Entisellä Suomen elokuva-arkistolla eli nykyisellä Kansallisella audiovisuaalisella instituutilla Kavilla on ollut mittavaa esitystoimintaa 1950-luvun lopusta lähtien – etupäässä Helsingissä.

Maakuntiin arkiston elokuvaesitykset alkoivat levittäytyä 1960-luvulla. Arkiston nykyisin 7-12 näytöksen kokoiset kevät- ja syyssarjat ovat olleet monessa kaupungissa paikallisten elokuvan harrastajien henkireikä ja syvemmän filmituntemuksen lähde.

1990-luvulta alkaen ne ovat jääneet myös toimittamaan samansuuntaista sosiaalista tehtävää mitä elokuvakerhojen sarjat toteuttivat ennen hiipumistaan.

Tällä hetkellä aluesarjoja järjestetään kahdeksassa kaupungissa: Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Joensuussa, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Aiemmin sarjoja on ollut myös vaikkapa Rovaniemellä ja Vaasassa.

Ainakin Oulussa, Tampereella ja Turussa arkistosarjat vakiintuivat elokuvaohjelmistoon jo 1960-luvulla, joten kyse on jo miltei yhtä pitkästä perinteestä kuin Helsingissäkin.

Uusimpana kaupunkina mukaan on tullut Hämeenlinna, jossa arkistoelokuvia on esitetty keväästä 2012 alkaen. Odotusten vastaisesti hyvin menestynyt pikkukaupungin sarja osoittaa, että elokuvan historia kiinnostaa muuallakin kuin yliopistokaupungeissa.

Toiminnan kantavuudessa onkin ollut kyse ennen kaikkea paikallisten tahojen innokkaasta organisoinnista.

NYT perinteelle on tulossa ainakin kauden mittainen katkos, kun ensi vuoden alusta Kavi on tarkoitus yhdistää Taiteen edistämiskeskukseen osana opetus- ja kulttuuriministeriön Sivistyshallinto 2030 – hanketta.

Ensi keväänä elokuva-arkiston filmejä esitetään vain Helsingin Kino Reginassa.

– Kyse on kehitystauosta, jonka aikana mietimme, miten voimme varmistaa aluesarjojen tulevaisuuden nykyisessä taloustilanteessa. Koemme ne edelleen tärkeäksi, mutta ensi vuonna ne eivät voi olla enää Kavi-sarjoja, sillä virastomme nimikin muuttuu, sanoo audiovisuaalisen kulttuurin edistämisen tulosalueen apulaisjohtaja Marjo Kovanen Kavista.

Uuden viraston nimeksi on tulossa Taide- ja kulttuurivirasto. Nimi on asetettu niin ylätasolle, että audiovisuaalisuuteen saati elokuvaan keskittymistä on täysin mahdotonta suoralta kädeltä hahmottaa viraston yhdeksi tehtäväksi.

Samaan aikaan uuden instanssin alaisuuteen siirtyvien elokuvaesityksien on tarkoitus jatkua tavalliseen tapaan Helsingissä, jossa jo parissa viikossa esitetään normaalisti saman verran elokuvia kuin yksittäisellä aluesarjojen paikkakunnalla vuodessa. Aluesarjatoiminta jatkuu syksyllä 2026 Kavin kotisivujen mukaan ”uudistettuna”.

Näyttää siis siltä, että ”muun Suomen” elokuvakulttuuri joutuu muutoksessa ainakin väliaikaisesti sijaiskärsijäksi. Konkreettisestikin, sillä digiajalla moni aluesarjan teatteri on säilyttänyt konehuoneessaan kookkaat filmiprojektorit käytännössä Kavi-sarjaa varten.

Kuopion Kuvakukossa ja Joensuun Tapiossa on voitu pyörittää useimpia Kavi-näytösten filmeistä myös jo niiden ensi-iltojen aikaan toimineissa saleissa, mikä on jo aika ainutlaatuista, eikä enää Helsingissä arkipäivää.

