Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

18.12.2020 09:16 ・ Päivitetty: 18.12.2020 09:16

Eduskunta on valinnut kansanedustaja Tarja Filatovin ensimmäiseksi varapuhemieheksi

Jukka-Pekka Flander

Eduskunta on valinnut kansanedustaja Tarja Filatovin (sd.) ensimmäiseksi varapuhemieheksi Antti Rinteen (sd.) tilalle. Rinne valittiin keskiviikkona perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Rinne korvaa perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana toimineen Johanna Ojala-Niemelän (sd.), joka jäi maanantaina sairauslomalle, sillä hänellä on todettu hyvälaatuinen aivokasvain.

Ojala-Niemelä kertoi viime viikolla Me Naiset -lehdelle antamassaan haastattelussa menevänsä leikkaukseen Oulun yliopistolliseen sairaalaan. Hän toivoo pääsevänsä palaamaan töihin vielä talven aikana.

Tarkoituksena on, että sairausloman jälkeen Ojala-Niemelä palaa perustuslakivaliokunnan johtoon ja Rinne ja Filatov aiempiin tehtäviinsä.

Ojala-Niemelä kertoi torstaina Facebookissa, että Oulun yliopistollisessa sairaalassa tehty leikkaus meni hyvin. Hän kiitteli OYS:n henkilökunnalta saamaansa hyvää hoitoa ja huolenpitoa.

Hämeen vaalipiiristä tuleva Filatov on istunut eduskunnassa vuodesta 1995 lähtien. Hän toimi työministerinä Paavo Lipposen (sd.), Anneli Jäätteenmäen (kesk.) ja Matti Vanhasen (kesk.) hallituksissa vuosina 2000–07.

Vuonna 1963 syntynyt Filatov on aiemmin toiminut eduskunnan toisena varapuhemiehenä vuosina 2010–11. Hän on toiminut myös muun muassa SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana vuosina 2007–10.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU