Pirkanmaalla oma tuotanto vastaa 43 prosenttia palveluista, ulkoistettujen palvelujen osuus on noin 57 prosenttia. Sosiaalipalveluissa on ulkoistettu palvelusta riippuen 70-94 prosenttia. Isoin osa sotejäteille.

Samoilla sotejäteillä on myös yli puolet hyvinvointialueen perusterveydenhuollosta. Ne vastaavat suurelta osin myös työterveyshuollosta sekä yksityisistä terveyspalveluista. Sotejättien neuvotteluasema ja valta on merkittävä hyvinvointialueella.

Vuosien 2007-2021 välillä yli miljoonan euron liikevaihdon yrityskauppoja lienee tapahtunut yli 1 500. Keskittyminen on tapahtunut hivuttamalla, pienin ostoksin kerrallaan. Siksi Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) ei ole pystynyt puuttumaan yrityskauppoihin. Hyvinvointialueet voisivat kieltää sopimustensa siirtämisen eteenpäin, jos vain haluaisivat.

Emme enää muista aktiivisesti, että vuoden 2019 hoivakriisi johtui isojen sotefirmojen kekseliäisyydestä alentaa hoitajamitoitusta jopa alle 0,45:n . On selvää, että viimeisten vuosikymmenien aikana parhaiten menestyneiden yritysten joukossa Suomessa on iso osa sellaiset, jotka saavat voittonsa verovaroista. Terveysalan keskittyminen on KKV:n mukaan johtanut 10-20 prosentin hintojen nousuun.

MIHIN KAIKKEEN keskittynyt sotejärjestelmä vaikuttaa?

Suomen talous ei ole kasvanut vuoden 2008 jälkeen. Olemme edelleen samalla tasolla. Nykyhallitus on nimittänyt työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtajan Risto Murron johtaman työryhmän tutkimaan, miten talouden kasvua voidaan vauhdittaa ja lisätä.

Olen pohtinut, mikä yhteys vuoden 2007 hankintalain uudistuksella ja sen avaamalla sosiaali- ja terveyspalveluiden markkinoilla on ollut osaltaan tähän pulmaan. Kun sijoittajat eivät ole sijoittaneet teollisuuteen, ovat katseet siirtyneet ”matalalla roikkuviin hedelmiin”, helpompiin sijoituskohteisiin.

Hankintalain avaamat sotepalvelut ovat olleet ”sinisen meren” kaltainen strateginen mahdollisuus sijoittajille, erityisesti kansainvälisille sijoittajille päästä tuottamaan palveluita ja kokoamaan edellä kerrotun kaltaisia voittoja.

Julkisesti tuotettu tai järjestölähtöinen tuotanto on kärsinyt erityisesti. Yksityinen tuotanto on ostettu lähes kokonaan pois. Palveluiden järjestäjät ovat olleet kuntien peruspalveluiden järjestämisessä pitkälti ideologisesti motivoituneita, vaikka ratkaisuja on perusteltu taloudellisilla syillä. Edunvalvonta ja vaikuttaminen on ollut voimakasta.

Olemme päästäneet sotepalvelut harvojen käsiin moninaisten tarpeiden kentässä. Tällä kentällä on ollut helppo toimia. Toimilupaa on edellytetty, mutta hoivakriisi osoitti, että valvonta on vaikeaa. Pienet yrittäjät ovat ottaneet exitin kautta mahdolliset voitot. Ostajat odottavat verorahoitteisten palvelujen tulovirran korvaavan ostoihin mennet eurot.

Mutta mihin ovat rahat menneet? Ilmeisesti eivät ainakaan suuresti kotimaisiin investointeihin.

HYVINVOINTIALUEEN järjestämistavoilla voidaan vaikuttaa paljon, myös palveluiden käyttäjien asemaan.

Hyvinvointialueet järjestävät palveluita tällä hetkellä itse tai kilpailuttamalla ulkoistettavat palvelut. Yllättävän paljon edelleen ulkoistamalla tai käyttämällä sellaisia kilpailutuksia, jotka mahdollistavat keskittymisen.

Sotepalveluita käyttävien ihmisten asema on heikko verrattuna hyvinvointialueisiin ja palveluntuottajiin. Hankintapäätöksissä sotepalveluiden käyttäjillä ei ole yhdenvertaista valitusoikeutta markkinaoikeuteen järjestäjän ja palveluntuottajien kanssa.

Markkinaoikeus hylkää käyttäjien valitukset, koska ”asia ei koske heitä”. He joutuvat turvautumaan eriävään valitustiehen, joka ei toimi lainkaan – liekö sitä koskaan edes käytetty. Asiantila on ongelmallinen perustuslain 22 §:n hallinnon lainalaisuuden kanssa. Käyttäjiä ei tarvitsekaan kuulla eikä heidän osallisuus- ja puolustautumisoikeuksillaan ole merkitystä.

Britanniassa 75 prosenttia perheistä vaihtoi palveluntuottajaa, kun se tuli mahdolliseksi henkilökohtaisen budjetoinnin myötä. Muilla järjestämistavoilla kuin kilpailuttamalla hyvinvointialueet voisivat myös estää keskittymistä ja samalla parantaa palveluiden käyttäjien asemaa.

Lastensuojelun sijaishuolto osoittaa yhtä hyvin suurta periaatteellista ongelmaa. Sijaishuollossa lapsi otetaan huostaan, sijaishuollon toimija asettuu ikään kuin lapsen isäpuolen asemaan. Haluavatko ne tällaista vastuuta ottaa? Tai kykenevätkö? Palvelujen vaikuttavuus ei rohkaise niin ajattelemaan.

Kirjoittaja on aluevaltuutettu (sd) Pirkanmaan hyvinvointialueella ja monipalveluvaliokunnan puheenjohtaja.