Politiikka
30.12.2017 12:41 ・ Päivitetty: 30.12.2017 12:46
”EK ei halua myöntää, että sen selvitys oli susi” – asiantuntijalta rajua kritiikkiä järjestön tiedottamiselle
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) julkaisi tällä viikolla tiedotteen, jonka mukan vuonna 2014 tehty yhteisöveron kevennys on osoittautunut hyvin onnistuneeksi toimeksi Suomen taloudelle.
EK kertoi selvittäneensä Patentti- ja rekisterihallituksen aineistosta sitä, mihin suuntaan rajat ylittävät yritysten sulautumiset ovat tapahtuneet – Suomeen vai Suomesta pois.
Ennen vuotta 2014 yritysten sulautumisia tapahtui karkeasti yhtä paljon molempiin suuntiin. Verokannan laskun jälkeen tapahtui EK:n mukaan käänne: valtaosa sulautumisista on tapahtunut Suomeen päin eli ulkomainen yhtiö sulautetaan juridisesti suomalaiseen.
SDP:n eduskuntaryhmän veropoliittinen asiantuntija Lauri Finér tarttui eilisessä blogikirjoituksessaan EK:n viestintään ja selvitykseen.
– Kiinnostukseni heräsi, sillä toistaiseksi ei ole esitetty mitään tutkimusnäyttöä siitä, että yhteisöveroalennus olisi tuonut Suomeen veroeuroja yritysjärjestelyjen seurauksena. Sen sijaan EK on kunnostautunut yhteisöveronalennusten ykköslobbarina, Finér kirjoitti.
Hänen mukaansa EK:n selvitys paljastui ”kahdeksi powerpoint-diaksi”. Finér yritti saada EK:lta turhaan tutkimuksen taustamateriaalit käsiinsä. Lopulta hän tilasi ne itse Patentti- ja rekisterihallitukselta. Johtopäätös oli karu:
– Yhdessäkään aineistossa olevassa tapauksessa Suomen yhteisöveroalennuksella ei näytä olleen mitään tekemistä fuusion kanssa, Finér summasi.
Lue tästä Finérin eilinen kirjoitus kokonaan.
EK julkisti keskiviikkona selvityksen, jonka tarkoituksena oli todistella massiivisen yritysveroalennuksen tuoneen Suomeen verotuloja yritysjärjestelyiden muodossa. Kävin selvitysaineiston läpi enkä löytänyt EK:n väitteelle mitään perää. https://t.co/1fAQT7su8Y
— Lauri Finér (@LauriFinest) December 29, 2017
EK:n selitykset eivät vakuuttaneet.
Asia ei jäänyt tähän. Seuraavaksi reagoi EK:n johtava ekonomisti Penna Urrila omalla blogikirjoituksellaan.
Urrilan mukaan EK kertoi Patentti- ja rekisterihallituksen tietokantaan perustuen, mihin suuntaan rajat ylittävät yritysten sulautumiset ovat tapahtuneet: onko ulkomainen yhtiö sulautunut suomalaiseen vai päinvastoin. Ennen vuotta 2014 näitä sulautumisia oli karkeasti yhtä paljon kumpaankin suuntaan, kun taas vuoden 2014 jälkeen ylivoimainen enemmistö niistä on ollut Suomeen päin.
– Näistä sulautumisluvuista ei tietenkään voi suoraan sanoa, mikä näiden järjestelyjen merkitys yhteisöveron tuotolle on ollut – eikä EK koskaan ole sellaista väittänytkään, Urrila kirjoitti.
Lauri Finér palasi Urrilan väitteisiin tänään uudella blogikirjoituksella. Finér katsoo Urrilan, vaikka tämä toisin väittää, itse osoittavan kirjoituksellaan EK:n tiedotteen pötypuheeksi.
– EK ei halua myöntää, että sen selvitys oli susi. Sen sijaan se myöntää nyt, ettei yhteisöveronalennus rahoita itseään tai lisää verotuloja. Tämä on uutinen, Finér summaa.
Tässä kommenttini @Elinkeinoelama eiliseen selittelyyn heidän keskiviikkoisesta yritysveroselvityksestään. Selvitystä puolustellessaan EK myöntää, ettei yhteisöveroalennus rahoita itseään. Tämä on uutinen. Asia on poliitikkojenkin syytä muistaa. https://t.co/7NaJfoUsvf
— Lauri Finér (@LauriFinest) December 30, 2017
”Kivoilla mielikuvilla myy paremmin”.
EK:n tiedottaminen on puhuttanut myös sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi SDP:n kansanedustaja Sirpa Paatero ihmettelee sitä.
– Tietoon perustuva informaatio ja päätöksenteko ei ole kaikkien mielestä tärkeää tai tarpeellista, koska kivoilla mielikuvilla myy paremmin, Paatero päivittää.
Tietoon perustuva informaatio ja päätöksenteko ei ole kaikkien mielestä tärkeää tai tarpeellista, koska kivoilla mielikuvilla myy paremmin. Hyvä että myöntävät, saas nähdä uutisoiko mikään media että ei ollutkaan kuten ek sanoi, kertokaa jos jostakin löytyy 😉 https://t.co/kEbvHJHBUK
— Sirpa Paatero (@sirpa_paatero) December 30, 2017
Asiasta keskustelevat Twitterissä myös EK:n veroasiantuntija Virpi Pasanen ja SAK:n vanhempainvapaalla oleva pääekonomisti Ilkka Kaukoranta.
– Kasvattanut verotuloja tarkoittaa tässä uudistuksen dynaamisia vaikutuksia, ei menetetty sitä mikä staattisesti laskien olisi menetetty. Ei väitetä 100 % rahoitusta. Ei kannattaisi tahallaan ymmärtää väärin, Pasanen selvittää.
– Onko sinulle Ilkka ollut tämä meidän näkemys jotenkin epäselvä, kun pitää näin kovasti jankata? Uskon, että olet kyllä meidän talon kannan tiennyt, hän jatkaa.
– Minusta näyttää siltä että systemaattisesti pyritte luomaan mielikuvaa, että yhteisöverotuottojen kasvu on syy-yhteydessä verokannan alennukseen ja yhteisöveroale rahoitti itsensä. Jos/kun tämä ei ole tarkoitus, niin kannattaa ehkä olla varovaisempi jottei synny vääriäkäsityksiä? Kaukoranta kuittaa.
Syksyn omistajuusraportistamme: "Uudistus [yhteisöveron kevennys] on myös lisännyt verotuloja." https://t.co/qpx7ikQm8L
Ehkä teidän ei kannattaisi toistuvasti sanoa "lisännyt verotuloja" jos tarkoitatte "vähensi verotuloja vähemmän kuin mitä staattisesti laskien arvioitiin"? pic.twitter.com/MArwnRXtw4— Ilkka Kaukoranta (@ikaukora) December 30, 2017
Minusta näyttää siltä että systemaattisesti pyritte luomaan mielikuvaa, että yhteisöverotuottojen kasvu on syy-yhteydessä verokannan alennukseen ja yhteisöveroale rahoitti itsensä. Jos/kun tämä ei ole tarkoitus, niin kannattaa ehkä olla varovaisempi jottei synny vääriäkäsityksiä?
— Ilkka Kaukoranta (@ikaukora) December 30, 2017
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.