Väsymättömien työmyyrien joukkoa edustava Soderbergh suoltaa nykyisin pieniä, näppäriä, mutta aika tyhjiä viihde-elokuvia, jotka muistuttavat vähän kuin elokuvallista kioskikirjallsuutta. Sellainen on myös Black Bag. Käsikirjoittajana on David Koepp, joka työskenteli myös Presencessä.

Black Bagin huomio keskittyy vakoojapariskuntaan, josta miespuolinen George Woodhouse (Michael Fassbender) saa alussa tehtävän. Yksi tiedustelijoista on petturi, ja kyseessä saattaa olla myös Georgen vaimo Kathryn (Cate Blanchett). Petturi olisi tietysti eliminoitava kotimaan turvallisuuden nimissä.

VAAKOILUVIIHDE ON sinänsä omalaatuisen menestynyt elokuvien laji. Kyky suodattaa kenties maailman yksinäisimmästä ja sulkeutuneimmasta ammatista ehostettua suuren maailman eli huippukorkean elintason mainosta on osoitus elokuvakoneistojen illusorisesta mahdista.

Black Bagissa on pientä yritystä kuvata, miten tiedustelutyöhön olennaisesti kuuluva epäilyksen taito aina vainoharhaisuuteen asti muokkaa myös kollegiaalisia ihmissuhteita, jotka ovat käytännössä heidän ainoa vapaa-aikansa. Agentteihin kuuluu myös terapeutti, jolla muut käyvät purkamassa päätään. Tai ainakin yrittävät sitä. Agentit tuntuvat enemmänkin muodostaneen oman perheensä.

Henkilöt jäävät kuitenkin kovin etäisiksi ja yhdentekeviksi, hieman kuin vitseiksi. Tuntuu, että tarinassa olisi kannattanut keskittyä tiivimmin ja syvemmin juuri Georgen ja Kathrynin ammatilliseen yksityissuhteeseen ja sen psykologiaan.

BLACK BAG on tyylikkäiden agenttien esiinmarssia prameissa arjen puitteissaan, mutta ei paljon sen emempää. Eräänlaista james bondia, joka pysyy kotona. Viittaus maailman tunnetuimpaan fiktiiviseen agenttiin löytyykin seasta, sillä pienen sivuroolin tekee jo hieman vaivaisukolta näyttävä Pierce Brosnan.

Erikoisinta Black Bagissa ovat viittaukset itämaiseen ruokaan ja sen ääri-ilmiöihin. George varoittaa Kathrynia Chana masalasta ja siihen sisältyvästä DZM 5 -aineesta. Tutuksi tulee myös japanilainen ikizukuri, kalan syöminen elävältä. Kohtaus oikeastaan paljastaa elokuvan perimmäisen henkisen hampaattomuuden. Se näyttää happea lautasella haukkovan kalan enemmänkin vain Englannissa kiellettynä luksuksena ja eksoottisena detaljina kuin karmaisevana kulinaristisena kidutuksena.

Black Bag ei tee henkilöistään sinänsä parempia kuin ovat, mutta hehkuttaa kaikin esteettisin keinoin sitä materiaalisesti viimeisteltyä maailmaa, jossa he toimivat ja elävät, luomatta siihen minkäänlaiis kriittisiä tai etäännyttäviä kulmia. Olemuksellista glamouria, teknologista kaikkivoipaisuutta ja inhimillisyyden puutetta riittää.

Harmi, jos uransa lopettamisesta juuri ilmoittaneen Cate Blanchettin filmografia päättyy näin näyttäviiin, mutta tyhjänpäiväisiin rooleihin.