Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Esitän, että sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu keskeytetään” – HUS:n valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja: Selvityspyyntö oikeuskanslerille

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS:n valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Maija Anttila (sd.) on tehnyt selvityspyynnön oikeuskanslerille.

Anttilan mukaan perustuslain keskeisiä säännöksiä ei ole kunnioitettu sote- ja maakuntahankkeiden valmistelussa, vaan on ryhdytty laaja-alaisiin toimeenpanotehtäviin eduskunta sivuuttaen.

Anttila kertoo asiasta verkkosivuillaan.

“Oikeusvaltioperiaatteen mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua tarkoin lakiin. Menojen muodostaminen on julkisen vallan käyttöä. Miten valmistelussa tapahtunut menojen muodostaminen suhteutuu eduskunnan budjettivallan käyttöön ja oikeusvaltioperiaatteeseen? Missä määrin hallitus on oikeutettu suurimittakaavaisten menojen muodostamiseen jo ennen eduskuntakäsittelyä. Mikäli toimivallan ylitys menojen muodostumisessa on tapahtunut, miten vastuu kohdistuu?”

Anttila sanoo, että oikeuskansleriviraston vastaukset edellä mainittuihin kysymyksiin ovat tarpeen, jotta hyvän hallinnon ja oikeusvaltioperiaatteen toteutuminen varmistetaan maakunta- ja soteuudistuksessa sekä muussa lainsäädäntövalmistelussa.

Anttila esittää, että tarvittavien vastausten valmistelun ajaksi sote- ja maakuntauudistuksen toimeenpanoluonteinen valmistelu keskeytetään välittömästi, kunnes lainsäädäntö on asianmukaisella tavalla eduskunnassa käsitelty. Vaihtoehtoisena menettelynä olisi Anttilan mukaan se, että toimeenpanoluonteinen valmistelu keskeytettäisiin, kunnes asiasta on annettu oikeudellisesti pitävä selonteko eduskunnalle.

Anttila toimi Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajana 2013–2017.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE