Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

6.3.2025 14:45 ・ Päivitetty: 6.3.2025 14:45

”Erittäin vakava viesti” – opposition ryhmäpuheenjohtajat sysäävät vastuuta Petteri Orpolle

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Sisäministeri Mari Rantanen (ps.).

Sisäministeriön poliittinen johto antoi syrjivää ohjeistusta pakolaiskiintiön kohdentamisen valmistelussa, katsoi yhdenvertaisuusvaltuutettu kannanotossaan.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Simo Alastalo

Demokraatti

Valtuutetun mukaan poliittinen johto syrji, kun se ohjeisti kohdistamaan pakolaiskiintiön erityisesti kristittyihin pakolaisiin. Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman näkee, että tapaus on erittäin vakava perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta.

Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) on kiistänyt pakolaisvalinnan uskonnon perusteella.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela sanoi tänään medialle eduskunnassa, että vasemmistoliitolla ei ollut luottamusta ministeri Rantaseen viime syksynä eikä sitä ole nytkään.

– Nythän näyttää siltä, että epäluottamus ainoastaan vahvistuu, kun yhdenvertaisuusvaltuutetun raportti on valmistunut ja siinä on hyvin vahvoja indikaattoreita siitä, että toiminta ei ole ollut hyvän tavan eikä edes lain mukaista. Me olemme nyt kysymässä tästä aiheesta kyselytunnilla. Ensinnäkin odottamme sieltä vastausta. Petteri Orpo (kok.) ei ole paikalla, mutta kysymme tätä varapääministeri Riikka Purralta (ps.). Odotamme, millainen vastaus sieltä saadaan, Koskela sanoo.

Hänen mukaansa pallo on nyt pääministeri Orpolla ja hallituksella, mitä he asialle tekevät.

– Meidän luottamustamme ministerillä ei edelleenkään ole.

Oppositiopuolueet vasemmistoliitto ja vihreät esittivät taannoin epäluottamusta Rantaselle. Epäluottamusta esitettiin, koska puolueissa katsottiin, ettei sisäministeri olisi puhunut totta pakolaiskiintiön kohdentamispäätöksen valmistelun aikana. Rantanen (ps.) sai eduskunnan luottamuksen viime vuoden marraskuussa äänin 119-52.

Onko teiltä tulossa uusi epäluottamuslause?

– Tässä vaiheessa katsomme, mitä hallitus tekee ja mitä Petteri Orpo tekee. Kuten sanoin, minusta pallo on nyt heillä, Koskela vastaa.

VIHREÄN eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen kommentoi toimittajille eduskunnassa, että yhdenvertaisuusvaltuutettu on todennut selvästi, että sisäministeriön poliittinen johto on syrjinyt ja toiminut yhdenvertaisuuslain vastaisesti.

– Se on tietysti erittäin vakava viesti.

Tynkkysen mukaan Orpo on aiemmin sanonut, että hän odottaa viranomaisten näkemyksiä.

– Nyt meillä on yhdenvertaisuusvaltuutetun kanta tiedossa. Me vihreissä vastaavasti odotamme pääministeriltä, että hän sitten vetää johtopäätöksiä ja toimii.

Tynkkynen toteaa, ettei vihreillä ole aiemminkaan ollut Rantaseen luottamusta kuten aikoinaan äänestyksessä todettiin.

– Me haluamme nyt antaa pääministerille aikaa reagoida tähän yhdenvertaisuusvaltuutetun kannanottoon ja jos vaikuttaa siltä, että hän ei toimi, sitten meillä on valmius kyllä jättää myös epäluottamusesitys, Tynkkynen toteaa.

MYÖS SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen kommentoi tapausta lyhyesti Demokraatille ennen eduskunnan kyselytuntia.

– Ministeri Rantanen on kaikesta päätellen toiminut moitittavalla tavalla. Petteri Orpon pääministerinä tulee kantaa tästä vastuu ja selvittää eduskunnalle nopeasti, mikä on hänen hallituksensa toimintakyky, Tuppurainen sanoo.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen pitää tapausta todella vakavana ja yhdenvertaisuusvaltuutetun moitteita poikkeuksellisina.

– Katsotaan mitä tapahtuu, hän totesi medialle eduskunnassa.

Keskustan ryhmäkokouksessa asia ei ollut esillä.

Pakolaiskiintiön sisältöä valmisteltiin ja siitä päätettiin viime vuonna, jolloin sisäministereinä toimivat Mari Rantanen (ps.) ja häntä sijaistanut Lulu Ranne (ps.).

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU