Helppotajuinen hahmo on seikkaillut valkokankaalla vuosikymmeneltä toiselle.
Vuonna 1938 päivänvalonsa nähnyt sarjakuvasankari Teräsmies lensi ensi kerran elokuvina jo toisen maailmansodan keskellä yhteensä 17 Paramountin animaatiolyhärissä vuosina 1941-1943.

Elävä ihminen taasen esitti Jerry Siegelin ja Joe Shusterin luomaa ”Teristä” ensi kerran vuonna 1948 Columbia Picturesin 15-osaisessa sarjafilmissä, jonka koukuttaviin tilanteisiin päättyviä osia esitettiin päivänäytöksissä.

Ensimmäinen kokoillan elokuva Superman and the Mole-Men valmistui 1951, mutta varsinaista planetaarista tutinaa ja töminää Teräsmies aiheutti valkokankaille 40-vuotisjuhlillaan vuonna 1978.

Jälkeenpäin on hämmentävää, kuinka roolin saanut ja siinä neljään otteeseen vuoteen 1987 asti viihtynyt Christopher Reeve onnistui hymähdyttävään ihomyötäiseen asuunsa leimautuessaan näyttelemään samaan aikaan Sidney Lumetin ja James Ivoryn haastavammissa ja hienostuneemmissa elokuvissa varttuneille.

1970-LUVUN lopun erityisyytenä Superman näytti tietä ajallemme, jossa supersankarit ovat pitkälti määritelleet sitä, millaisia isojen studioiden viihde-elokuvat nykyisin ovat.

Perässä tulivat Batman (1989) ja Hämähäkkimies (2002) kuin myös flopannut Mustanaamio (1996), näitä suomalaisten erityisiä suosikkeja luetellakseni.

Hiukan eksyksissä puhtoisen oikeudentajuinen Superman on jo ollut 2000-luvun arkipäiväistyneessä supersankarimaailmassa, jossa pyritään olemaan kovinkin vakavia ja kompleksisia yleensä kestämättömän höpsöstä perustasta huolimatta.

Zack Snyderin ohjaamia 2010-luvun Superman-elokuvia on muisteltu poikkeuksellisesta synkeydestään.

NYT UUDEN, James Gunnin (s. 1966) ohjaaman Supermanin arvo on lähinnä siinä, että se palauttaa hahmon lähemmäs sen alkuperäistä, varsin hyväntahtoista ja humaania henkeä. Täysin ilman itsetietoisen ironista huumoria ja läpänheittoa se ei kuitenkaan enää onnistu.

Uuden Supermanin kuvasto vaikuttaa paikoin kuin saaneensa vaikutteita tv-uutisten välittämistä raporteista maailman konflikteista.

Republikaanien napattua elokuvan jo uudeksi woke-sylkykupikseen, pitänee huomioida, ettei sitä ideologisesti voi täysin kirkkaasti sijoittaa Yhdysvaltain poliittiselle kartalle, sen verran neutraaliksi Supermanin persoona jätetään.

Pikemminkin elokuva vie heikompien puolella seisomistaan universaalille, yleisinhimilliselle tasolle, mistä kiusaantuminen kertoo enemmän vastaanottajasta.
Parhaassa kohtauksessa Superman pelastaa oravan.

KOKONAISENA elokuvana tämä Teräsmiehen ties monesko elvytys ei kuitenkaan ole kummoinen. Vauhdikasta kameratyöskentelyä ja täpäriä tilanteita riittää, mutta lennokasta suuren seikkailun tunnetta ei synny.

Mukana on liikaa krääsää, jonka alle kiinnostavimmat detaljit hukkuvat. Vain ajoittain kuvissa pilkahtaa jännittävää sarjakuvamaista tunnelmaa kuten Teräsmiehen saadessa kehonsa ja keuhkonsa miltei täyteen kryptoniittia, jota hän sitten oksentaa kuin ulos mustaa kettinkiä.

Mukana on viittauksia punkrockiin, mikä vaikuttaa kunnianosoitukselta Donnerin elokuvan aikakaudelle, 1970-luvun lopulle.

Silloin Superman osui kylläkin lähemmäs Kissin ja Electric Light Orchestran tapaisten yhtyeiden edustamaa fantasiaa, kuin anarkistisia ja kurittomia vastavirtaklubeja.

PÄÄOSASSA näyttelevä David Corenswet (s. 1993) ei ihan heittämällä tälläydy Reevelta ja parilta muulta perittyihin klassisiin kuoseihin.

Hiukan yllättävää on, että vuonna 2004 kuollutta Reevea ei elokuvassa juuri muisteta, sillä tällainen on ollut tapana viime vuosien nostalgisissa kierrätyselokuvissa.

Silmälasipäisenä Clark Kentinä eli Supermanin siviiliminänä Corenswet jää suorastaan pimentoon. Hahmon kaksoisidentiteetissä erottui aikanaan mykän elokuvan seinillä kiipeilevän ujon sankarin Harold Lloydin vaikutus, mutta sitä saattaa vuosikymmenten jälkeen olla jo aika vaikea tunnistaa.

Supermanin rakastettua Lois Lanea näyttelevä Rachel Brosnahan (s. 1990) on samaan tapaan turhan persoonaton verrattuna moni-ilmeiseen Margot Kidderiin. Ikipahis Lex Luthorina nähtävä Nicholas Hoult näyttää kovasta yrityksestään huolimatta lähinnä draaman pariin päätyneeltä naapurin skiniltä.

Isojen tapauselokuvien kannalta melko laihaan elokuvakesään Superman tuo kenties pientä piristystä, joskaan mitään radikaalisti uutta ei odotetusti ole tarjolla.

Signaaleja erottelevien silmien edessä Superman lentelee jo vuosikymmeniä kerryttämällään kulttuurisella pääomalla, jonka turvin maailma yhä etsii pelastajaansa.

Mikä mahtaa olla Supermanin hiilijalanjälki?