Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Epäilenpä, että Alkio kääntyy haudassaan” – Puska pettyi keskustan painostukseen

Keskustan kansanedustaja, entinen kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Pekka Puska on pahoillaan puolueensa johdon painotuksesta kaupoissa myytävän alkoholin vahvuutta koskevassa äänestyksessä. Eduskunta päätti tänään nostaa kaupoissa myytävän alkoholin vahvuutta 4,7 prosentista 5,5, prosenttiin.

– Ymmärrän, että kokoomus painosti tiukasti omiaan, koska ratkaisu oli vahvojen ihmisten ja rahan ratkaisu. Minä olen kyllä pettynyt, että keskustan johto hyvin voimakkaasti painosti omiaan tässä vaikka oli sovittu vapaasta käsittelystä. Se ratkaisi tämän äänestyksen, Puska sanoi.

Puska kertoi eduskunnassa olevansa pahoillaan puolueensa arvojen vastaisesta liukumisesta oikealle.

Sipilän ja keskustan johtama hallitus päätöksellään lisää suomalaisten alkoholinkäyttöä ja ongelmia. Tämä on vastoin alkiolaisia periaatteita. Epäilenpä, että Alkio kääntyy haudassaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE