Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

10.9.2025 06:29 ・ Päivitetty: 10.9.2025 06:29

”Emme saa olla sinisilmäisiä” – kansanedustaja vaatii stoppia myös venäläisten asunto-osakkeiden kaupalle

Jukka-Pekka Flander

Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) haluaa suitsia myös venäläisten asunto-osakkeiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden kauppaa kansallisen turvallisuuden takaamiseksi.

Demokraatti

Demokraatti

Kymäläinen huomattaa, että vaikka Venäjän kansalaisten kiinteistöhankinnat Suomessa on saatu lainsäädännön keinoin pysäytettyä, jatkuu asunto-osakkeiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden kauppa entiseen malliin. Syy Kymäläisen mukaan on, että ei ole olemassa rekisteriä, jonka kautta osakkeiden vaihdantaa voitaisiin valvoa riittävän tehokkaasti.

– Ukrainan esimerkki on osoittanut, miten merkittävä uhka kiinteistöjen, mutta myös asunto-osakkeiden sekä kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden ostaminen ja hallinta voivat olla kansalliselle turvallisuudelle, Kymäläinen sanoo tiedotteessa.

– Tällä hetkellä meillä ei kuitenkaan ole käytettävissä riittävän tarkkoja tietoja, jotta viranomaiset voisivat tehokkaasti valvoa näiden osakkeiden vaihdantaa. Myös puolustusvaliokunta kiinnitti asiaan huomiota mietinnössään aiemmin tänä vuonna ja katsoi, että jatkossa myös tätä kokonaisuutta on tärkeää selvittää.

KYMÄLÄINEN on jättänyt kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee hallitukselta, että pitääkö paikkansa, ettei millään viranomaisella ole kokonaiskuvaa tai rekisteriä asunto-osakkeiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden vaihdannan valvomiseksi.

Hän kysyy myös, mihin toimiin hallitus ryhtyy, jotta asiaa voidaan seurata ja myös kyseisten omistusten vaihdantaa voitaisiin rajoittaa EU- ja ETA-maiden ulkopuolisilta kansallisen turvallisuuden takaamiseksi.

– On erittäin hyvä, että Ukrainassa laitonta hyökkäyssotaa käyvän Venäjän kansalaisten kiinteistönhankinnat Suomessa saadaan nyt lainsäädäntömme perusteella kiellettyä. Sääntelyssämme on kuitenkin valtavan iso aukko, mikäli asunto-osakkeiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden osakkeiden vaihdantaa ei millään lailla pystytä rajoittamaan. Emme saa olla tässä asiassa sinisilmäisiä, vaan myös näihin kauppoihin tulee voida puuttua, Kymäläinen päättää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU