Politiikka
11.2.2025 15:13 ・ Päivitetty: 11.2.2025 15:15
”Entistäkin järjettömämpää”, Purralta kovaa kritiikkiä 2035 hiilineutraalisuustavoitteelle – näin reagoi ympäristöministeri
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) sanoi eilen viestipalvelu X:ssä jakamallaan videolla, että edellisen hallituksen aikaan linjattu hiilineutraalisuustavoite 2035 on koko ajan epätodennäköisemmin saavutettavissa.
– Tavoite jää pelkäksi numerosarjaksi ellei esimerkiksi metsähakkuita käytännössä leikata huomattavasti. Tästä taas seuraisi metsätalouden, siis vientimme oleellisen kivijalan romautus, ja tosi vakava isku kansantalouteen. Ainakaan tämä hallitus ei tule tuollaista esittämään, Purra totesi.
Orpon hallituksen ohjelmassa lukee seuraavasti: ”Hallitus sitoutuu vastaamaan päästövähennystavoitteisiin ja etenemään hiilineutraalisuustavoitteeseen ja sen jälkeen hiilinegatiivisuuteen siten, että se ei omilla päätöksillään tai politiikkatoimillaan nosta kansalaisten arjen kustannuksia tai heikennä elinkeinoelämän kilpailukykyä.”
Vuonna 2022 säädetty ilmastolaki on asettanut hiilineutraalisuustavoitteeksi vuoden 2035. Se on siis käytännössä hallitusohjelman mukaan voimassa. Oppositio onkin kritisoinut hallitusta toimettomuudesta ilmastotoimissa.
Purran mukaan liian tiukille viety ilmastopolitiikka on uudessa tilanteessa ”entistäkin järjettömämpää”.
– Kaikessa pitää mennä todellisten mahdollisuuksien mukaan, ei tarraten vuosilukuihin tai kauniilta kuulostaviin mutta yliampuviin vaatimuksiin eikä rikkoen kansantaloutemme oleellista perustaa tai kotitalouksien vahvistavaa ostovoimaa. Todellisuus, kuten talouden ja teknologian rajoitteet, on välttämättä huomioitava, Purra sanoo videolla.
HILJATTAIN ympäristö- ja ilmastoministeriksi siirtynyt Sari Multala (kok.) kommentoi Purran puheita sanoen, että hiilineutraaliustavoite 2035 on uusien nielutietojen valossa entistä haastavampi saavuttaa.
– Mutta joka tapauksessa meillä on siihen liittyviä EU-velvoitteita ja niitä kohti pitää pyrkiä menemään, Multala totesi tänään Demokraatille eduskunnassa.
Suomessa on viime aikoina käyty keskustelua siitä, miten metsien hiilinieluja lasketaan. Esimerkiksi Ruotsissa ja Suomessa on käytössä erilaiset mittaustavat.
Multalan mukaan nieluluvut muuttuvat jatkuvasti tiedon tarkastuessa.
– Sehän on tieteen perimmäinen olemus, että aina se korjaa itseään. Tulee uutta tietoa, tieto(pohja) tarkentuu, niin myös tulokset muuttuvat.
Multala sanoo, että laskelmiin liittyy myös epätarkkuuksia.
– Erityisen paljon liittyy epävarmuuksia siihen, mikä tulee olemaan esimerkiksi lopullinen komission hyväksymä vertailutaso. Sehän selviää vasta vuosien päästä eikä ole tässä hetkessä ratkaistava asia.
Uskotko henkilökohtaisesti, että 2035 tavoite saavutetaan?
– Se on erittäin vaikeata. Se vaatii lisätoimia, se on selvä. Sehän on juuri se, mistä nyt tämän kevään energia- ja ilmastostrategian yhteydessä myös linjataan, että mitä lisätoimia tehdään tällä hallituskaudella ja mitä jää vielä sitten tulevien hallitusten tehtäväksi ja mitä tulee Euroopan unionista.
Multala ei siis ole ainakaan suoraan lyömässä hanskoja tiskiin.
– Töitä riittää todella paljon tehtäväksi niin tälle kuin tulevalle hallitukselle. Osaltaan siinä meitä kirittävät myös toki kansainväliset velvoitteet.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah sanoo kuunnelleensa eilen Luonnonvarakeskuksen tutkijaa, joka oli ministerin mukaan todennut, että vuoden 2035 hiilineutraalisuustavoite on erittäin vaikea tai mahdoton.
– Minä ajattelen, että eikö sitä parasta tieteellistä tietoa, mikä meillä on käytettävissä, pidä käyttää sitten päätöksenteon pohjana, Essayah kommentoi.
Tarkoittaako tuo sitä, että siitä (hiilineutraalisuustavoitteesta) pitäisi luopua?
– Minä totean vain, että siteeraan Luken tutkijaa, että se on mahdoton tai erittäin vaikea.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.