Ulkonäkö liittyy mielikuviin. Minua on äänestetty pelkän ulkonäön perusteella. Se on sanottu suoraan päin naamaa. Mikäs siinä. Kaikki äänet lasketaan. Mutta on se kyllä erikoista. Toisaalta en ole päässyt esimerkiksi eduskuntaan, että olisi ilmeisesti pitänyt sitten olla vieläkin komeampi.

Kun tukkani oli pitkä, niin minua pidettiin nuorena ja vihaisena miehenä. Nyt kun on lyhyt tukka ja kaksi vuoden ikäistä lasta, niin pääsääntöisesti pidetään kypsänä aikuisena. Etenkin jos laitan puvun päälle. Ikään kuin olisin tehnyt jonkin suuren muodonmuutoksen. Kommentteja on tullut ihan politiikan lähipiiristäkin. On huvittavaa, kuinka paljon ulkonäkö ja pukeutuminen voi joissain tilanteissa merkitä.

Ulkonäköhän ei kuitenkaan automaattisesti kerro mitään henkilön arvomaailmasta, kulutustottumuksista tai osaamisesta. Itse ajattelen, että ulkonäkö on epäoleellinen asia. Ei siinä ole mitään pahaa, että joku on kaunis tai komea, mutta pinnallisuutta en arvosta, vaikka esteetikko olenkin.

Olen päässyt 14-vuotiaana baariin, mutta nyt kun menen sinne, niin välillä kysytään paperit. Politiikassa vieläkin välillä pojitellaan, vaikka olen ollut mukana kovemmissa touhuissa kuin suurin osa kuusikymppisistä kollegoista. Silloin nuorena miehenä minua pidettiin pikkuvanhana ja vanhana sieluna. Olen siis pikkuvanhana lähtenyt politiikkaan ja ollut mukana nyt 12 vuotta – ja silti olen edelleenkin usein pojun ja nuorimmaisen roolissa.

Kertooko tämä enemmän minusta vai muista? Mutta onhan se sosiologisesti mielenkiintoista pohtia näitä kysymyksiä habituksen, hiusten pituuden ja vaatetuksen merkityksistä yhteiskunnassamme, ja ylipäätään pohtia sitä, kuinka pinnallisesti arvioimme toisiamme.

Eero Vainio on entinen lahtelainen kunnallispoliitikko (sd.) ja nykyinen Petäjäveden kunnanjohtaja.

Teksti: Nora Vilva

Juttu ilmestyi ensin Demokraatin viikkolehdessä 24.3. 2016