Se ottaa kantaa YYA-ajan perintöön, keskusteluun suomettumisesta, Ukrainan sotaan, Venäjän länsi-integraation epäonnistumiseen sekä Suomen liittoumisratkaisuun. Keskiössä on vuosi 1992, jonka kautta Aho zoomaa niin mennyttä kuin tulevaakin.

Ahon ajatuksia ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan voit lukea tästä linkistä: Esko Aho avautuu Sberbank-kaudestaan: ”Olisi pitänyt jäädä aiemmin pois – muuten en kadu”

Aho palaa kirjassaan myös lama-ajan kurimukseen ja pankkikriisin vuosiin ja kysyy monta kertaa aiemmin esitetyn kysymyksen: Miksi pelastettiin pankit eikä asiakkaita?

– En tiedä, missä olisi päästetty pankkijärjestelmää kaatumaan. Sitä kokeilua ei kukaan halua tehdä, entinen pääministeri jatkaa Demokraatille.

”Olin silloin ja olen yhä sitä mieltä, että vaara lainahanojen sulkeutumisesta oli ilmeinen ja siihen täytyi varautua”, Aho kirjoittaa.

Hän kysyy myös, mitä yhdeksänkymmentäluvun alun kokemuksen perusteella pitäisi ajatella tämän päivän tilanteesta ja toteaa olevansa huolissaan niin valtiontalouden alijäämän suuruudesta kuin valtionvelan paisumisesta.

Aho kuvaa haastattelussa, miten velkaantuminen kohosi äkisti 1990-luvun alussa, mutta lähti myös laskuun kuuden-seitsemän vuoden jälkeen. Valtiontalous muuttui ylijäämäiseksi ja velkaa pystyttiin jopa lyhentämään.

Nyt ongelma on se, että vuoden 2008 jälkeen ei ole ollut yhtään vuotta, jolloin ei olisi otettu lisää nettovelkaa.

– Ei ole näköpiirissä mitään, milloin tämä loppuu. Ja sellaista valtiontaloutta, joka velkaantuu koko ajan lisää ja lisää, ei voi olla olemassa, Aho sanoo.

Hän ennakoi, että kehitys johtaa siihen, että ”jostain leikkaa kiinni”. Korkojen nousu on jo yksi näkyvä riski.

Ahon mukaan tuleva hallitus joutuu aloittamaan talouden sopeuttamisen. Mitä pikemmin se tehdään, sitä vähemmällä päästään. Hän on kiinnittänyt huomiota siihen, että SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtmankin on nostanut asiaa esiin.

VELKAANTUMISEN KANSSA maatamme vaivaa väestön ikääntyminen. Aho kuvaa tätä huonoksi yhdistelmäksi.

– Siihen, että valtiontaloudessa meni hyvin 1970-luvulla ja 1980-luvulla keskimäärin ottaen – sielläkin oli huonoja vuosia välissä – vaikutti osittain väestön erittäin edullinen ikärakenne. Suuret ikäluokat olivat työelämässä ja eläkkeellä olevia oli vähän ja terveydenhuolto- ja sosiaalimenot olivat sitä kautta paremmin kurissa. Kyllä meillä on monta sellaista tekijää, joiden myötä velan taittamisen vaikeusaste koko ajan kasvaa.

Aho yritti 1991 saada yhteiskuntasopimusta aikaan, samantyyppistä, jota Juha Sipilä (kesk.) ajoi hallituskautensa aluksi. Kirjassaan hän muistelee silloisen Metalliliiton puheenjohtajan Per-Erik Lundhin sanoja, joiden mukaan ay-puolen johto on valittu hankkimaan jäsenille etuja eikä heikentämään niitä.

”Lundh oli oikeassa. Juuri sellainen on etujärjestöjen ja niiden johtajien tehtävä. Juuri siksi tulopolitiikan varjolla mahdollistettu työmarkkinaosapuolten sanavalta valtiontalouteen osoittautui laman syövereissä kestämättömäksi. Ammattiyhdistysliikkeeltä vaadittiin sellaista, mihin se ei luonteensa mukaisesti pystynyt”, Aho kirjoittaa.

Aho sanoo haastattelussa, että nytkin Suomessa on suuria ongelmia ymmärtää, mistä raha tulee.

– Kun kuuntelee ammattijärjestöjen johtajia, rahaa on.

Kunta-alan palkkaratkaisussa Aho näkee palkkakierteen vaaran.

– Kuvitelma, että jos jokin jälkeenjääneisyys korjataan, kaikki muut hyväksyvät sen – eihän se niin mene, vaan kaikki näkevät sen jälkeen mahdollisuuden saada vastaavia parannuksia.

Ahon mielestä julkinen sektori on paisunut liian isoksi.

– Meidän julkinen puoli ottaa ja tarvitsee niin suuren osan työvoimasta, että alkaa olla iso ongelma, mistä löytyy avoimelle sektorille työntekijöitä.

Aho liputtaa Suomeen Ruotsin mallin mukaista järjestelmää, jossa työmarkkinat elävät vientisektorin antaman ankkuri-palkkamallin mukaan.

EX-PÄÄMINISTERI PALAA kirjassaan myös valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen vuonna 1992 ja jatkaa tähän liittyen, että hänen mielestään nyt hoitajamitoituksilla ja muilla byrokraattisilla määräyksillä ollaan palaamassa vanhaan.

”Kun kaikki lukitaan, samalla suljetaan kannustimet tehdä asioita tehokkaammin ja laadukkaammin. Onkohan pelkkä sattuma, että vuoden 1992 alussa terveydenhuoltoa vaivasi sama ongelma kuin tänäänkin: uutisten mukaan alalta puuttui 7 500 työntekijää”.

Hän ei kannata 0,7:n hoitajamitoituksen säätämistä ympärivuorokautiseen hoivaan. Aho näkee, ettei se kannusta luomaan uusia toimintamalleja.

– Jos sinulla on 0,7, miksi parannat mitään. Ei sinun kannata tehdä mitään, koska sitä henkilöstöä, joka on se 80-85 % kustannuksista, ei voi vähentää.

Ahon yksi esikuva on hollantilainen Buurtzorg-yhtiö, joka on siellä onnistunut mullistamaan vanhusten kotihoitoa.

– Mallilla vähennettiin 40 % ajankäytöstä kotipalvelujen tuottamisessa, Aho sanoo ja lisää, että samalla asiakastyytyväisyys parani huomattavasti.

– Se on täysin vastoin kaikkea tätä 0,7-ajattelua.

Aho kuitenkin korostaa, ettei pidä markkinamekanismia ratkaisuna kaikkeen.

– Minä en ole sitä mieltä, että kaikkea pitää alistaa markkinataloudelle. Mutta pitää ymmärtää, että markkinamekanismissa on paljon hyviä puolia ja hyviä tekijöitä, joita voidaan soveltaa myös julkisella puolella ja saada aikaan hoitoon laadullisia parannuksia.

Aho uskoo, että uusi teknologia parantaa suuresti terveydenhuollon laatua ja myös vähentää kustannuksia – mikäli se saadaan täysimääräisesti käyttöön.

– Mutta sen tiellä on nyt paljon vanhaa rakennetta, joka on erittäin vaikeasti purettavissa ja sitten osaamisvaje… Osaamisvaje näkyy siinä, että teknologisten ratkaisujen ja välineiden käyttöönotto on hankalaa ja etenee kovin hitaasti.

KESKUSTAN PUHEENJOHTAJANA Aho toimi vuosina 1990-2002. Hänen jälkeensä puoluetta on ehtinyt luotsata jo kuusi uutta puheenjohtajaa.

Aho johti puolueensa niin kutsuttuun ”veret seisauttavaan vaalivoittoon” vuonna 1991. Kannatus oli 24,8 %, millä heltisi peräti 55 kansanedustajan paikkaa. Nyt puolueen kannatus on historiallisen alhaalla noin 10 %:ssa.

Aho ei halua lähteä puoluettaan neuvomaan.

– Olen varonut neuvomasta oikeastaan siitä lähtien, kun jätin puheenjohtajan tehtävät… Edeltäjät eivät ole välttämättä hyviä neuvojia.

Aho ei usko, että keskusta olisi juuttumassa kymmenen prosentin puolueeksi, vaan näkee, että yhä on nousun mahdollisuus.

– Se vain pitää osata tunnistaa ja käyttää. Meillähän on paljon puolueita, jotka ovat välillä romahtaneet ja taas nousseet. Keskusta kuuluu näiden puolueiden joukkoon.

HILJATTAIN NYKYINEN pääministeri Sanna Marin (sd.) oli kutsunut entisiä pääministereitä Valtioneuvoston linnaan juhlalounaalle.

– Se oli ihan hauska tapaaminen. Enemmän vaihdettiin kokemuksia, siitä minkälaista pääministeriys eri aikoina on ollut. Sehän on ollut hyvin erilaista.

Marinin aikana julkisuuteen ovat nousseet myös tapahtumat, joissa hän on kutsunut pääministerin virka-asunnolle Kesärantaan ystäviään. Ahon aikaan kännykkäkuvat eivät levinneet maailmalle, matkapuhelimet yleistyivätkin vasta 1990-luvun puolivälin jälkeen.

– Minulla oli monella tapaa erilainen tilanne, perhe oli Kannuksessa. Elin ne päivät, kun olin Kesärannassa kyllä erittäin rankassa työtahdissa. Se toki johtui olosuhteista… Mutta olihan siellä myös sitten sellaisia hetkiä, jolloin minulla oli ystäviä ja tuttavia siellä. Mutta sekin liittyi aina jotenkin työntekoon. Oli usein niitä, joiden kanssa sitten jatkettiin jonkin puheen valmistelua, joiden kanssa käytiin saunassa, pelattiin ehkä jokin tennisottelu. Ja kortinpeluuta joskus harrastettiin, se oli ehkä minun rentoutumisen tapa, Aho sanoo.