Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Erikoinen mediakäsitys vaatia työrauhaa” – Niinistö sivaltaa Sipilän puolustajalle

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö kummeksuu kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) työrauhavaatimuksia pääministeri Juha Sipilälle (kesk.).

– Erikoinen mediakäsitys politiikassa vaatia “työrauhaa”. Putinilla on työrauha. Olkaamme iloisia että meillä on lehdistönvapaus ja demokratia, Niinistö kirjoitti Twitterissä.

Anttila totesi aiemmin, että Sipilän jääviyskysymykset pitää selvittää, mutta “pääministerille on myös annettava työrauha”.

Hän sanoo olevansa vakuuttunut, että Sipilä toimii rehellisesti ja että hänen päämääränään on Suomen pelastaminen.

Sipilä teki merkittävän taloudellisen uhrauksen.

Anttilan mukaan tiedotusvälineillä on ironinen, osin jopa pilkkaava ja halveksuva suhtautuminen yhteiskunnan vastuullisiin toimijoihin. Tästä olisi Anttilan mielestä päästävä pois.

– Juha Sipilä teki merkittävän taloudellisen uhrauksen luopuessaan hyvin menestyneestä yritystoiminnastaan ja lähtiessään pelastamaan isänmaatamme konkurssilta, Anttila kirjoittaa tiedotteessaan.

Lisää aiheesta

Anttila kertoo saaneensa kansalaisilta paljon palautetta, jossa on kyllästytty median toimintaan.

– Pääministeri Sipilän käsittelyä mediassa monet kansalaiset pitävät tarkoituksellisena ajojahtina ja kiusaamisena.

– Onko kyseessä jonkinlainen vastaisku, on pakko kysyä keskustelua seuratessa. Oliko väärin, että pääministeri vaati itselleen oikeutta tulla kuulluksi jääviyttään koskeneessa Ylen uutisoinnissa, Anttila kysyy.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE