EU:n korkea edustaja sai muutama vuosi sitten suuren mandaatin Iranin ydinsopimuksen solmimisessa. Vuonna 2015 tehdyn sopimuksen allekirjoittivat Iranin lisäksi viisi YK:n turvallisuusneuvoston pysyvää jäsenmaata Britannia, Ranska, Kiina, Venäjä ja Yhdysvallat. Sopimusta pidettiin menestyksenä, kunnes Yhdysvallat päätti presidentti Trumpin johdolla vuonna 2018 yksipuolisesti irtautua siitä.

Ulkopoliittisen instituutin johtajan Mika Aaltolan mukaan ydinsopimusta pidettiin parhaana mahdollisena monenkeskisenä kompromissina.

– EU on alkuperäistä Iranin ydinsopimusta kovasti pyrkinyt vaalimaan, koska neuvotteluprosessi oli pitkä ja vaivalloinen. Sopimus sisälsi selkeät raamit ja reitit Iranin yhdinohjelman siviilikäytön varmistamiselle, Aaltola sanoo.

– Trump halusi puheensa rivien välissä uuden tiukemman sopimuksen Iranin kanssa. Se on Euroopan kannalta osoitus sivuraiteella olemisesta suhteessa omiin lähialueisiinsa.

Toisaalta Trump korosti Iranin ohjusiskujen jälkeisessä puheessaan Yhdysvaltain liittolaisten toimia ja patisteli heitä Aaltolan mukaan liikkeelle.

– Yhdysvallat antoi toimijuutta ja patisti liittolaisiaan kovaan sävyyn olemaan aktiivisempia. Diiliä pyritään hakemaan, mutta trumpilaisessa maailmassa diilit ovat hankalampia. Multilateralismi on vähän hakusessa.

Trumpin puheessa oli Aaltolan mukaan silmiinpistävää, että presidentti puhui Natosta ja liittolaisista, ei EU:sta.

– Trumpin rekisterissä EU ei ole merkityksellinen.

Iranin kriisi puhutti myös suomalaisten europarlamentaarikoiden tilaisuudessa perjantaina. SDP:n Eero Heinäluoma piti ydinsopimuksen kohtaloa EU:n tappiona. Yhdysvallat on hänen mukaansa omalla toiminnallaan liki onnistunut romahduttamaan ydinsopimuksen.

– Sen sinetöi se, jos Iran lähtee luopumaan rajoituksista. Jos se tekee niin, EU joutuu miettimään onko tämä asia, joka sallitaan, koska Yhdysvallat käynnisti sopimuksesta luopumisen.

– Veikkaanpa, että EU:n kanta tulee olemaa se, että EU:kaan ei voi sallia, että Iranille tulisi ydinase, jolloin tulee huonoja vaihtoehtoja valittavaksi ja valitaan se vähiten huono. Saattaa olla, että EU joutuu arvioimaan Iran-politiikkansa uusiksi, Heinäluoma sanoo.

Ranskan presidentin Emmanuel Macronin aloite EU:n strategisesta autonomiasta turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa on Heinäluoman mukaan huomioitu nyt laajemmin.

– Se on nyt selvästi ensimmäistä kertaa lyönyt lävitse myös EU-parlamentin keskustelussa.

Kokoomuksen meppi Henna Virkkunen piti Iranin kriisiä ensimmäisenä testinä EU:n uudelle ulkopoliittiselle johdolle.

– Euroopan unionin yhteinen ulkopolitiikka ei ole ollut mikään menestystarina, kun se vaatii yksimielisyyttä. EU ei ole tässä isoimman pelinrakentajan paikalla, Virkkunen myönsi.

Sirpa Pietikäinen (kok.) piti EU:n roolia YK:n tarkkailumekanismin ja Iran-sopimuksen kannalta tärkeänä.

– Rooli on aivan välttämätön periaatteellisesti syistä ja oman turvallisuuden vuoksi. Me olemme ensimmäisijä kärsijöitä, jos ei muuten niin pakolaisuuden vuoksi, Pietikäinen sanoi.

SDP:n Miapetra Kumpula-Natri näki tilanteessa myös mahdollisuuksia. Ukrainalaiskoneen alasampuminen ja siihen liittyvä tutkinta voisivat Kumpula-Natrin mukaan olla tilannetta rauhoittava kulminaatiopiste.

– Tutkintaa halutaan tehdä monenkeskisesti. EU voisi olla siinä kolmas ei-osapuoli. Olen optimistisempi. Näen, että EU:lla on vielä mahdollisuuksia liennyttää tilannetta, Kumpula-Natri sanoi.

Upin Aaltolan mukaan lentoturman vaihtoehtoina on onnettomuus, tahallinen tai tahaton alasampuminen.

– Riippuu minkä linjan Iran valitsee. Iran voi lähteä sille tielle, että se sallii kansainvälisen tutkimuksen, jossa edetään rakentavasti ja maksetaan ehkä korvauksia. Jos todetaan, että turma oli ilmatorjunnan erehdys, se voisi ruokkia neuvotteluprosessin ilmapiiriä myös muissa asioissa, Aaltola toteaa.

Toistaiseksi konfliktin sumu on Aaltolan mukaan liian sakea.

– Se suosii vähän selkeyttä ja paljon spekulaatiota. Nyt mitataan Iranin rakentavan asenteen olemassaoloa. Iran voi ottaa myös linjan, että kiistää ja peittelee todistusaineistoa.

– Onko nyt tajuttu, että käytiin sodan partaalla ja että siinä ei voittaisi kukaan. Se antaisi EU:lle mission ja mandaatin hakea multilateriaalista aloitetta itselleen. Se korostaisi myös strategista autonomiaa. EU voisi olla normatiivinen toimija, joka saisi puristettua kasaan tiukemman sopimuksen.

Heinäluoma pitää myös talouden autonomiaa EU:n ulkopolitiikan kannalta tärkeänä.

– Onko EU:lla riittävästi taloudessa työkaluja, että se voi tehdä ratkaisuja irrallaan siitä mitä Yhdysvallat tekee? Vai onko Yhdysvaltain asema rahoitusjärjestelmässä niin keskeinen, että kun se panee jonkun maan boikottiin ja uhkaa boikotoimansa maan kanssa asioivia boikotilla, kukaan eurooppalainen yritys ei uskalla olla sen maan kanssa tekemisissä?

– Tämä on aika iso kysymys ja ennusteeni on, että tämä ei tule tyydyttämään EU-valtioita, että yksi mies toisella puolella maapalloa tekee mitä haluaa ja sitten erilaisten vaiheiden jälkeen meidän on pakko ottaa se totena vastaan.

Heinäluoman mukaan EU:n kykyä toimia finanssimaailmassa täytyy vahvistaa, että unioni pystyy itsenäisiin päätöksiin.