Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

EK:n Häkämies vientiliittojen lakoista: “Hallituksen on välttämätöntä edetä” – arvioi laskun kasvavan miljardiluokkaan

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies Helsingissä 8. helmikuuta.

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtaja Jyri Häkämies pitää SAK:laisten liittojen vientiin kohdistuvia lakkoja todella valitettavina. Häkämiehen mukaan työtaisteluiden hintalappu on alustavien arvioiden mukaan miljardiluokkaa.

Simo Alastalo

Demokraatti

SAK:n liitoista Teollisuusliitto, AKT ja JHL ilmoittivat maanantaina alkavista kahden viikon lakoista, jotka kohdistuvat raskaaseen prosessiteollisuuteen, satamiin ja teollisuuden rautatiekuljetuksiin. Poliittisilla työtaisteluilla vastustetaan Orpon hallituksen työmarkkinauudistuksia.

– Rajut lakkotoimenpiteet ja iskevät yrityksiin ja kansantalouteen rajulla tavalla. Todella valitettavaa, Häkämies kommentoi Demokraatille.

EK:ssa ja sen jäsenliitoissa arvioidaan Häkämiehen mukaan parhaillaan paljonko viennin pysäyttäminen kahdeksi viikoksi tulee maksamaan.

– Pohjalla on tietysti miljardi näistä aikaisemmasta kuudesta päivästä. On aika helppo ennakoida, että lasku kasvaa rajusti tämän laajuuden takia. Tässä vaiheessa voi jo todeta, että kokonaisuudessaan mennään miljardiluokan menetyksiin.

Palkasaajaliitot tapaavat perjantaina pääministeri Petteri Orpon (kok.) Kesärannassa. Hallitus ja SAK ovat erimielisiä siitä, mistä tapaamisessa olisi tarkoitus keskustella. Hallitus haluaisi keskittyä vientimallin edistämiseen. SAK on asettanut ehdoksi muun muassa jo eduskunnalle annetun työrauhaesityksen avaamisen ja neuvottelut paikallisen sopimisen uudistamiseen tähtäävän lainsäädännön sisällöstä.

Koetko, että lakot olisivat vielä jotenkin vältettävissä?

Lisää aiheesta

– Meidän lähtökohta on tietenkin se, että näitä uudistuksia tarvitaan ja hallituksen on välttämätöntä edetä. Pallo on tältä osin hallituksella, että mistä siellä perjantaina keskustellaan ja minkälaisia johtopäätöksiä tehdään. Korostan, että palkansaajat ovat keskenään erimielisiä, että ennuste ei ole kauhean valoisa.

Pitäisikö nyt neuvotella vai mennä päätyyn asti?

– Uudistuksille ei ole esitetty vaihtoehtoja tässä taloudellisessa tilanteessa, joka on äärimmäisen huono. On vain sanottu, että vetäkää pois. Näillä kannustinloukkujen purkamisella on keskeinen rooli hallituksen työllisyystavoitteessa.

Eli et näe todennäköistä ratkaisua?

– Valitettavasti tältä tilanne näyttää, jos ei sitten ay-puolella tehdä uutta arvioita, jota toki toivomme.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE