Elokuva
4.1.2025 04:42 ・ Päivitetty: 4.1.2025 13:01
Elokuva-arvio: Toisilleen vieraat serkukset matkalla sukujuurilleen
Jesse Eisenbergilla (s. 1983) on elokuvassaan aivan passeli idea: kaksi toisistaan erkaantunutta amerikkalaista juutalaisserkusta matkalla tutustumaan kuolleen isoäitinsä lapsuusmaisemiin ja sukunsa historiaan Puolaan.
Eisenberg on tuttu näyttelijä, jonka muistetuin rooli lienee yhä Facebookin perustajana Mark Zuckerberginä ohjaaja David Fincherin The Social Networkissa (2010). Viime vuosina hän on siirtynyt myös kameran taakse, lähinnä käsikirjoittamaan. Esikoisohjaus oli When You Finish Saving the World (2022), jota ei meillä nähty.
A Real Pain pitää sisällään selvän henkilökohtaisen ulottuvuuden, sillä Eisenbergin sukujuuret löytyvät Puolan Krasnystawista, josta perhe muutti pois ennen toista maailmansotaa.
Eisenberg itse näyttelee tarinan toista serkkua, perheellistä, turvallista ja tavanomaista elämää viettävää Davidia, digimainonnan ammattilaista. Serkku Benji (Kieran Culkin) herättää hänessä sekä kateutta että häpeää. Benji on suorapuheinen ja avoimesti kaikki mahdolliset tunteensa ja epäkorrektimmatkin mielipiteensä tilanteessa kuin tilanteessa osoittava ajelehtija. Benji taas suhtautuu harmittomaan Davidiin hieman ennakkoluuloisesti lapsuutensa mielikuvien kautta, häviäjänä.
Nykykatsojan olisi suorastaan liian helppoa oman valan oikeudella diagnosoida Benji ”ADHD:ksi”, mihin Eisenberg taitaa korostetulla karakterisoinnillaan pyrkiäkin.
PERIMMÄINEN SYY siihen, miksi nämä kaksi toisistaan vieraantunutta Kaplanin serkusta ovat yhteiselle matkalle lähdössä, selviää takeltelevan kamuttelun edetessä. Alussa tiedetään vain, että he ovat osana englantilaisen oppaan Jamesin (Will Sharpe) johtamaa ryhmää, joka tutustuu puolanjuutalaiseen kulttuuriperintöön. Heti kättelyssä kaikki ryhmän jäsenet esitellään kuin heistä kasvaisi tarinan ydinhenkilöitä, mutta vähitellen Eisenbergin kiinnostus muihin kuin serkuksiin vähenee suurin piirtein matkatavaroiden tasolle.
A Real Pain
Ohjaus: Jesse Eisenberg
Pääosissa: Jesse Eisenberg, Kieran Culkin, Will Sharpe, Jennifer Grey
2024, 91 min. Ensi-ilta 3.1.
★★★☆☆
A Real Painissa on lupaavia aineksia, joita hetken haukkoo. Voisi odottaa, että serkusten sukuhistoria ja isoäidin merkitys nousisi hyvinkin tukevasti tai edes jonkinlaisena visuaalisena sirpaleena heidän omien nykykokemustensa rinnalle, mutta tarina jää sittenkin pitkälti pyörimään nuorten miesten omien elämäntuntojen ja -tilanteiden pariin. Serkusten suhde mummoonsa on ollut kovinkin eritasoinen, mutta tämä hahmottelu jää oraalle.
Holokausti, josta isoäiti selviytyi kuin ihmeen kaupalla, näyttäytyy lähinnä yleisellä tasolla, tunteiden herättäjänä. Benji onkin aiemmin vauhkonnut Jamesille, että opastukseen pitäisi sisältyä enemmän inhimillistä kokemusta ja tunnehistoriaa kuin faktoja ja tilastotietoja.
EISENBERG TEKEE roolinsa säästöliekillä mikä sinänsä sopii hänen hahmoonsa, kun taas Kieran Culkin rakentaa Benjistä varsinaisen performanssin isolla Peellä. Se rönsyää paikoin yli ja asettuu turhan hallitsevaksi tekijäksi kokonaisuudessa.
Lyhyt visiitti Majdanekin keskitysleirillä on kuvattu kaiken keskellä odotetun asiallisesti ja hiljentävästi.
Eisenberg ei viisaasti revi raskailta sukujuurilta mitään osoittelevia eheytymisen kokemuksia tai valmiita vastauksia hotellinsa katolla pössytteleville serkuksille. Pehmeän elokuvansa kivuliaalla nimellä hän tuntuu viittaavan ennen kaikkea Benjiin.
”A real pain” on tavallaan pilkkanimitys rasittavasta matkakumppanista, mutta toisaalta se kurkottaa kyseisen henkilön sisäiseen todellisuuteen. Ehkä vähän kokeneempana tekijänä Eisenberg olisi painottanut siitä vielä muutakin kuin ulkoista ja viime kädessä vaivaannuttavan viihteellistä koohotusta ja tarkentanut sen sijaan linssiään sukuhistorian ja yksinäisyyden välisiin tuskaisiin yhteyksiin.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.