Harmittaa aina, kun elokuva(ohjaaja) hukkaa hyvät mahdollisuutensa. Tällä kertaa näin käy amerikkalaisen trillerisatiirin The Menun kohdalla.

Mark Mylodin ohjaus alkaa varsin kaavamaisella agathachristieamaisella henkilögallerian esittelyllä joukon astuessa yhteysalukseen. Se on kuskaava tämän heterogeenisen porukan nauttimaan eksklusiivisesta illallisesta muutamien kilometrien päässä Yhdysvaltain itärannikosta sijaitsevalle pikkusaarella, jossa sijaitsee kaiketi noin kymmenen Michelin-tähden tasoinen ravintola. Sitä isännöin maankuulu chef Slowik, jolle ruoka, sen valmistus, esillepano ja tarjoilu ovat niin pyhää toimitusta, ettei hän suvaitse edes verbiä ”syödä”. Hän edellyttää hedonistisempien, paremmin nautintoa kuvaavien teonsanojen käyttöä.

RUOKAVIERAITA ON yksitoista – alan ihmisiä, rikkaita tai muuten vaan tyyppejä, jotka haluavat korostaa omaa erityislaatuisuuttaan hankkituessaan mukaan Slowikin spesiaalisessioon. On esimerkiksi maan johtaviin ravintolakriitikoihin kuuluva Lillian, on laskukierteessä oleva filmitähti, on nousukasliikemiehiä. Ja sitten on perustomppeli ruokahifistelijä Tyler, jolla on ilmeisesti löysää rahaa sen verran, että voi kustantaa itslleen ja maksetulle escortilleen Margotille poikkeksellisen ravintolarupeaman.

Slowikin ravintolan etiketti on koko joukolle jotain ennenkokematonta, samoin keittiön työetiikka, josta saadaan ensimmäinen näyte aika nopeasti alkuruokien jälkeen, kun yksi kokeista ampuu Slowikilta haukut saatuaan aivonsa keittiön seinään.

Tähän vaiheeseen asti Mylodin ohjaus etenee varsin kirpakassa satiirisissa tai hirtehisissä komediavireissä, mutta kun ruokafriikeille alkaa pala palalta selvitä, että ovat enempi ”mad cook” Slawokin vankeja kuin vieraita, elokuvan piruileva jännite alkaa pikemminkin löystyä kuin kiristyä. Sen tarjoilemat shokeeraukset ovat sittenkin enemmän trilleri- ja kauhuskenen normikamaa kuin mitään erityisen oivaltavaa hiustennostattelua. Toki se, että ultratason ruokasnobismi on loppuun asti läsnä, tuo juttuun sen verran kierteitä, että sitä jaksaa katsoa. Onhan se viistosti viihdyttävää, kun yhdeltä katkotaan sormea, ja naapuripöydässä ravintolakriitikko pohtii, onko joku vaahdotuksen rakenne kohdallaan.

SLOWIKIN HAHMO on itsessään aika kiinnostava, sillä hänen taustoistaan ja menneisyydestään tiputellaan tiedonmurusia varsin kitsaasti. Mutta heti siitä hetkestä, kun kuulu chef liukuu ensimmäisen kerran kuin aave kokki- ja tarjoilija-armeijansa keskelle tietää, että nyt on kiehumassa hyvin sakea soppa. Ikään kuin vahingossa tuohon kattilaan heitetystä Margotista (roolissa Netflix-hittisarjan Musta kuningatar pääroolista tuttu Anya Taylor-Joy) kasvaa sitten elokuvan merkittävimmän jännitteen luova Slowikin vastavoima.

Noin kahdella ilmeellä (peruslukema ja arvoituksellinen hymy) nyt näyttelevä Ralph Fiennes saa Slowikista yhden arkkipahiksen lisää rooliluetteloonsa Amon Goehin (Schindlerin listan natsihirviö), Voldemortin (Harry Potter -elokuvat), Dollarhyden (Punainmen lohikäärme), tohtori Moriartyn (Holmes & Watson) ja Shakespeare-filmatisoinnin Rikhard III:n rinnalle. Jotenkin kuvaavaa hänen roolikirjossaan on, että hauskassa Wallece & Gromit -animaatioelokuvassa Kanin kirous Fiennes antoi äänensä tarinan ainoalle ilkimykselle, kaikkea ampuvalle metsästäjä Quartermainelle.

Näyttelijänä Fiennes on silti yleensä sävykkäämpi toisenlaisissa rooleissa kuten Englantilaisen potilaan Almady tai Uskollisen puutarhurin nimirooli ovat osoittaneet.

Brittiläisen Mark Mylodin ohjaajakarriääri on edennyt tähän saakkan lähinnä suosittujen (ja kiitettyjen) tv-sarjojen parissa (mm. Game of Thrones, Hävyttömät, Succession), edellinen pitkän elokuvan ohjaus on noin kymmenen vuoden takainen romanttinen komedia Sinun numerosi? – Kuinka monta on liian paljon? Jospa Mylod saisi kaikkiaan neljän yrityksen jälkeen pitkän elokuvan seuraavalla kerralla hanskaansa? The Menu antaa jo pieniä lupauksia moisesta, vaikka hyytyykin lopulta vain eräänlaiseksi muunnelmaksi Dame Agathan Kymmenen pientä… jne. eli diskreetimmin Eikä yksikään pelastunut -klassikon teemasta suljetun saaren uhka. Varsin kekseliääksi sellaiseksi kylläkin.