Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Ulkomaat

Etelä-Korea maksoi Iranin rästissä olleet YK:n jäsenmaksut jäädytetyillä öljyvaroilla

iStock
Iran menetti rästiensä takia äänioikeutensa YK:n yleiskokouksessa aikaisemmin tässä kuussa. Kuvassa YK:n lippu.

Etelä-Korea on maksanut Iranin rästissä olleet YK:n jäsenmaksut talouspakotteiden vuoksi jäädytetyillä öljyvaroilla, kertoi Etelä-Korean valtiovarainministeriö sunnuntaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Yhteensä 18 miljoonan dollarin maksut tilitettiin YK:lle perjantaina sen jälkeen kun asiasta oli sovittu Yhdysvaltain ja YK:n kanssa.

Kahden eteläkorealaispankin tilillä makaa yhteensä noin seitsemän miljardia dollaria Iranin öljyrahaa. Iran oli Etelä-Korean kolmanneksi suurin kauppakumppani Lähi-idässä, kun Yhdysvallat vetäytyi vuonna 2015 länsimaiden ja Iranin kanssa tehdystä ydinsopimuksesta ja talouspakotteet palautettiin.

Iran menetti rästiensä takia äänioikeutensa YK:n yleiskokouksessa aikaisemmin tässä kuussa.

Iranilla oli vaikeuksia YK-maksujensa kanssa myös viime vuonna. Lopulta asiasta päästiin sopuun, ja maa sai rahat Yhdysvaltain valtiovarainministeriön jäädyttämältä tililtä ja ehti mukaan turvallisuusneuvoston uusien jäsenten valintaan kesäkuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE