen eduskuntaryhmän kantojen hajotessa.

Peräti kahdeksan kokoomuslaista oli samalla kannalla kuin hallituspuolue SDP:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n kansanedustajat, kun kyse oli purojen, lähteiden ja vaelluskalojen suojelemisesta. Hallituksen esityksessä oli haluttu vahvistaa uuden luonnonsuojelulain luomisen yhteydessä vesilain luontotyyppien suojelua lisäämällä sen soveltamisalaan purot, lähteiköt ja kalkkilammet.

Mainitun kahdeksan kokoomuslaisen edustajan lisäksi kokoomuksen kolme edustajaa ilmoitti äänestyksen jälkeen, että he olisivat halunneet niin ikään tukea hallituksen alkuperäistä esitystä eikä pohjana ollut ympäristövaliokunnassa sorvattua opposition ja keskustan kantaa.

Tällaisen ilmoituksen tekivät kokoomuksen puheenjohtaja, kansanedustaja Petteri Orpo sekä saman puolueen Sari Sarkomaa ja Timo Heinonen.

Miksi nämä kolme edustajaa äänestivät väärin? Todennäköisesti heidän päänsä meni pyörälle, kun alkuperäistä äänestyssuunnitelmaa muutettiin istunnon kuluessa ja yksi kaavailtu äänestys jäi lakiteknisistä syistä kokonaan väliin. Puhemies kyllä sanoitti muutokset selkeästi täysistuntosalissa.

EDUSKUNNASSA ja somessa on tänään äänestyksen jälkeen riittänyt puhetta siitä, olisiko edes vesiluontotyyppien suojelu voinut edetä hallituksen alkuperäisen kannan mukaisesti, jos kokoomuslaiset olisivat olleet paremmin kartalla äänestyskäyttäytymisestään. Artikkeli jatkuu tviitin jälkeen…

Jos Orpon, Sarkomaan ja Heinosen äänet olisi laskettu mukaan äänestystulokseen 98-86, olisi tarvittu enää kolme ääntä lisää siihen, että äänestystulos olisi ollut tasan.

Jotkut ovat arvelleet, että useampikin kokoomuslainen olisi saattanut painaa vahingossa väärää nappia, mutta kaikki eivät ilmoittaneet asiasta. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen ei kuitenkaan usko, että näin olisi ollut. 8 kokoomuksen äänestäjää plus väärällä napilla vahingossa olleet Orpo, Sarkomaa ja Heinonen olisivat hänen arvionsa mukaan jääneet ainoiksi.

– Rehellisesti sanottuna minulla ei ole tiedossa muita.

– Me tiesimme etukäteen, että meillä osa painottaa sitä, että tässäkin kontekstissa taimenpurojen suojelu olisi tärkeämpää kuin epäselvyys, mikä pykäliin liittyy, Mykkänen sanoo kokoomuksen sisällä vähemmistöksi jääneistä äänestäjistä.

Mykkäsen mukaan tänään viimeksi kokoomuksen työvaliokunnassa oli käsitelty äänestyksiä ja todettu, ettei äänestyskäyttäytymisestä tehdä sitovaa.

Mykkänen itse äänesti ympäristövaliokunnan kannan mukaisesti eli eri kantaa kuin muun muassa puolueen puheenjohtaja Orpo olisi halunnut äänestää.

– Minä koin, että ryhmäpuheenjohtajana olin ollut sopimassa asiaa. Näin äänestin kuten äänestin.

Onko teillä vähän huono omatunto kuitenkin, kun 11 kansanedustajaa oli toisella kannalla?

– En minä hahmota niin. Minun mielestäni aina kun tehdään lakia eduskunnassa, varsinkin tärkeistä ja hankalista asioista, niin tehdään kompromisseja. Hallituskin oli tehnyt kompromissin. Sitten eduskunnassa (ympäristövaliokunnassa) todettiin, että tässä on niin huonoa pykälistöä, että sitä pitää muuttaa. Siihen sitten harvinaista kyllä tuli enemmistö, joka ei ollutkaan hallituksen esityksen mukainen. Siinä on myöskin kyse kompromissista. Kyllä minä sen takana seison, että tämä laki on tässä mietinnön muodossa kokonaisuutena suomalaiseen lainsäädäntöön paremmin sopiva kuin hallituksen esityksenä ollut, Kai Mykkänen sanoo.

Hän toteaa myös, ettei kokoomuksen prioriteettina ollut vesilain pykälän poistaminen.

– Meille oli tärkeätä, että varovaisuusperiaate ei mene liian kahlitsevaksi ja ettei tule oikeudellista epävarmuutta lisääviä luontotyyppiluetteloita.

– Kokoomuksen selkeä lähtökohta on, että vesilaissa pitäisi muuttaa ennen kaikkea pienpatojen kalatalousvelvoitepuolta, joka tällä hetkellä pitää historiallisista syistä satoja patoja pystyssä ilman vaelluskalavelvoitteita. Se olisi se suurin vaelluskalateko. Sitä me haluamme edistää sitten, jos on mahdollista vesilakia uudistaa, Mykkänen sanoo jo ensi vaalikauteen katsoen.

VIHREIDEN varapuheenjohtaja, kansanedustaja Iiris Suomela sanoo pitävänsä hyvänä, että ainakin osa kokoomuksen kansanedustajista asettui vesiluonnonsuojelun puolelle.

– Tietysti harmittaa todella paljon, että ääniä jäi puuttumaan ja ero oli niin pieni, hän sanoo ja epäilee kokoomuksen kansanedustajilla olleen tietämättömyyttä ja sekaannusta äänestyksessä.

Toisaalta Suomela toteaa arvelevansa, että mikäli asia olisi aidosti kokoomukselle tärkeä, äänestys olisi mennyt toisin.

– Nyt sitten toki herää kysymys, voidaanko vielä tehdä jotakin, jotta tämä asia korjataan. Jos on niin, että kokoomuksen riittävä enemmistö kannattaa parempaa vesiensuojelua, kyllä me varmasti keinot keksimme, jos ei tällä kaudella niin ehkäpä tulevalla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE