Politiikka
4.2.2026 11:58 ・ Päivitetty: 4.2.2026 11:59
Eduskunta selvitti: Häirintää ja huonoa kohtelua yhtä vähän kuin ennenkin
Eduskunnan kanslian uuden kyselyn perusteella työntekijöiden epäasiallinen kohtelu ei ole lisääntynyt eduskunnassa. Huonoa käytöstä ja häirintää ilmenee ajoittain, mutta sen määrä on pysynyt samalla tasolla kuin aiemmissakin kyselyissä.
Eduskunnan kanslian työsuojelutoimikunta kerto0 käsitelleensä uuden henkilöstökyselynsä tuloksia keskiviikkona. Kyselyyn vastasivat suoraan kanslian työntekijöinä olevat kansanedustajien avustajat, joita on nelisenkymmentä.
Valtaosa kansanedustajien paristasadasta avustajasta on työsuhteessa puolueiden eduskuntaryhmille. Median heille tekemissä kyselyissä pieni joukko vastaajista on kertonut kokeneensa asiatonta kohtelua, ja valtaosa sanoo välttyneensä törkeilyiltä.
KANSLIAN mukaan kyselyn perusteella eduskunnassa esiintyy ”jonkin verran” epäasiallista kohtelua ja häirintää. Sitä ei tapahdu erityisen laajasti, ja epämiellyttävien kokemusten luonne vaihtelee.
Tapausten määrä on pysynyt ennallaan aiempiin kyselyihin verrattuna.
Kanslian työsuojelutoimikunta korostaa, että huonoon kohteluun on tälläkin työpaikalla nollatoleranssi, ja nykytilannetta on parannettava. Muun muassa tietoa henkilökunnalle tarkoitetuista väärinkäytösten raportointikanavista pitää toimikunnan mielestä lisätä.
Eduskunnan koko kansliatoimikunta aikoo keskustella aiheesta lisää kokouksessaan torstaina.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