Heikentyneen tilanteen taustalla on myös levinnyttä resurssipulaa. Aiemmin aluesarjoja on Kavissa koordinoinut oma työntekijänsä, mutta hänen eläköidyttyään ne eivät ole olleet kenenkään yksittäisen työntekijän vastuualueena.

VIELÄ 2000-luvun alkupuolella aluesarjat suunniteltiin kyllä paikallisesti, mutta pitkälti elokuva-arkiston Helsingin näytöksiin kuratoitujen teemojen pohjalta.

2010-luvulta alkaen ne taas on keskeisiltä osin luotu paikallisten omien intressien ja toiveiden varaan. Tämä on tehnyt sarjoista keskenään aika poikkeavia.

Esimerkiksi Turussa ja Oulussa sarjat ovat pysyneet elokuvasivistävältä laadultaan varsin tunnistettavina elokuva-arkiston sarjoina, kun taas vaikkapa Tampereella sarja on alkanut rönsyillä melkoiseksi tilkkutäkiksi yhtä jos toista. Hämeenlinnan sarjassa on usein korostunut historiallinen elokuva.

– Mietimme kehitystauon aikana myös sitä, kuratoidaanko sarjoja tulevaisuudessa selvemmin, myöntää Kovanen ja korostaa, että sarjojen paikallisuus kyllä huomioidaan, mutta laadusta ei tingitä.

Alueilla tilanne on herättänyt huolta kuitenkin ennen kaikkea siitä, kasvaako tauko nykyisten kulttuurileikkausten keskellä yhtä kautta pidemmäksi. Niinkin pitkäksi, ettei koko perinteeseen enää palattaisi.

Turun sarjaa Kalle Toivosen kanssa vetävä Joonatan Nikkinen suhtautuu kevättaukoon skeptisesti.

– Oletan tämän olevan vain portti aluesarjojen lopettamiselle kokonaan. Näen suuremmassa mittakaavassa tämän osana parhaillaan käynnissä olevaa kulttuurivallankumousta, joka ollaan jo nähty Kino Reginan supistetuissa aukioloajoissa, hän ennustaa.

Hämeenlinnassa vastuuhenkilönä toimii Taneli Hiltunen Kino Tavast ry:stä, joka sai muuhunkin elokuvatoimintaan ryhtyneenä yhdistyksenä alkunsa koko sarjasta.

– Mikäli sarjat katoavat, jäävät tauolle, heikkenevät tai lyhenevät, sillä on ikävä vaikutus toiveikkuuteen, jota yhteiskunnan tulisi ylläpitää, erityisesti maakunnissa. Näytökset ovat tarjonneet pidetyn lisän kaupalliseen tarjontaan erityisesti lapsille ja senioreille.

KEVÄTTÄ kohti vievään talvipäiväntasaukseen on vielä tovi, mutta tietty nihkeyden tunne kytee jo alkavan syksynkin sarjoissa.

Niihin elokuvat on kustannussyistä täytynyt valita etupäässä elokuvista, joihin Kavilla on valmiina esitysoikeudet, tai hieman epämääräisistä elokuvista, joiden oikeuksien on väitetty olevan liki mahdottomia selvittää.

Valtiollisissa voimavaroissaan Kavin esitystoiminta on aina erottunut elokuvakartalta selkeinä erikoisnäytöksinä vailla bisneslogiikkaa. Kansainväliset arkistokäytännöt ovat kuitenkin myös erottaneet niitä luonteeltaan muiden epäkaupallisten tahojen erikoisnäytöksistä.

Eri maiden elokuva-arkistot ovat jo vuosikymmenet tallettaneet tahoillaan maailman filmiperintöä – toisin sanoen hoitaneet kallista tonttia, josta tuotantoportaat tai levitystahot eivät olisi oman toimintansa ohessa systemaattisesti kyenneet vastaamaan. Ikään kuin kiitokseksi pelastustyöstä arkistoille on suotu maltilla myös tiettyjä erikoisoikeuksia elokuvien esittämiseen.

