Oikeussalidraamassa Kunnian miehiä (A Few Good Men, 1992) on vaikuttava loppukohtaus. Nuori juristi yrittää saada päähenkilöä, Jack Nicholsonin esittämää fanaattista everstiä paljastamaan todelliset menettelytapansa.

Eversti väittää kylmästi vastaan, kunnes pinna alkaa vähitellen ristikuulustelussa molemmilta kiristyä. Haluan kuulla totuuden, juristi huutaa – ja eversti räjähtää:

”Sinä et kestä totuutta”.

SUOMEN ULKOPOLITIIKASSA ei varjella valtion kuvitteellista kunniaa, mutta silti meillä on vuosikymmenien ajan ollut vahvana perinteenä siloitella ja rauhoitella kansalaisille todellisuutta.

Ääneen lausumattomana pelkona on ollut, ettei kansalainen kestäisi rumia faktoja.

Onpa hallituksessa mikä kokoonpano tahansa, Suomen päättäjät peittelevät liturgiallaan historian käännekohtien vakavuutta, hyvässä tarkoituksessa.

Krimin valtaus keväällä 2014 toi silloisen pääministerin ilmoituksen mukaan kolhuja Venäjä-suhteeseemme, mutta siitäkin selvitään kansalaistason vuorovaikutusta lisäämällä.

Ei taidettu selvitä.

Tammikuun lopulla 2022 pääministeri sanoi haastattelussa pitävänsä hyvin epätodennäköisenä, että Suomi hakeutuisi hänen kaudellaan Naton jäseneksi. Pian Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja Suomi livahti ensimmäisestä ovenavauksesta Natoon. Myöhemmin on käynyt ilmi, että valtiojohto näki jo pitkään liittoutumisen ainoaksi pelastusrenkaaksemme, siitä vain ei kerrottu julkisesti.

Maaliskuussa 2025 pääministeri toisti Ylen haastattelutunnilla moneen kertaan, miten hän luottaa Yhdysvaltoihin. Vaikka presidentti Trump olikin juuri heittänyt Volodomyr Zelenskyin rumasti pihalle Washingtonista.

Ei haitannut, vaikka samana viikonloppuna Yhdysvaltain lähetystöjen julkisivuista poistettiin Ukraina-julisteita, maan turvallisuusviranomaiset lopettivat Venäjän kyberiskujen vastaiset varautumistoimet, tai kun FBI:n johtaja väitti Ukrainan sulkevan kirkkojaan ja alistavan kansaansa.

Tiistaina Petteri Orpo ilmoitti, että Suomen pitää yhä parantaa USA-suhdettamme, vaikka sotilasapu Ukrainalle on vaarassa, ja Kremlin levittämistä valheista tuli Valkoisen talon ulkopoliittisia totuuksia.

LUULTAVASTI vuonna 2050 arkistojen avautuessa paljastuu, miten Suomen valtiojohto sai tiedustelulähteiltään jo helmikuussa 2025 kuulla Yhdysvaltojen vaihtaneen leiriä Venäjän liittolaiseksi.

Silti tyynnyttelypuhe meille kansalaisille jatkui ja jatkuu: mikään ei ole Suomen ja Yhdysvaltain suhteissa muuttunut, kaikki sujui tänään kuin ennenkin.

Se on varmasti totta, tänään. Silti tällaisesta hyssyttelystä uhkaa tulla meille suuri psykologinen taakka.

Puolustusvoimien komentaja Janne Jaakkola muistutti sopivasti maanantaina maanpuolustuskurssin avajaisissa, miten tärkeää kognitiivinen puolustus Suomelle on.

Olennaisena osana suomalaisten resilienssille on luottamus siihen, että päättäjät puhuvat totta meille.

Meille on OK, jos ulkopoliittinen johto ei avoimesti haistattele Trumpille, tai jos vienninedistämismatkoilla ollaan kohteliaita Turkin sulttaanille ja silitetään pandaa Kiinan keisarin kanssa.

Mutta omille pitää kommunikoida suoraan.

EDES LAMA-AIKANA 1990-luvulla suomalaiset eivät panikoineet, kun Iiro Viinanen ja Raimo Sailas kertoivat inhorealistisesti rahojen loppumisvaarasta, ja millä keinoilla siitä selviämme.

Nykyinen, yhä kriittisempi, oivaltavampi ja huomiokykyisempi suomalaisten enemmistö kestäisi varmasti nyt yhtä suoraa puhetta Suomen turvallisuusnäkymistä. Varsinkin kun samojen päättäjien mukaan olemme varustautuneet uhkiin paremmin kuin moni muu maa.

Pystymme kuulemaan totuuksia, vaikka sitten modernien sisältövaroitusten kera.

Joka tapauksessa nyt on korkea aika lopettaa kaunistelu, todeta tapahtunut muutos ja kertoa ”näin tämän hoidamme”.

Siitä kun ei ole epäselvää, ettemmekö osaisi kansakuntana toimia ja luovia näidenkin myllerrysten yli. Mutta se vaatii luottamusta – vastavuoroisesti – niin kansalaisiin kuin päättäjiimmekin.