Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“En ymmärrä, että lapsesta asti aletaan opettaa viinanjuontiin” – limuviina jakanut keskustan ryhmän kahtia

Johannes Ijäs

Keskustan eduskuntaryhmän on kerrottu vastustavan hyvin laajasti alkoholilain uudistusta esitetyssä muodossa. Eduskuntaryhmä on käsitellyt lakiuudistusta torstaina.

Ryhmän tilanne on yhä levällään. Esimerkiksi siitä ei ole päätetty, annetaanko kansanedustajille asiassa omantunnonvapaus päättää kantansa.

Maaliskuussa julkisuuteen annettiin kannanotto, joka kehotti alkoholilain vakavaan harkintaan. Kannanotossa vastustettiin niin kutsuttujen limuviinojen ja nelosoluen vapauttamista kauppoihin. Nimensä oli laittanut alle 15 keskustan kansanedustajaa. Tämän jälkeen on kysytty, kuinka laajaa vastustus keskustan ryhmässä on.

Kansanedustaja Hannu Hoskonen (kesk.) arvioi, että vastustus jäisi alle puoleen.

– Alle puoleen se jää. Voin olla väärässä. Tämä on henkilökohtainen arvioni.

Keskustan eduskuntaryhmässä on 49 kansanedustajaa, toisin sanoen alkoholilain nykymuotoa vastustaisi Hoskosen arvion mukaan maksimissaan jonkin verran yli 20 kansanedustajaa. Heille limuviinan tulo kauppaan ei käy päinsä. Ryhmä olisi siis käytännössä hajonnut melko lailla kahtia.

Hannu Hoskonen itse sanoo, ettei ole vielä muodostanut omaa kantaansa. Hänenkin kritiikkinsä limuviinojen ja nelosoluen kauppaantuloa vastaan on kuitenkin kovaa.

Lisää aiheesta

– Tiedetään lisääntyvät alkoholihaitat. Tässä tilanteessa pitää vielä hallituspuolueiden rohjeta keskenään tuumia, mikä tässä on hyvä ratkaisu. En moiti siitä, ettei esimerkiksi Mauri Pekkarinen (kesk.) hyväksy tätä, Hoskonen sanoo.

Pekkarinen on sanonut, ettei tule kuuna päivänä hyväksymään hallituksen esitystä alkoholilaista.

– En ymmärrä, että lapsesta asti aletaan opettaa viinanjuontiin. Nykytilan säilyttäminen olisi paras, ihanne olisi nykyinen alkoholilaki, Hannu Hoskonen sanoo.

Hän uskoo myös, että alkoholilain hyväksyminen esitetyssä muodossa lisää poliisien töitä.

– Levottomuudet lisääntyvät.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE