Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

17.3.2026 13:18 ・ Päivitetty: 17.3.2026 13:18

EK: Viennin kasvuun suhtaudutaan yrityksissä toiveikkaasti

HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Suomalaiset yritykset ovat toiveikkaita viennin kasvunäkymistä, ilmenee EK:n vientibarometrista. Kyselyn mukaan viennin kasvuodotukset ovat vahvistuneet 7 prosenttia verrattuna syyskuun arvioihin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vastanneista yrityksistä 47 prosenttia arvioi vientinsä kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana ja vain kahdeksan prosenttia varautuu supistumiseen.

EK:n kansainvälisestä kaupasta ja kauppapolitiikasta vastaava johtaja Timo Vuori arvioi STT:lle, että perusnäkemys on pysynyt samana, vaikka barometrin vastaukset kerättiin ennen Lähi-idän sodan syttymistä. Sota kasvattaa epävarmuutta ja riskiä kulujen kasvamisesta, mutta toiveikkuutta riittää silti.

Myös Teknologiateollisuuden tuore barometri kertoo myönteisistä näkymistä, Vuori huomautti.

- Se on tehty kriisin aikana ja yritysten optimismi on siinä samansuuntaista kuin meillä.

Vientibarometrin mukaan yli 60 prosenttia yrityksistä on huolissaan epävarmuudesta kansainvälisillä markkinoilla. Kotimaassa huolta on kustannusten kasvusta, jota voi seurata polttoaineiden ja logistiikan kustannusten noususta.

- Ei voi sulkea pois, etteikö näillä olisi vaikutusta, mutta ensivaiheessa ei ole vielä sillä tavalla iskenyt, että suhdanneodotuksissa olisi varovaisuutta, Vuori sanoi.

Toistaiseksi kriisi on vaikuttanut eniten Kiinaan ja muihin Aasian maihin, joille Persianlahdelta kuljetettava öljy on ollut tärkeää. Lisäksi Yhdysvallat ottaa sodankäyntinsä kulut niskaansa.

- Euroopan suhteellinen asema voi lyhyellä aikavälillä jopa vahvistua, Vuori arveli.

BAROMETRISSÄ kysyttiin näkemyksiä suhtautumisesta Yhdysvaltojen tempoilevaan kauppapolitiikkaan. Enemmistö vientiyrityksistä eli 58 prosenttia halusi, että EU varautuu tiukkoihin vastatoimiin, jos Yhdysvalloilta ja presidentti Donald Trumpilta tulee uusia tulliuhkailuja.

Vuori totesi, että sama asenne on levinnyt EU:ssa muutenkin viime kuukausina.

- EU-maiden kesken kriittisyys Yhdysvaltojen hallintoa ja sen lupauksia kohtaan on kasvanut viime aikoina. On syntynyt valmiutta tarttua tiukkoihin vastatoimiin, vaikka siitä voisi lyhyellä aikavälillä syntyä negatiivisia vaikutuksia meidän kauppaamme ja talouteemme. Tämä on selvästi muuttunut puolessa vuodessa.

Euroopassa on nähty, että Trump käyttää kauppapolitiikkaa ja tulleja muiden poliittisten tavoitteiden ajamiseen.

- Voi olla, että jos ei sitä apua Hormuzinsalmelle saada, niin hän uhkaa meitä taas tulleilla. Toisaalta on myös opittu, että Trumpin julkiset uhkaukset eivät aina muutu teoiksi.

YHDYSVALTOIHIN vievistä yrityksistä 40 prosenttia arvioi vientinsä sinne vähenevän hieman ja 13 prosenttia merkittävästi. Lähes 90 prosenttia yrityksistä siirtää korotetut tullit kokonaan tai osittain yhdysvaltalaisten asiakkaiden hintoihin.

Vastapainona epävarmuudelle Yhdysvaltojen markkinoilla suomalaiset vientiyritykset toivovat, että EU jatkaa aktiivista kauppapolitiikkaa muualla maailmassa. 62 prosenttia toivoi kaupan syventämistä Aasian maiden kanssa ja 45 prosenttia Latinalaisen Amerikan kanssa. EU on vastikään solminut mittavat kauppasopimukset Latinalaisen Amerikan sekä Intian kanssa ja valmistautuu nyt panemaan niitä toimeen.

- Meidän pitää hajauttaa tätä vientiriskiä, ollaan oltu aika Eurooppa– ja Pohjois-Amerikka-keskeisiä. Kyllä potentiaalia olisi Latinalaisessa Amerikassa ja Intiassa. Tämä on tärkeä viesti yrityksiltä, että uskalletaan katsoa muutakin markkinaa, Vuori totesi.

EK:n vientibarometriin vastasi helmikuussa yhteensä 354 vientiyritystä. Joukossa on erikokoisia ja lukuisten eri toimialojen yrityksiä.

Niina Törnudd / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU