Politiikka
13.3.2021 16:25 ・ Päivitetty: 13.3.2021 16:39
Eduskunnan turvallisuusjohtajan Jukka Savolan irtisanominen kuohuttaa – Politiikan toimittajat ry: ”Avoimuuden edistämisestä ei pidä rangaista potkuilla”
Eduskunnan kansliatoimikunta päätti erottaa eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savolan eduskunnan pääsihteerin Maija-Leena Paavolan esityksestä virkamiehistä annetun lain 29 §:n perusteella. Eduskunnan kansliatoimikunnan päätös oli yksimielinen.
Paavola sanoi Demokraatille, että irtisanomiseen päädyttiin kokonaisharkinnan kautta.
– Katsottiin tosiseikat. Totta kai siinä oli vaihtoehtoina varoitus, irtisanominen ja purkaminen. Huolella harkittiin nämä vaihtoehdot.
Nyt asiaan ottaa kantaa Politiikan toimittajat ry.
”Irtisanomisen keskeisenä syynä oli se, että Savola oli antanut MTV:n toimittajan katsoa eduskunnan valvontakameroiden tallenteet entiseen pääministeriin Juha Sipilään kohdistuneesta päällekäymisestä ja kuvata tallenteet matkapuhelimellaan”, yhdistys sanoo kannanotossaan.
Yhdistyksen mukaan prosessissa ei arvioitu yleisön tarvetta saada tietoa Sipilään kohdistuneen hyökkäyksen vakavuudesta.
”Tätä voi pitää erikoisena, sillä videotallenne antoi yleisölle mahdollisuuden arvioida, minkälaisesta tilanteesta oli kysymys.”
Lisää aiheesta
Yhdistys täten tuomitsee Sipilään kohdistuneen teon, johon liittyvä rikosoikeudellinen käsittely on kesken. Avoimuuden edistämisestä ei yhdistyksen mielestä pidä rangaista potkuilla.
”On ymmärrettävää, että tietojen vuotaminen julkisuuteen koetaan monessa organisaatiossa ikäväksi. Nimettömät lähteet ja lähdesuoja mahdollistavat kuitenkin tärkeiden tietojen pääsyn julkiseen keskusteluun.”
Yhdistys pitää erittäin valitettavana sitä mahdollisuutta, että Savolan potkujen myötä yhä harvempi työntekijä ja viranhaltija uskaltaa tuoda havaitsemiaan epäkohtia julkisuuteen.
Työoikeuden professori emeritus Seppo Koskinen sanoi Demokraatille pitävänsä eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savolan irtisanomista ”oikeudellisesti riskitoimenpiteenä”.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.