Tietynlainen odotettu vakaus on nyt palannut Britannian politiikkaan. Työväenpuolue on 172:lla parlamenttipaikallaan enemmistöpuolue koko maassa.

Myös maata vuosia rassannut Skotlannin itsenäisyyskysymys on tällä erää ratkaistu.

Skotlannin kansallinen puolue ei enää saanut äänestäjiltä valtuutusta itsenäisyyden ajamiseen: SNP sai vain yhdeksän Skotlannin 57 parlamenttipaikasta.

ON MYÖS hyvät mahdollisuudet siihen, että brittejä huolettanut yleisen järjestyksen puute vähenee. Edellisen, thatcheriläis-populistisen hallituksen aikana maahan oli hiipinyt yleisen anarkian tuntu. Poliiseja ei ole ollut tarpeeksi ja katuväkivalta on rehottanut.

Yhtenä työväenpuolueen tehtävänä on nyt siis palauttaa maahan laki ja järjestys, mikä perinteisesti on ollut oikeiston heiniä.

Katu-uskottavuuden takia hallitukselle oli tärkeää rangaista äärioikeistolaisia mielenosoittajia, jotka elokuussa mellakoivat ympäri Britanniaa ja tuikkasivat maahanmuuttajien asuntoja tuleen.

Mellakoinnin laajuus ei tarkoita, että britit olisivat muuttuneet entistä rasistisemmiksi. Vastamielenosoittajia, jotka tulivat mellakoihin suojelemaan maahanmuuttajia, oli paljon enemmän.

Äärioikeisto vain uskalsi nykyisessä anar­kian ilmapiirissä olla aggressiivisempi kuin aikaisemmin, eikä kysymys itse asiassa ollut mielenilmauksista vaan silkasta riehunnasta.

Hallitus hoiti monen mielestä ripeästi ja tehokkaasti syylliset telkien taakse.

Työväenpuolueen konferenssipuheessa Liverpoolissa pääministeri ilmoitti, että hän ei tule sietämään riehuvien kovanaamojen katuväkivaltaa.

Lakia ja järjestystä janoavat äänestäjät olivat kiitollisia, ja hallituksen suosioluvut nousivat.

MUTTA kuherruskuukautta ei kestänyt kauan. Se kyllä oli osattu ennustaakin, sillä ailahtelevien äänestäjien kiukku on iskenyt uusiin hallituksiin samalla tavalla muissakin demokratioissa, kuten Ranskassa ja Saksassa.

Starmerin suosionpudotus löi kuitenkin kaikki ennätykset, kun hallituksen kannatus romahti kyselyjen mukaan 45 prosenttiyksikköä kahdessa kuukaudessa. Mitkä siis olivat hallituksen rikokset?

Keir Starmer oli jo aiemmin varoittanut, että edellinen oikeistohallitus oli jättänyt valtion kassaan vielä odotettuakin pahemman, yli 26 miljardin euron mustan aukon. Se piti jotenkin täyttää.

Tämä vaati ikäviä päätöksiä, ja hallitus aloitti leikkaamalla monilta eläkeläisiltä 720 euron talvilämmitystuen. Suuri osa eläkeläisistä ei tuota summaa tarvinnut, ja köyhimmät saivat sen pitää. Mutta tuohon väliin jäi ryhmiä, muun muassa vammaisia, joille menetys merkitsee todella paljon.

Taloustieteilijät varoittivat, että leikkaukset jarruttavat kasvua. Elinkeinoelämä alkoi valittaa, että pääministerin pessimistinen sävy pelotti sijoittajia.

Puolueessa ja äänestäjäkunnassa närkästyttiin leikkauksesta, koska siitä kärsivät nimenomaan vähempiosaiset.

Närkästys muuttui raivoksi, kun tuli tietoon, että samaan aikaan lakkoileville apulaislääkäreille ja rautatieläisille oli luvattu suuret palkankorotukset ja että pääministerin henkilökunnan päällikkö Sue Gray saa palkkaa yli 200 000 euroa vuodessa, enemmän kuin pääministeri.

KAIKEN kukkuraksi paljastui, että pääministerin puoliso ja jotkut naisministerit olivat saaneet työväenpuolueen lahjoittajalta ilmaiseksi vaatteita, ilmeisesti edustustarkoituksiin.

Hallituksella ei todennäköisesti ollut vaihtoehtoa joihinkin noista lakko- ja palkkauspäätöksistä.

Lahjoista – vaikka niissäkään ei rikottu Britannian lakeja – olisi tietenkin voinut ja pitänyt etukäteen kieltäytyä. Pääministeri ilmoittikin, että vastedes näin tehdään, vaikka kyseessä on ollut ”maan tapa”.

Tällaisten kohujen yhdistelmä oli myrkkyä juuri työväenpuolueelle: on puolueen arvojen vastaista että valtio vie heiltä, joilla ei juuri mitään ollut, ja pitää enemmän huolta parempiosaisten eduista.

Yläluokkaisten konservatiivihallitusten 14 vuotta jatkuneiden leikkausten ja eriarvoisuuden lisääntymisen jälkeen monet äänestäjät olivat allergisia nimenomaan tällaisille kuvioille.

Kun hallitus vastaisuudessa joutuu tekemään ikäviä päätöksiä, sen on todella osoitettava enemmän varovaisuutta ja poliittista vaistoa etenkin itseensä liittyvissä eduissa. Nyt se aloittelijana ei sitä osannut.

TYÖVÄENPUOLUEEN konferenssissa Liverpoolissa Keir Starmer lupasi, että leikkausten jälkeen talouden tunnelin päässä on valoa.

Mutta Britannian talous on yhä hauraassa kunnossa, eikä kukaan poliitikko enää voi väistää kovia säästöpäätöksiä, vaikka tulisi kuinka epäsuosituksi.

Starmer halusi myös kertoa rehellisesti äänestäjille maan todellisesta tilasta, tuli mitä tuli. Suorasukainen, järkiperäinen puhe tuntuikin monen mielestä raikkaalta pitkän populistisen lässytyksen kauden jälkeen. Voi olla, että Keir Starmer piti puoluekonferenssissa uransa parhaan puheen.

Hän viitoitti työväenpuolueelle ja maalle selvän kulkusuunnan, mutta sen toteutuksen yksityiskohdat ja rahoitus paljastuvat vasta loka-marraskuun budjetissa.

Thatcherismin ajan holtiton usko ulkoistuksiin ja markkinoiden kaikkivoipaisuuteen näyttää olevan ohi. Suunnitelmataloutta ei Starmerilta kuitenkaan ole tulossa.

– Markkinoiden dynaamista vaikutusta ei voi kieltää, kilpailu on taloutemme elinvoima ja me haluamme olla yhteistyössä yksityisen sektorin kanssa kasvun takaamiseksi, Keir Starmer sanoi.

Silti Starmer lupasi, että tarvittaessa ”we take back control”. Hallitus puuttuu asioihin, jos markkinat eivät hoida hommiaan kunnolla. Esimerkkinä tästä on vesilaitosten yksityistämisestä alkanut jokien piittaamaton saastuttaminen, joka havahdutti britit keväällä.

Intervention välineinä valtiolle luodaan muun muassa oma energiayhtiö ja junat kansallistetaan lopullisesti. Myös teollisuuspolitiikka on uudelleen kunniassa.

Kukaan ei vain tiedä, kauanko kestää ennen kuin uuden hallituksen kädenjälki alkaa oikeasti näkyä talveen valmistautuvien brittien arjessa, ja kuinka pitkään kannattajat haluavat tuloksia odottaa.