Kokoomuspoliitikko, ulkoministeri Elina Valtonen kirjoittaa esseessään (Helsingin Sanomat 12.1.) kansakuntien menestystekijöistä.

Hän muistuttaa, miten menestys edellyttää vahvojen instituutioiden ohella kansalaisten osallistamista. Siihen ovat päätyneet hänen viittaamansa taloustieteen nobelistit: Daren Acemoglu, James Robinson ja Simon Johnson.

Valtoselle kansalaisten osallistuminen on ennen muuta yrittäjyyttä, pääomien kerryttämistä, kansankapitalismia ja ankkuriomistajia. Hän näkee osallisuuden merkityksen kapeasti omistamisena.

Hän tulkitsee, että Saksassa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa on syntynyt uuteen osallisuuteen perustuva yhteiskuntamalli. Se perustuu pitkälti työntekijöiden ja työnantajien yhteistoimintaan yrityksissä.

NOISSA olosuhteiltaan meille läheisissä valtioissa työntekijät ovat olleet päättämässä yritysten hallituksissa, pienissäkin eli 25 tai 30 työntekijän yrityksissä, Saksassa hallintoneuvostoissa jo noin 50 vuotta.

Yhteistoiminta on niissä muutoinkin syvällistä. Ruotsissa myötämääräämislaki antaa ammattiosastoille ja luottamusmiehille keskeisen roolin yhteistoiminnassa työnantajan kanssa kaiken kokoisissa yrityksissä rajoittamatta yhteistoiminnan aiheita.

Tanskassa työnantajan ja työntekijöiden yhteistoimintakomiteat voidaan valita vähintään 35 työntekijän yrityksissä ja Saksassa työntekijöiden yritysneuvostot vähintään viiden työntekijän yrityksiin.

Jos nobelisteja ja Pikettyä on uskominen, työntekijöiden vahva osallistaminen selittää osaltaan näiden verrokkimaidemme menestystä.

SUOMESSA ei ole aina ymmärretty osallistamisen merkitystä. Meillä yhteistoimintalaki suo heikkoja mahdollisuuksia vaikuttaa – vain neuvottelemalla. Nykyinen hallitus haluaa vähentää sitäkin, keskustelua työnantajan kanssa.

Hallitus antoi joulukuussa esityksen yhteistoimintalain muuttamisesta. Lain yleinen soveltamisraja nostettaisiin 20 työntekijästä vähintään 50 työntekijän yrityksiin. Kun alle 50 työntekijän yritys harkitsee enintään 20 henkilön irtisanomista tai lomauttamista alle 90 päivän kuluessa, neuvotteluja ei tarvitsisi edes käydä.

Suomessa työnantajan liiketoiminnan päätöksistä ei edes neuvotella. Yrityksen päätökset, kuten tehtaan tai sen osan lopettaminen, eivät ole enää neuvottelujen kohteina.

Neuvottelut voivat koskea ainoastaan niiden henkilöstövaikutuksia, esimerkiksi kuinka monta tai kuka irtisanotaan tai lomautetaan.

Hämmästyttää, että nyt ollaan hyväksymässä näin merkittäviä heikennyksiä aiempiin yhteistoimintalakeihin.

VASEMMISTOPUOLUEIDEN ja ammattiyhdistysliikkeen hiljaisuus tässä tilanteessa herättääkin kysymyksiä.

Onko luottamusmiesten asema ja työehtosopimukset koettu riittäväksi taisteluksi työelämän demokratiasta?

Eikö ole tunnistettu yhteistoiminnan syvällisiä vaikutuksia niin yhteiskunnan demokratiaan kuin yritysten ja kansantalouden tuottavuuteen?

Vai onko vaikenemisen taustalla ollut huoli ammattiliittojen vaikutusvallan heikkenemisestä tai työntekijöiden edustajien integroitumisesta työnantajien tavoitteisiin?

Vaikenemiseen ei ole syytä. Joitakin selityksiä on oltava, kun vertaamme toimintaa muiden Pohjoismaiden ja Saksan vasemmistopuolueiden ja ammattiyhdistysliikkeen tavoitteisiin ja onnistumisiin työelämän demokratisoitumisessa.

Jos laiminlyömme työntekijöiden osallistamisen työelämässä, Suomi hukkaa keskeisen menestystekijänsä sekä perustelut demokratian edistämisestä.

Kirjoittaja on työoikeuteen erikoistunut, eläköitynyt asianajaja.