Elokuvateattereiden nykyinen, logistisesti kätevämpi ja kustannustehokkaampi uusi aika on luonut perinteelle kuitenkin tiettyä painetta, minkä kokevat nahoissaan nyt juuri aluesarjat, joihin näitä totuttuja arkistokäytäntöjä on nähtävästi aiemmin sovellettu.

– Toimintaympäristön muutokseen ovat vaikuttaneet muun muassa digitaalisen levityksen yleistyminen sekä kaupallisten levittäjien kasvava kiinnostus vanhempia elokuvia kohtaan, Kovanen kuvailee.

ALUESARJOILLE toimitettiin Kavista tätä syksyä varten pitkästä aikaa valintalista, mutta toisin kuin ennen, nyt se ei enää perustunut Helsingissä järjestettäviin, yhä kohtuullisen laaja-alaisiin teemakokonaisuuksiin.

Sen sijaan lista jättää hämmennyksen tilaan. Se sisältää lähinnä suomalaisia studiokauden elokuvia, jonkin verran ruotsalaisia elokuvia, Tuliota, Kurkvaaraa ja Mänttäriä, Chaplinin lyhäreitä, miehisempää Hollywoodin kultakautta, 15 neuvostoelokuvaa ja ison määrän b-elokuvia Roger Cormanin tallin tarjonnasta pehmopornoon. Eurooppalaista elokuvaa edustaa korostetuimmin italialainen viihde.

Etenkin takavuosina arkistoissa keskeistä vakavahenkisempää auteur-elokuvaa löytyy nimellisimmin 12 Ingmar Bergmanin elokuvasta, mutta ei juuri muuten.

Samalla siis kun Kino Reginan tarjontaan yritetään satsata, aluesarjojen annetaan nyt pärjätä listalla sellaisia elokuvia, joiden esittäminen on Kaville ilmaista.

Valikoiman rajautuneisuuden kannalta tilanne muistuttaa hieman elokuvakerhojen kohtaamaa tilannetta 1990-luvun alussa, kun tolkuton määrä kerholevityksessä olleista elokuvista poistui saatavilta ja relevanttien kerhosarjojen kokoaminen kampittui jäämien varassa turhauttavan hankalaksi. Seurauksena moni kerho pani pillit pussiin ja ilmiö kuihtui.

Kino Tavastin Hiltunen löytäisi tilanteessa kuitenkin hiljalleen tappavaa tekohengitystä paremman vaihtoehdon.

– Jos jossain pitää säästää, niin mieluummin elokuvien määrässä kuin valikoimaa kaventaen, hän puntaroi.

Nikkinen puolestaan toivoo, että viime vuosien normaaliin voitaisiin vielä palata.

– Että saisimme vielä joskus kuratoida sarjat oman harkintakykymme mukaan.

Aluesarjojen kaupungeista Hämeenlinna ja Tampere ehtivät julkaista syyssarjansa ensimmäisinä. Hämeenlinnassa oli alun perin tarkoitus esittää jopa Pekka ja Pätkä neekereinä (1960), mutta sitä ollaan juuri vaihtamassa toiseen Pekka ja Pätkä -elokuvaan.

Tampereelle on mahdutettu muun muassa kevyen vampyyripelottelun jatko-osa Kauhun yö 2 (1988). Tämäntapaisten esimerkkien pohjalta aluesarjojen köyhdytetty lopputulos hahmottuu kenties parhaiten.

Kumpikin sarja päättyy Bergmanin klassikoihin eli elokuvahistorian kannalta varsin keskeisinä pidettyihin teoksiin, Hämeenlinnassa Kesäyön hymyilyyn (1955) ja Tampereella Talven valoon (1963).

Luovatko ne siltaa parempaan tulevaan vai päättyykö niiden myötä jotain tärkeää, selviää toden teolla vasta ensi syksynä.