Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Kotimaa

16.6.2025 06:10 ・ Päivitetty: 16.6.2025 06:10

Etätyötutkimus: Kotoa työskentely on pomoille isompi riesa kuin duunareille

iStock

Etätyön haitat ovat usein samanlaisia eri työntekijäryhmille, mutta etätyön hyödyissä on enemmän vaihtelua ryhmien välillä, kertoo Työterveyslaitoksen tutkimus.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Johtotehtävissä olevat hyötyvät tutkimustulosten perusteella etätyöstä työntekijöitä vähemmän.

– Tutkimuksemme mukaan etätyö voi nakertaa luottamusta ja yhteisöllisyyttä, koska se vähentää kasvokkaisia kohtaamisia ja myönteistä vuorovaikutusta työtovereiden kesken. Nämä etätyön haitat ovat usein samanlaisia eri ryhmille, kun taas hyödyt jakautuvat epätasaisemmin, kertoo erikoistutkija Janne Kaltiainen tiedotteessa.

Haitat näkyivät etenkin työnjohdollisissa tehtävissä: etätöissä olevat pomot eivät aina opi tuntemaan alaisiaan tarpeeksi eivätkä pysty sitten johtamaan näitä parhaalla mahdollisella tavalla.

– Etäjohtamisessa jää helposti paitsi pienistä vihjeistä ja arjen epämuodollisista keskusteluista. Tällöin esihenkilönkin on vaikeampi oppia tuntemaan tiimiään, Kaltiainen sanoo.

ETÄTYÖN HYÖDYT kuten työntekijöiden kiittelemä ajankäytön vapaus ovat joka tapauksessa johtotehtävissä oleville muutenkin erilaisia.

Jotkut lapsiperheelliset miehet, sekä työntekijät että pomot, saattavat silti tutkimustulosten perusteella kokea saavansa etätyöstä lisää elämänlaatua. Tämä voi johtua siitä, että kotona ollessa he ehtivät olla paremmin läsnä perheensä kanssa, mikä vähentää huonoa omaatuntoa perheen ja uran yhteensovittamisen vaikeuksista.

Lapsettomilla miehillä etätyö ei näytä vaikuttavan työn ja muun elämän tasapainoon niin paljon.

Työterveyslaitos tutki etätyön vaikutuksia vertailemalla tilastollisesti eri työntekijäryhmiä vuoden ajalta. Raportissa tarkastellaan vajaata 900:aa vastaajaa, jotka työskentelivät vähintään osan työajastaan etänä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU