Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

EK:n mainoksesta syntyi kohu – jättiliiton puheenjohtaja: “Aika julmaa mielestäni, että käytetään vielä lasten viattomuutta aika roisistikin hyväksi”

Elinkeinoelämän keskusliitto EK julkaisi syyskuun alussa “Meidän äiti tekee teidän äitien työpaikat” -mainoksen osana Hyvä yritys -kampanjaansa. JHL:n puheenjohtaja pitää mainosta typeränä ja mauttomana.

Rane Aunimo

Demokraatti

Mainoksessa joukko lapsia kiistelee kerrostalon pihalla, kenen äidin ammatti on tärkein. Mainituksi tulevat kokki, opettaja, poliisi ja lopulta myös armeijan luutnantti.

Sitten tapahtuu yllättävä käänne: muita pienempi lapsi huutaa kuuluvasti, että “meidän äiti tekee teijän äitien työpaikat”.

Ääni videolla kertoo seuraavaksi, että kaikki työpaikat ovat tärkeitä ja ruutuun tulee teksti isoin kirjaimin: “Hyvien yritysten veroilla maksetaan julkisten alojen palkat”.

MAINOS on herättänyt keskustelua ja jonkin verran kohuakin, kuten ilmeinen tarkoitus onkin. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine twiittasi oman näkemyksensä julki aiemmin tällä viikolla.

Työnantajien EK:n mainos on typerä ja mauton. Julkisen sektorin työn vähättely tuntuu pahalta ja ylimieliseltä. Julkiset palvelut mahdollistavat menestyvän viennin ja yritystoiminnan.”

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta puolestaan sanoi Taloussanomissa, että liitot ja keskusjärjestö ovat saaneet paljon yhteydenottoja suuttuneilta jäseniltä, joiden mielestä mainoksen viesti on julkiselle sektorin suuntaan tympeä.

“On tämä nostattanut verenpainetta ja äänenpainoakin.”

“Palautteen mukaan julkiselle sektorille tunnutaan osoittavan, että teillä ei ole oikein mitään arvoa yhteiskunnassa. Kun julkisen sektorin työntekijät ovat myös useimmiten naisia, sellainenkin vaikutelma syntyy, että naisten työt eivät niin kovin arvokkaita ole.”

SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma taasen twiittasi lauantaina, että EK on valinnut erikoisen tavan viedä omaa viestiä eteenpäin.

“En usko, että vastakkainasettelu yksityisen ja julkisen sektorin välillä edistää suomalaisen yhteiskunnan etua. Mihin EK kuvittelee, että yritysten työntekijät vievät lapsensa työpäiväksi hoitoon? Tai kuka valmistaa kouluruoan? Julkinen sektori ei ole yritysten elätti. Siellä tuotetaan yrityksille ja koko yhteiskunnalle tärkeitä palveluita jotka ovat rahan arvoisia.”

DEMOKRAATTI tavoitti 165 000 jäsenen JHL:n puheenjohtajan Päivi Niemi-Laineen sunnuntaina. Hän muistuttaa esimerkiksi siitä, että teollisuusvienti on valtiontukien saaja.

– Minullekin sanotaan, että “tiedätkö mistä se raha tulee tähän yhteiskuntaan”. Se on aika mielenkiintoinen keskustelu minusta, koska meillä on kuitenkin symbioosi yksityisen ja julkisen välillä, me tuemme toinen toisiamme.

Niemi-Laine muistuttaa, että Suomessa on muun muassa maksutonta koulutusta, sosiaali- ja terveyspalveluja ja varhaiskasvatuspalveluja.

– Kaikki nämä tukevat yritystoimintaa. Meillä on infraa ja julkinen sektori, Puolustusvoimat ja poliisi pitävät huolen siitä, että omaisuus on turvassa. Meillä on lainsäädäntö, joka turvaa omaisuuden. Että tämä on vähän kiusallinen keskustelu, että joku julistautuu kaikkien yläpuolelle jumalaksi ja kaikki muut ovat sitten jumalan luomia.

Puheenjohtaja kertoo, että myös liitto on saanut mainoksesta palautetta.

– Tiedetään, että korona-aikana julkinen sektori piti tätä yhteiskuntaa pystyssä ja julkista rahaa maksettiin paljon vientiin ja teollisuuteen ja ihan syystäkin, että saimme pidettyä merkittäviä toimintoja käynnissä, jolloin saamme uutta rahaa sisään. Unohdetaan kuitenkin se, että hyvinvointivaltio on se vakauden ylläpitäjä ja tuki ja turva kriisin aikana aina myös sinne yksityiselle sektorille ja yksityisen sektorin osalta me tiedämme valitettavasti niitä tilanteita, että tuli paljon työttömiä, kun ravintolat kaatuivat ja niin edelleen.

Niemi-Laine sanoo kaipaavansa EK:lta “jotain kunnioituksen häivähdystä” ja “kädenojennusta”.

– Ehkä siinä mainoksessa oli tavoiteltu jossain määrin sitä symbioosia (yksityisen ja julkisen välillä) , mutta ehkä se on kovin paikka, että vihoviimeinen repliikki on, että meidän äiti tekee teidän kaikkien äitien työpaikat. Sitten vielä lapset on laitettu tekemään tällaista ranking-listaa. On aika julmaa mielestäni, että käytetään vielä lasten viattomuutta aika roisistikin hyväksi.

Niemi-Laine näkee, että EK ja sen hallitus koettavat opettaa julkista sektoria tavoille.

– Vähän tällaista nyrkin ja hellan väliin julkinen sektori, että me miehet hoidetaan täällä nämä hommat.

MAINOKSESSA mainittuja kokkejakin edustavan Palvelualojen ammattiliiton PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sallinen puolestaan sanoo Demokraatille sunnuntaina, ettei liitto ole saanut mainoksesta juuri palautetta.

– Lähinnä sitä on vähän kummasteltu, mutta ei minun korviini erityisesti. Sehän on enemmän julkinen sektori, joka siinä tuntuu olevan, vaikka siinä kokitkin mainitaan. Mutta on niitä kyllä havaittu ja vähän ihmetelty, että onpas mainoksessa erikoinen kulma.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE