Hän käsittelee asiaa Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissaan.

Heinäluoma toteaa, että EU:n budjettimenoja ei ole velalla rahoitettu, eikä niin tehdä nytkään, sillä velka otetaan budjetin ulkopuolisen elvytysrahaston menojen kattamiseen.

– Erillinen rahasto mahdollistaa oikeustulkinnan, jonka mukaan nyt tehty sopimus ei merkitse EU:n perussopimuksissa kiellettyä budjetin rahoittamista velalla, hän summaa.

– Unionin talous- ja rahapolitiikka ajoi pahasti kiville finanssikriisiin vastaamisessa, mikä luonnollisesti pahensi vaikeuksia ja lisäsi työttömyyttä Euroopassa.

Heinäluoma muistuttaa, miten Yhdysvallat valitsi finanssikriisissä Euroopasta täysin poikkeavan strategian. Siellä keskuspankin rahapolitiikka ja liittovaltion elvytyspolitiikka käänsivät maan nopeasti uuden kasvun tielle.

– Euroopassa Euroopan keskuspankin (EKP) liian aikaiset koronnostot ja kansallisvaltioiden menoleikkaukset taas johtivat yritystoiminnan vaikeutumiseen, valtioiden velkakriisiin ja monissa maissa suurtyöttömyyteen.

Heinäluoma painottaakin, että finanssikriisin opetusten seurauksena Euroopassa halutaan nyt toimia toisin.

– Elvytyksestä on yhtäkkiä tullut hyväksyttyä ja toivottavaa, eikä se enää ole vasemmistolaista haihattelua ja vastuuttomuutta. Elvytyksen oppi-isä John Maynard Keynes on taas muodissa.

– EKP varmisti heti koronakriisin alettua yritysten ja valtioiden häiriötöntä rahansaantia alhaisella korkopolitiikalla ja velkapaperien laajoilla osto-ohjelmilla. Keskuspankin linja pelasti yritystoimintaa ja esti osaltaan uuden valtioiden velkakriisin syntyä.

Nyt kriisin taltuttamiseen haluttiin heti mukaan myös jäsenmaiden ja koko EU:n budjettipolitiikka eikä missään näkynyt vaatimuksia julkisten menojen leikkaamisesta ja vyönkiristysohjelmista.

– Euroopan talouteen tulee nyt tehtyjen ratkaisujen myötä merkittävä elvytysruiske seuraavien runsaan kolmen vuoden aikana. EU:n pysyvää budjettia, seitsemän vuoden rahoituskehystä ei kuitenkaan kasvateta, joten EU:n kokonaismenot ovat uuden rahoituskehyksen viimeisenä vuotena 2027 nykyisellä tasollaan, Heinäluoma kirjoittaa Maaseudun Tulevaisuudessa.

– Elvytyksen tarpeesta ei nyt olla eri mieltä, ja siksi myös EU:n elvytysrahaston perustaminen oli mahdollista. Puheet elvytysrahaston kaatamisesta ovat Suomen ja koko Euroopan yhteisten etujen vastaisia ja tarkoittavat paluuta finanssikriisin aikaiseen epäonnistuneeseen politiikkaan. Tulipalon sattuessa ei kannata kohdistaa vihaansa vesisäiliöön ja vaatia sen kaatamista.

Heinäluoman mukaan kriittistä keskustelua sen sijaan on tarve käydä elvytysrahojen suuntaamisesta, rahan käytön ehdoista ja vaikkapa avustusten ja velkojen oikeasta mitoituksesta sekä nyt otettavien lainojen takaisinmaksusta.

– Lainanotto ei ole tämänkertaisen ratkaisun mullistava, tukevaisuuteen vaikuttava piirre. Muutos aikaisempaan on sen sijaan ajatus EU-laajuisesta elvytyspolitiikasta poikkeuksellisen sokin oloissa. Ja tämä muutos on sittenkin enemmän kuin toivottava ja myönteinen. Voi sanoa ajatusmuutoksen olevan välttämätön EU:n menestykselle, Heinäluoma päättää.